sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Sunnuntaipuuhat

Tänään käytiin Kotkan Kivan syyskauden päättäjäisissä temppuilemassa. Ohjelmassa oli putkeen lähettämistä, parin hyppyesteen kanssa kahdeksikon tekemistä, pöydän päälle laitetun puomin kontaktin tekemistä ja puomilta pöydälle temppua tekemään. Oli kyllä putki ja nuo hyppyesteet tosi hankalia, kun oli paljon loskaa ja liukkaat lenkkarit, niin ei siellä itse meinannut pysyä pystyssä ollenkaan. Joten ihan ihmeellistä söhläämistä itselle oli.

Tehtiin myös lyhyt makkarajälki, ja Pyryhän tykästyi kovasti Timppa-kouluttajaan, jolla oli nakit messissä. Sitä oltais seurattu vaikka mihin. Tein siis itse narun päässä nakilla jäljen jossa yksi kulma ja kiersin kauempaa takaisin, kun Pyry odotti Timpan luona. Pyry ties aivan täysin mitä ollaan tekemässä ja into ja vetäminen oli sitä luokkaa sitten. Ensimmäisenä Pyry sitten merkkasi jäljen (siis nosti jalkaa puskaan), ja ihan sekunneissa se teki sen jäljen ja löysi nakin jäljen päästä.

Kuulemma ihan normaalia metsästyskoiriltakin, että merkkaavat jäljen omakseen nostamalla jalkaa, ja sitten jatkavat jälkeä. Se on ilmeisesi aika toivottua. Pyry onkin tehnyt sitä muutamia kertoja aikaisemmin, mutta kiva tietää että se on ihan sallittua ja suotavaa.

Sitten saatiinkin lämmintä mehua ja piparia ja koirat sai koirankeksejä. Ihan kiva päivä. Pitäisi tuota jäljestystä tehdä viimeistään ensi keväänä paljon aktiivisemmin.

just hanging around


Käytiin myös tokokentällä taas eri koirakon kanssa treenaamassa, tarkemmin Pyryn inhoaman Purnu-Pyrren kanssa. Se on liian miehinen mies, joten sellaisista ei voi pitää. Aluksi Pyry otti minuun kontaktia, mutta heti kun alettiin keskustelmaan, niin tuo käytti tilanteen hyväkseen, ja yritti hyökätä Purnun päälle. Eipä hihna antanut niin paljon periksi. Ja sitten taas kiellosta nätisti otti kontaktia minuun.

Nää oli hyvät häiriötreenit. Aluksi seuraamisessa Pyry meinasi alkaa haistelemaan kesken kaiken kohtaa missä Purnu oli puuhannut, mutta kun ärähdin Pyrylle tiukasti, ja aloitettiin uudelleen seuraaminen, Pyry teki tosi hyvää työtä, hyvällä kontaktilla ja käännöksissä pysyi hyvin mukana, eikä välittänyt ollenkaan Purnun läsnäolosta. Tosi hienoa.

Tein molemmat jäävät, maahanmeno oli hyvä. Mutta liikkeestä seisomisessa Pyry jäi istumaan??!!! En siis ole koskaan Pyryn kanssa ottanut mielestäni tuota istumista ihan vaan sen takia ettei se vahingossakaan ALOkasluokassa tarjoa sitä, mutta nyt siis silti teki sen. Mä käskin kyllä jotenkin oudosti, kai mä painotin sanan silleen, että kuulosti istumiselta tms. Käännyin ja käskin seisomaan ja tehtiin liike loppuun. Toisen kerran tehtynä teki oikein.

Tehtiin liikkuroituna liikkeestä maahanmeno, kontakti ei ollut paras mahdollinen, mutta seuraamispaikka oli hyvä, ja liike muuten hyvä. Lisäksi hyvin nousi istumaan. Pitäisi muistaa vaan tuo sama äänenpaino kokeessa. Luoksetulon tein yhdellä parkkipaikalla, ja tosi hieno vauhti Pyryllä.

Tehtiin paikkamakuu yhdessä, oli vähän enemmän etäisyyttä kuin kolme metriä, kun eivät ole pitkään aikaan treenanneet yhdessä ja Pyryllä on niin voimakkaita tunteita Purnua kohtaan. Purnun emäntä meni piiloon ja itse jäin näkyviin. Pyry pari kertaa meinasi katsoa Purnua heti alussa, mutta kyllä molemmilla kerroilla ärähdin kunnolla (varmuuden vuoksi ettei yritäkään lähteä kimppuun), joten ei sitten sen jälkeen enää, vaan katsoi hyvin minuun. Tehtiin 3 minuutin paikkamakuu. Istumaan nousi hyvin, ja olen nyt paikkamakuun jälkeen palkannut Pyryä vauhdikkaammin, koska luulen, että Pyry tarvitsee vähän skarpimman olotilan paikkamakuuseen, jotta jaksaa/viitsii vielä nousta luoksepäästävyyden ja paikkamakuun jälkeen istumaan.

Tehtiin vielä toinen minipaikkamakuu (alle 1 min) silleen etten sanonut Pyrylle mitään kesken makuun. Pyry kerran katsoi Purnuun, mutta hyvin muisti siirtää katseensa muhun heti. Ja istumaan nousi hyvin. Tein eilen myös paikkamakuuta,toisen koirakon tehdessä vieressä tokohyppyä ja ei se kyllä välitä mistään tuollaisesta häiriöstä. Ainoastaan jos se toinen koira on jotenkin provosoiva, niin on vaikeampaa. L

Eipä tullut tehtyä niitä palkattomia liikkeitä juurikaan, ehkä sitä ehtii vielä tässä ensi viikolla...

Käytiin myös Myrskylässä, ja Pyry pääsi leikkimään Vertin kanssa. Edellisenä yönä tuli kyllä lunta, mutta aamulla räntä sulatti melkein kaiken pois. Niin ne jaksaa aina vaan painia..



Ja juoksuisen nartun salaisuus selvisi. Se tuli vastaan meitä tässä iltalenkillä, ja emäntänsä ja isäntänsä asuvat tuossa n. kilometrin päässä, ja ovat kuulemma koko viikon kulkeneet tuosta meidän ohi, joten sekin selvisi. Nämä eivät ole kauaa tuossa lähellä asuneet vielä. Viime yönä ei sentään vinkunut, mutta Pyry pääsi eilen illalla käymään lenkin tässä lähistöllä, joten ei ollut tarvetta yöllä käydä merkkailemassa.

Tein tänään maksapannaria sianmaksasta. Normaalisti olen tehnyt naudanmaksasta, mutta vaihtelu virkistää. Sianmaksa on ilmeisesti ainakin kirpeämpää, mutta Pyry tykkäsi ainakin. Maksaahan (tai muita sisäelimiä) ei eläimetkään saisi paljoa syödä viikossa, mutta maksapannarissa on tietty jauhoja ja kananmunaa yhtä paljon, niin se miedontaa pannaria, eikä sitä kerralla makupaloina paljoa syödä. Suosittua se on koiran palkkaamisessa. Joku kerta olisi kiva tehdä broilerinmaksasta..

pannari odottaa uuniin laittamista

Odottavan aika on pitkä...

Kypsä maksapannari

Tällaisia makupaloja sitten pakastan pieniin rasioihin



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti