Agi-Kotkien valmennusryhmän vuoden toinen kerta oli tänään, ja valmentajana siis Kati Kylliäinen. Tykkään näistä radoista, ne ovat sen verran yksinkertaisia, että mä muistan ne, tarpeeksi juostavia, jotta ovat koirille motivoivia, mutta kuitenkin paljon treeniaiheita, erityisesti esteosaamiseen liittyvää, mikä on se, johon haluan erityisesti paneutua Haltin kanssa tänä vuonna. Ja vielä sanon että Haltin osaamistasoon sopivia (2lk nuori koira) ihan mahtavia treenejä.
Päästiin siis tekemään paljon sellaisia ohjauksia ja estejuttuja mitä ei normaalisti tule tehtyä (mutta pitäisi tehdä), ja päästiin harjoittelemaan mulle ja Haltille lähestulkoon uusia asioita (tai ainakin vähän harjoiteltuja). Tykkään myös siitä, että erikoisesteitä on radalla monipuolisesti, yleensä yksi kontakteista on puuttunut (halli on aika pieni), mutta niitäkin vaihdellaan treenikohtaisesti. Nää on erittäin hyviä treenejä Haltille, ja uskoisin että ratojen virtaavuuden vuoksi sopisivat myös Pyrylle. Saattaisin Pyryllekin ottaa oman valmennuksen mahdollisesti maaliskuussa jos joku sellaisen myy tai jaan Haltin kanssa. Huhti-toukokuussa alkaa kuitenkin vauhti vähän Pyryllä hiipumaan, niin silloin ei aina menestyksestä voi olla varma.
Tässä vähän sitä mitä tehtiin:
- 2-esteen siivekelinjan toisellle puolelle piti välttää menemästä, ja tässä taisin onnistua. Aluksi vastaanotin 2-esteeltä, mutta olikin parempi lähteä juoksemaan 1-2-esteiden väliltä, jotta pystyin paremmin rytmittämään 2-esteen käännöksen, koska muuten 2-hypyn hyppyosuus meni vähän pitkäksi
- A-estettä treenasin kehikon yläosan kanssa pari kertaa etukäteen, koska Halti on vähän hyppäillyt turhan yläreunasta kontaktia. Nyt meni joka kerta tosi alas A:n kontaktilla, mutta tosi mun puoleisella reunalla (johtuen ehkäpä seinän läheisyydestä).
- 6-esteellä piti muistaa tehdä valssi ajoissa putkelle 7.
- 7-putkeen lähettämisen jälkeen suunnistin suoraan 8-putkelle merkkaamaan putken suuta, ja se oli paras tapa, kokeilin myös juosta 7-putken myötäisesti ja hakea 7-putken päästä 8-esteen päähän, mutta mutta ei ollut ehkä kovin paljon vaikuttanut vauhtiin, ja Halti teki tällöin suuremman kaarroksen, joten eka tapa parempi
- 9-esteen jälkeisessä valssissa olin varmaan joka kerta myöhässä, mutta paransin joka kerta, ja joka kerta sain Haltin hyvin muurille hyvässä kulmassa. Halti sai myös kehuja siitä, kuinka hyvin se hyppää ja kääntyy muurilla
- 13-esteelle tein takaakierto-päällejuoksun ja lähetin 14-putkeen tosi hyvin
- 14-putkeen lähettämisen jälkeen juoksin 15-putkelle valmiiksi vastaanottamaan putkeen, ja toimi hyvin
- 16-esteen takaakierto-sokkari, toimi suht hyvin, paitsi ekalla kerralla taas otin ns. saksalaisittan vastakädellä Haltin riman yli, ja tuli turhan tiukasti. Loput kerrat sain käteni kuriin, ja sain tehtyä ihan normaalin sokkarin.
- 19-putkelle lähetin Haltin itsenäisesti ja ehdin pakkovalssiin keppien toiselle puolelle vastaanottamaan
- 20-keppien pakkovalssia jumpattiinkin sitten muutama kerta, että sain opittua sen kunnolla. Eli itse piti olla hyvin kiinni ekassa kepissä (ei liikaa etäisyyttä mihinkään suuntaan), rauhoitin itseni ja maltoin odottaa Haltin tulemista kepeille, ja samalla kädellä jolla merkkasin kepit, niin samalla myös ohjasin ekaan väliin (yritin aluksi pakkovalssille ominaisesti vaihtaa ohjaavaa kättä mutta ei toimi). Tää oli tosi hieno juttu oppia, ja tätä treenataan sitten omatoimisesti enemmänkin.
- 22-hypylle piti ottaa "yksi ylimääräinen askel", jotta Halti haki hypyn, mutta jossain vaiheessa jalat oli niin hapoilla juoksemisesta, että ei meinannut askeleita tulla yhtään enempää
- Keppejä 25 treenattiin myös kahdella eri tapaa:
- Eli ensin harjoiteltiin siten, että tein valssin ennen keppejä (tarpeeksi tilaa koiralle), ja koiran mentyä kepeille tarpeeksi hyvin, niin sitten vasta liikuin mukana (toimi hyvin).
- Toisena asiana treenattiin poispäinkäännös kepeiltä putkeen. Eka ennen keppejä piti tehdä kuitenkin puolivalssi, jotta sain Haltin pois putkelle menemisestä (meni muuten aika monta kertaa), ja sitten kepeille, ja keppien päässä lähetys putkeen. Harjoiteltiin aluksi siten, että palkattiin kääntymisestä putken suuntaan, sitten palkattiin keppien päästä ensin putkeen menemisestä ja sitten yhdistettiin. Tämä tarvitsee kyllä treeniä, että saadaan toimimaan, mutta tosi kiva opetella ihan uusia juttuja Haltin kanssa (mitä Pyryn kanssa ei vain onnistu, kun on niin mun liikkeestä riippuvainen).
- Loppu 27-29- meni hyvin, mutta kyllä se Halti katsahti ennen takaakiertoa estettä 2, mutta ei mennyt sinne
- Lopuksi tehtiin rataa alusta kun jäi aikaa, mutta Halti alkoi selkeästi väsymään, ja hidastamaan. Ihan lopuksi sitten tehtiinkin ihan suora pätkä, jonne loppuun heitin palkan.
Tosi kivat treenit ja kiva opetella uusia juttuja. Teoriassa ne olen osannut, mutta käytännön harjoituksia ei paljon ole tehty. Tällaisia treenejä kyllä lisää, missä pääsee kehittämään just jotain muuta kuin perusagilityä.
Videota ei ole vähään aikaan tullut, pitää yrittää kehitellä sitäkin taas pitkästä aikaa.
Pitäisköhän sitä ilmoittautua ensi viikolle kisoihin......
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti