maanantai 27. elokuuta 2012

Agilityä ja näytelmöintiä

Torstaina olinkin kipeä, mutta oli pakko päästä agilitytreeneihin silti. Mulla oli lisäksi hovikuvaaja paikalla, että saatiin vähän liikekuviakin Pyrystä. Ihan kivaa oli. Tässä on (mun oma piirtämä) rata, jota käytiin torstaina:


Eli alusta lähettiin renkaan läpi puomille, josta pituusesteelle ja siitä eteen hyppyeste, seuraavan hyppyesteen takaa (ja tässä vaiheessa ohjaajan piti tehdä valssaus) ja sitten poikittaiselle esteelle ja siitä taas hyppyesteelle suoraan. Koska oli märkä sää, niin piti saada vähän enemmän vauhtia A-esteelle, eli piti saada koira kaartamaan vähän kauempaa sinne. Sitten A-esteeltä hyppyeste ja puomin alla olevalle putkelle ja putkelta hyppyeste ja toinen putki ja vauhdilla sitten kaksi hyppyestettä.

Alussa tehtiin silleen että tein jaksoissa. Eli aluksi rengas - puomi - pituus. Sitten pituuden jälkeen neljä hyppyestettä ja A-este. A-esteeltä sitten loppumatka. Eniten ongelmia mulla oli, että sain valssauksen tehtyä 5-6 esteen välillä ja sitten olisi pitänyt ehtiä ennen 7 estettä esteen oikealle puolelle vastaanottamaan koira. Valssauksia harjoiteltiin vähän enemmänkin, että osasin kääntyä oikein päin Pyryn tullessa takaa esteeltä, ja siihen 7 esteelle en ehtinyt koskaan oikein. Mutta kyllä Pyry onneks meni 7 esteelle vaikka ohjasinkin väärältä puolelta, hitaammin vaan. Pyryllä taas oli vaikeuksia mennä ensimmäiselle putkelle vasemmasta päästä, vaan yritti aina mennä oikealta puolelta. Kuitenkin alusta ekalle hyppyesteelle meni hyvin ja sitten ekalta putkelta loppuun meni hyvin.

Itselle huomioksi, että pitää osata itse hidastaa Pyryä tietyissä kohdissa, että ehdin mukaan. Pyry kun menee vauhdilla jos siihen saa luvan. Itse rupean aina vaan hätiköimään kun en pysy mukana. Hidastin kontakteilla, koska niillä muutenkin on hyvä että Pyry hidastaa vauhtiaan, ettei hyppää niiden yli vauhtihurmassaan. Eli puomilla hidastus (sanoin hidaaaastaaa, ja näytin kädellä läheltä puomin kontakti-kohtaa), tää onnistuu hyvin. Ja sama A-esteellä, hidastan Pyryä ja pysäytän kontaktille. Oliskohan ollut lappalaiskoiraleirin jatkoagilityssä, kun en pysäyttänyt Pyryä joka kerta A:lle, vaan hidastin vaan sitä. Lopulta mentiin kaksi kertaa vielä koko rata, ja ainoa missä oli vähän problematiikkaa oli se eka putki ja mistä päästä mentiin. Jopa vikalla kerralla sain Pyryn menemään putkesta oikeasta päästä, mutta siinäkin saatiin neuvotella.


 Ihan jees, tästä on hyvä jatkaa. Itse pitäisi harjoitella ilman koiraa noita valssauksia ja hidastamista oikeissa kohtaa sekä sitten vauhdin ottamista kun on enemmän hyppyesteitä edessä. Sekä kotona harjoitellaan keppejä keskenämme.

Tässä vähän kuvasaastetta päivästä:








 Lisäksi saatiin muutama hyvä kuva muutenkin Pyrystä ja minusta



Ja Pyrystä muutama rakenne- ja pääkuva:




Lisäksi oltiin eilen sunnuntaina 26.8.2012 näyttelyssä Luumäellä, ja tällainen arvostelu tuli (tuomarina Jaana Hartus):
" Keskikokoa kookkaampi, erittäin hyvän tyyppinen nuorukainen, jolla erittäin hyvä rungon muoto. Varsin lupaava pää, hyvä suora ylälinja. Tasapainoiset kulmaukset, joita voisi olla enemmänkin. Kevyet liikkeet, voimaa voisi olla enemmän", JUN-EH1

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti