tiistai 21. helmikuuta 2017

Etsijäkoiratreenit x2

Olen unohtanut kertoa, että ollaan taas ehditty käymään jopa kerran viikossa etsijäkoiratreeneissä Pyryn kanssa. 

Viikko sitten sunnuntaina jäljestettiin Loviisan Valkossa. Pyysin rauhallista aloitusta, ja oli tarpeeksi rauhallinen (ei tullut vastaantulijoita paljoa). Ekan tien ylityksessä ja risteyksessä jumitti irlanninsusikoira, joita ei omistajat saaneet liikkumaan, joten jouduttiin odottamaan heidän liikkumista. Kun koira lähti, niin jännitti että hämäsikö koira liikaa, ja olisiko Pyry lähtenyt sen koiran hajun perään, mutta tosi hienosti lyhyesti tarkasti risteyksen ja lähti oikeaan suuntaan. Seuraavan kulman jälkeen ylitti tien, ja teki tien ylityksen jälkeen myös tosi tarkkaa kulmatyöskentelyä ja kääntyi pienen tarkistuksen jälkeen oikeaan suuntaan. Jonkin matkan päässä koira oli toisella puolella tietä, ja Pyry ilmaisi sen ylittämättä tietä aika kaukaa. Se oli kuitenkin niin selkeä ilmaisu, ja etsittävä koira oli uros, joten en vaatinut lähempää ilmaisua. Tosi hienoa työtä!

Viime viikonloppuna käytiin Haminassa treeneissä ja Halti pääsi myös maalikoiraksi toiselle koiralle. Pyryn jälki meni tuulisen sillan yli, jossa Pyry nosti kuonoa kun haju ilmeisesti pyöri ilmassa. Lähti kuitenkin oikeaan suuntaan pientä kujaa pitkin (hyvä tien ylitys ennen sitä), ja kujalla ehti vähän pyöriä selälläänkin.. Pyry jatkoi kuitenkin hyvin matkaa siitä, ja taas kulmassa tarkisti, kävi kysymässä multa ja kun sanoin että jatketaan, niin varmasti lähti taas oikeaan suuntaan, ja tien toiselta puolelta taas ilmaisi hyvin etsittävän koiran.  Pyry oli mennyt hyvin jälkitarkasti koko jäljen. Seuraaja vaan ei osannut yhtään lukea Pyryä, kun oli kuulemma niin vähäeleinen.

Itse olin tyytyväinen molempiin etsintöihin, kulmatyöskentely oli hyvää, eikä tarvinut antaa hajuakaan uudelleen. Hyvä keskittyminen ja tosi jälkitarkka työskentely.

Itsekin pääsin seuraajaksi yhdelle koirakolle, ihan mielenkiintoista kartan lukeminen, ja pyrkiä olemaan kertomatta koiralle mitenkään reittiä (koska koirat lukee hyvin). Paras oli pysytellä reilusti takana.
Pyry maalissa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti