keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Haltin tiistain omatoimitreenit Strömforsissa

Haltin kanssa omatoimitreeneissä, joissa oli teemana kontaktien treenaus.

Ekalla kierroksella treenasinkin puomin kontakteilla lähinnä takaaleikkauksia. Jos leikkasin läheltä, niin Haltin pää kääntyi puomilla vähän mun suuntaan, jos leikkasin kauempaa, niin ei ongelmaa. Kannustin Haltia jatkamaan silloin kun sen pää kääntyi vähän ja epäröi. Treenasin myös suoraan kontaktilta lähtöä ja ohi juoksemista täysillä. Kerran Halti tuli läpi, mutta hyvin korjasi.

A-esteellä käytin kehikon yläosaa ja palkkailin aluksi pelkästään kontaktin ottamisesta, ja sitten hypyn kautta A-esteelle ja siitä muurille ja putkelle siten että vedätin oikein kunnolla. Oikein hienosti otti kontaktin. Treenasin A-esteellä myös takaaleikkauksia, ja muuten meni hyvin paitsi Halti hakeutui A-esteen alastulokontaktilla aika reunaan hyppäämään (sille puolelle kuin mitä leikkasin). Pitäisi olla palkkaaja, joka palkkaisi vähän musta poispäin. Tajusin tuossa, että ihan herkästi en uskalla tehdä persjättöä tai valssia A-esteen edessä etten juokse Haltin tielle. A-esteellä pitää olla jo tehty persjättö kun Halti on A-esteen harjalla. Juoksareissa A-este on kyllä niin nopea.

Keinulla treenasin persjättöjä keinun jälkeen, olisin voinut treenata myös takaaleikkauksia jos olisin muistanut. Keinun lähellä oli jonkun ihanan nartun hajut, jonka vuoksi en voinut hirveästi vapauttaa Haltia eteenpäin.

Tokalla kierroksella tehtiin sitten vähän rataa... tehtiin mustat numerot ja rimat oli pääosin 55 cm ja pari rimaa 60 cm.


Eniten olin epävarma 2-3-esteiden ohjauksesta, ettei Halti lähde keinulle laajoine kaarroksineen, lisäksi 5-6 esteiden välisessä valssissa piti olla ajoissa ja 10-keppien ohjausta piti harjoitella, koska se ei oikein edellisenä päivänä onnistunut. Vähän mietitytti miten 11-12 esteet saan ohjattua.

Huomaa kyllä että kisoissa Halti ei ihan vielä hiffaa että ollaan aksaamassa, tai sitten se ottaa häiriötä, koska treenien vauhti on välillä ihan mieletöntä, mä tosiaankin nyttenkin vaan yritin ehtiä oikeeseen paikkaan oikeaan aikaan. 2-3-esteillä kaarrokset oli vähän laajoja, mutta oikeaan suuntaan tuli. 5-6-esteiden valssissa olin mielestäni ajoissa, mutta kyllä Haltin kaarros meinasi mennä aika pitkäksi.

Keppejä harjoiteltiin muutamaan otteeseen ns. ulkokautta oikealla kädellä ohjaamisen avulla, ja keksin tosiaan syyn missä meni pieleen. Yritin koko ajan ohjatessa liikkua, ja mun liike työnsi Haltin oikean välin kautta läpi keppien. Vasta kun tajusin odottaa että Halti hakee ekan ja seuraavan välin, ja sitten vasta liikuin, niin alkoi toimimaan. Ja 11-12-esteet onnistuivat parhaiten silloin, kun leieröin putken kun Halti teki keppejä, ja olin sitten sopivast 11-12-esteiden välissä vastaanottamassa Haltia ja Haltin linja oli tosi hyvä (paljon parempi, jos en leieröinnyt).

Jos olin vähän myöhässä Haltin ollessa 14-esteellä, niin Halti kääntyi ennen 15-estettä takaisin. Mutta kun ehdin edes putken linjalle kun Halti oli 14-esteellä, niin sain lähetettyä kauemmas suorittamaan 15-esteen myös. Loppu oli kivaa juoksemista. Rata oli tosi kiva, siinä oli helppoja kohtia missä sai vain juosta ja se oli motivoivaa Haltille, ja sitten toisaalta oli pari ajoituksellisesti haastavaa kohtaa jossa sai miettiä ajoitusta ja ehtimistä.

Maanantain agitreenit; eteneminen ja irtoaminen

Tämä oli ihan toivottu aihe, ihan hyvä päästä vahvistamaan Haltin kanssa juuri sitä irtoamista, ja Pyryllä myös saada vähän enemmän etenemistä, vaikka tosin pitikin käyttää palkkaa edessä Pyryn osalta, kun muuten ei irronnut.

Molemmilla rimat oli 60 cm, nyt vähän haetaan totuttelua Haltillekin kisakorkeuksiin, kun 2-luokassa niitä 60 cm korkeuksia tulee olemaan.

 Halti oli ensin, ja se irtoili tosi hienosti. Tehtiin tuollaista ympyää, ja koiran piti irrota edelle, etenkin kun ohjaajana jäin aina jälkeen suorien putkien vuoksi. Sain lähetetty 7-9-esteille hyvin kauempaa. Jonkun kerran 4-putkesta tullessaan Halti ohjautui A-esteelle. Joten mun oli tosi tarkkaan ohjattava 5-putkelle, ja sen vuoksi olinkin aina myöhässä, mutta onneksi kyseessä oli etenemistreeni.

Toiseen suuntaan juostessa sama ongelma tuli 4-putkella, Halti vaan kävi hyppäämässä renkaan läpi.

Pyryn kanssa oli haastavampaa, koska se ehti aina katsoa mua kohti ja kysellä että vieläkö mennään, kerran olin niin myöhässä 6-esteellä että Pyry alkoi haukkumaan mulle ja komentamaan! Tää oli ihan eka kerta, kun se alkaa huutamaan mulle kesken radan.  No haukut ja palaute tuli ja korjasin ohjausta paremmaksi. Parhaiten tosiaan Pyry irtosi kun oli apupalkkaaja, mutta sain parin toiston jälkeen muutenkin hyviä irtoamisia, mutta toisaalta Pyry kun oppii nopeasti, se jo tiesi siinä vaiheessa mitä siltä halutaan kyseisellä radalla.

Seuraavaksi tehtiin seuraavaa radanpätkää. Haltin kanssa oli tavoitteena myös puomin jälkeen lähettää kauempaa 7-esteelle takaakiertoon, ja se meni tosi hyvin kauempaakin.
Molempien kanssa leieröin 3-putkeen lähettäessäni A-esteen, ja Pyrynkin kanssa toimi hyvin, kun oma liike oli suoraa ja tarpeeksi kaukaa, ja Pyrykin lähti hyvin (pienen vilkaisun jälkeen) 4-putkeen vaikka olin A-esteen toisella puolella. Ja Haltihan nyt ei edes katsonut minuun siinä vaiheessa juurikaan vaan ampaisi sinne seuraavaan putkeen.

5-kepeillä oma ohjaus oli jotenkin kökkö, ja en meinannut tällä kertaa saada Haltia kepeille oikealla kädellä ohjatessa, meinasi lähteä kiertämään kauempaa. Ilmeisesti johtui siitä, että yritin liikkua kokoajan kepeille lähettäessäni. 

Pyryn kanssa tehtiin oikeastaan lähinnä puomia, ja mietittiin kouluttajan kanssa miten jatketaan puomin kontaktin kanssa. Ainakin se muuttaa rytmiä siinä vaiheessa kun sanon Pyryn nimen sen mennessä puomin alastulo-osalle, ja silloin ottaa hyvin kontaktin. Ajattelin kysyä Rannikolta lisäohjeita puomin kontaktiin, mutta seuraavaksi varmaan kokeilen jotain mattoa juoksukontaktille, koska ehkäpä se kehikko on liian vaikea kovassa vauhdissa hahmottaa. Olishan se kiva, että Pyrylläkin se puomin kontakti olisi varma ja se tietäisi varmasti mitä siinä pitäisi tehdä. Joka tapauksessa en haluaisin 2on2offeja sille enää opettaa takaisin, koska ne on niiiin hitaat (tai lähinnä Pyry ei pysty kiihdyttämään puomilta lähtiessä kovin hyvin). Tosin ne mä osaisin varmasti opettaa ja Pyryllä on ollut pysärit tosi hyvä ennen kuin vaihdoin juoksariin. Joka tapauksessa mieluummin otan puoimn kontaktilta vitosen kuin yliaikaa puomin kontaktilla hidastelusta.






maanantai 24. lokakuuta 2016

Wessmanin agivalmennus sunnuntaina

Otin molemmat pojat valmennukseen, eli Pyryn vuoro jaettiin Haltin kanssa. Kun en osannut päättää kahdesta radasta, niin Pyryn kanssa tein toista rataa ja Haltin kanssa sitten toista rataa. Molemmissa radoissa oli hyvin tärkeää rytmittää oikeassa vaiheessa ja sitten taas ehtiä ajoissa suorien putkien jälkeisiin ohjauksiin.

PYRY

  • Kohta 1-5
    • 3-esteellä sain kommenttia, että lähetän taakse, ja ns. katkaisen päällejuoksumaisesti/saksalaisittain, vaikka riittää pelkkä persjättö, koska katkaisulla Pyryn linja on liian tiukka (se tulee jotenkin automaattisesti jostain vanhasta opitusta), pitää yrittää oikeasti oppia tästä pois
    • 4-esteen persjätön jälkeen jäin aluksi koiran eteen siten ettei Pyry nähnyt keppien aloitusta, joten tässä on mentävä putken ihan vierestä kohti 2-väliä, jotta Pyry löytää oikean välin mun takaa. Saatiin tosi hyvä onnistuminen tähän, kun itse asemoin itseni oikein!
    • Puomin kontaktia ei ottanut ekalla kertaa, ja tokalla otti kun painostin, Wessman sanoi että tuohon pitäisi saada jotain korjaussarjaa. Hän oli samaa mieltä ettei kannata Pyryä alkaa pysäyttelemään kontaktille, mutta että voisi yrittää korjata sitä joko rytmittämällä tai sitten tempun kautta. Tempun kauttahan sitä on yritetty, mutta kun toistoihin ei ole motivaatiota, eikä palkka koskaan tarpeeksi hyvä siihen, että siitä tulisi opittu tapa. Rytmittämistä voisin kyllä vielä kokeilla, ennen kuin otetaan tosi tehokuuri puomitreeniin, TAAS. Pitää saada hankittua kotipihaan joku minipuomi jolla harjoitella Pyrylle sopivia määriä.
  • 7-8 välissä oli tehtävä pieni rytmin muutos, toimi hyvin Pyryllä. 9-esteelle ei voinut hirveän paljon ottaa välimatkaa, koska Pyry muuten meinasi tulla esteen väärältä puolelta, mutta taas linja oltava selkeästi pois putken linjalta
  • 9-11-esteiden rytmitys toimi tosi hyvin Pyryn kanssa, eli ihan vain rytmityksellä Pyry kääntyi hyvin 11-putkelle. 
  • 12-14-esteillä oli meidän suurimmat ongelmat
    • 12-esteelle linjaus toimi hyvin
    • 12-13-esteillä rytmitin ja ohjasin ns. poispäin esteistä, ja hyvin Pyry tuli välistä
    • 13-esteelle jouduin harjoittelemaan paljon oikea-aikaista vapautusta, ja linjausta, koska sitten kun Pyry meni esteelle, niin se myös ampaisi sen takana olevaan putkeen, ja senkin jälkeen kävi tekemässä muutaman hyppyesteen (kyllähän se Pyry välillä irtoaa vaikka minne), saatiin tämä kerran varmaan toimimaan mutta pitää harjoitella vastaavia ohjauksia.
  • 14-21-esteet meni tosi hyvin!! 15-esteen numero piti olla toisella puolella, eli pystyin lähettämään Pyryn 14-esteen saksalaisen jälkeen itsenäisesti 15-esteen takaakiertoon, ja itse pääsin irtoamaan putken toiseen päähän juoksemiseen, jotta ehdin tekemään persjätön, toimi tosi hyvin! A-esteen juoksin edeltä A:n vasemmalta puolelta, ja jätin Pyryn suorittamaan A-esteen kontaktin itsenäisesti, tein persjätön 14-esteen kohdalla kun Pyry oli tulossa vielä A-esteeltä ja siitä vaan suoraan 19-esteelle, toimi hyvin!

Pyry jaksoi kaikkein parhaiten sellaiset 3-4 minuuttia, sen jälkeen suurin terä oli käytetty, ja osan radasta oli vaikeampaa rytmittää kun vauhti oli hitaampi. Toisaalta taas toi 14-esteeltä eteenpäin saatiin onnistumaan vauhdikkaasti.


HALTI




  • 4-6-kohta oli ensimmäisen jännityksen kohta, että osaanko rytmittää oikein (että Halti menee sinne putkeen eikä puomille). Ekalla kerralla ihan hetken selkeästi katsoi puomia, mutta valitsi putken kun suunta oli vahvasti sinne, ja seuraavilla kerroilla ei edes katsonut puomille. Kyllä se vaan näin on että jos rytmitys ja ohjaus on oikea-aikaista, niin ei se väärille esteille mene (mulle on hirveästi sanottu, että mun pitäisi ottaa enemmän Haltia hallintaan, eikä antaa sinkoilla puomille ja vielä palkata siitä - enkä ole kuunnellut, onneksi - hallinta tulee sitten kokemuksen myötä)
  • Kohdassa 6-7 oli meidän suurin ongelma. Olin alunperin ajatellut, että vaan jarrutan Haltia 6-putken jälkeen ja ohjaan 7-esteelle, mutta Haltihan sinkosi suoraan 8-putkeen joka kerta. Vaikka tein putkijarrun ennen putkea, jolloin Halti kyllä katsahti mua heti putken jälkeen, mutta kun mulla oli kiire ehtiä ohjaamaan, ja mun liike meni eteenpäin, niin Halti valitsi jälleen sen 8-putken. Joten putkijarrusta ei ole hyötyä jos oma liike menee voimakkaasti eteenpäin kun koira tulee putkesta. Olisi pitänyt ehtiä ennen Haltia putken toiseen päähän hidastamaan. Pyryllä toi putkijarru olisi toiminut aivan varmasti. Paras ohjaus oli sellainen, että lähetin voimakkaasti 6-putkelle, mutta leieröin A-esteen toiselle puolelle vastaanottamaan 7-putken lähelle. Siinä tuli ns. putkijarru, ja mun liike ei enää kertonut etenemään. Tää oli paras ohjaustapa. Pari kertaa tosin sai harjoitella, kun tokalla yrityksellä Halti tuli mukana A-esteelle.
  • 9-kepeille ohjaus oli tosi helppoa oikealla kädellä ns. ulkokautta ja puomin kontakti hyvä. 
  • 11-14-esteillä itsellä meni rytmi jotenkin sekaisin, ja Halti alkoi yllättäen väsyä (no olihan noita aikaisempia kohtia aika monta kertaa toistettu), mutta vaikka itse ähkäsin että ettei toimi, niin ohjauksethan menivät oikeasti oikein ja Halti tuli oikein esteille.
  • 16-putkelle ohjasin takaaleikkauksella, mutta piti olla tarkkana että juoksin suoraan seinää/okseria 17-kohti, koska muuten Halti kävi hyppäämässä heti putken jälkeen 7-hypyn
Tärkeää oli kyllä näissä treeneissä oppia nämä rytmitykset ja uuden tavat ohjata, vaikka koirat meinaavatkin väsyäkin. Niitä tarvitsee sitten kisaradoilla, jolloin vauhti on aina eri kuin pitkissä treeneissä. 

Pyryn vahvuus on erityisesti pikkutarkoissa paikoissa se, että se ohjautuu hyvin pelkällä rytmityksellä eikä sen kaarrokset ole laajoja (ei tarvi yleensä miettiä ansaesteitä), Pyryllä on tosi hyvä A-esteen juoksari, ja siihen voi luottaa. Puomin kontaktille pitää edelleen yrittää tehdä jotain, ja tosiaan rytmityksiä pitää vaan käyttää rohkeammin kisaradoilla Pyryn kanssa.

Haltin vahvuus on taas irtoaminen ja tietty kontaktiosaaminen. Keppien ohjaus etenkin oli tosi hyvä ja vaivaton. Ja ansaesteitä ei pidä pelätä, kyllä se Haltikin toimii rytmityksellä hyvin.

Tällä viikolla onkin aika paljon agilityä. Maanantaina viikkotreenit, tiistaina Haltilla omatoimitreenit Strömforsissa, torstaina Pyryllä Rannikon treenit Lahdessa, perjantaina Halti hierojalla ja sunnuntaina kaksi hyppyrataa Pyryn kanssa Sipoossa. Eipähän tarvi miettiä kontakteja niillä radoilla. Odotan tosin että keppikulmat voi olla haastavampia.

Tiistain agitreenit; ansaesteet

Viime maanantain treenit jätettiin väliin, kun viikonloppuna oli saanut ihan tarpeeksi aksata ja ajaa matkoja.

Tiistaina Haltin kanssa osallistuttiin Strömforsin hallilla viikkotreeneihin. Olen ostanut sellaisen puolikkaan vuoron, jonka olen toisen treenikaverin kanssa jakanut sopiville viikoille. Itsehän koulutan siellä n. kerran kuukaudessa nyt talvella lisäksi. Haltille erityisesti on hyvä treenata erilaisissa halleissa, ja erilaisissa treeniporukoissa, ja lisäksi ilman Pyryä. Kerran kuussa on myös omatoimitreenit tuossa treeniryhmässä, joten pääsen suurimman osan kerroista omatoimitreenaamaan, ja pääsen sitten oikeasti treenaamaan niitä juttuja mitä itse haluan tehdä, mitä ei maanantain viikkotreeneissä ehdi/pysty.

Teemana oli ansaesteet ja kuljetus, just sellainen treeni mitä Haltin kanssa tarvittiin. Itse en osaa aina nähdä ansaesteitä, koska ei Pyryn kanssa ei tarvitse. Noh, eipä se Haltinkaan kanssa ollut kovin vaikeaa, vaan Halti selvisi kaikista ansoista ihan tuosta vain.


Eniten jännitti putki-puomi-erottelu, eli ekalla kierroksella piti lähettää putkeen (6) ja tokalla kierroksella puomille (10). Vaihtoehtona ekalla kierroksella oli vähän kiilata koiraa putkeen, mutta mä päätin luottaa omaan suoraan linjaan (periaatteessa puomia kohti) ja sanalliseen käskyyn, koska sen kuuntelemista Haltin kanssa harjoiteltiin Tiaisenkin treeneissä. Aluksi otin pelkästään putkeen ilman omaa liikettä, sitten hyppyesteen takaa vauhdilla ja sitten vielä esteet 4-6, ja siis Haltihan meni tosi siististi aina putkeen oikein, eihän sillä ollut mitään ongelmaa.

Toisella kierroksella piti mennä sitten puomille, ja alun perin mietin jos lähetän kauempaa, että kuinka pahasti Halti menee putken linjalle. Päädyin tekemään vastakäännöksen ennen puomia olleella hyppyesteellä, ja sillä tuli tosi hyvä linja puomille (ei kaarrattanut liikaa), ja Halti erotteli puomin hyvin. Kokeilin myös kauempaa lähettämistä (ja vähänkö hienosti Halti irtoaa takaakiertoon kauempaakin), mutta siinä Haltin kaartaminen meni turhan isoksi, ja kyllä se puomille meni silti ihan mahtavasti, mutta joutui tekemään mutkan väistäessään putkea. Milloin ihmeessä tolle pennulle on tullut noin upea putki-puomi-erottelu???

Puomin suoritus ja kontaktit oli joka kerta tosi hyvät.

Linjasin puomin jälkeen aika hyvin seuraavalle esteelle ja kokeilin 12-esteelle tehdä takaakierto-persjätön (ihan liian helppoa kun Halti irtoaa noihin takaakiertoihin), ja 13-14-esteellä valssin. Toimi hyvin. Toisella kerralla kokeilin 11-12-esteiden välissä japanilaista ja 13-esteellä vastakäännös, ja toimi sikahyvin, melkein paremmin kuin tuo eka versio. Japanilaisessa erityisen tyytyväinen olin omaan linjaan, joka meni ihan 12-estettä hipoen.

Kolmannella kierroksella ehdittiin tekemään vielä keppitreeniä. Tehtiin aluksi puomi-kepit-pimeä putkikulma ja Haltihan haki kepit tosi hienosti, ja haki sen putkikulmankin ihan tuosta vaan! Ihan uskomaton pentu toi välillä on. Tehtiin myös kauempaa kepeille lähettämistä umpikulmasta, ja hyvin onnistuu. Nyt pitää vaan harjoitella enemmän sitä avokulmaa.





Ja lopuksi otettiin sellainen helppo ns. suora rata, jossa pääsi palkkautumaan puomille.
Tosi hyvät treenit, ja tehtiin tosi lyhyissä erissä. Olisipa hyvä kun pääsisi oikeasti treenaamaan Haltin kykyjä useamminkin oikein äärirajoille, sellaisia joissa ei varmistella, vaan voisi lähettää kaukaa takaakiertoon, leieröidä esteitä enemmän ja mahdollisuus jättää Halti suorittamaan esteitä itsenäisesti varmistelematta yms.

maanantai 17. lokakuuta 2016

Lahden agikisat ja lappalaiskoirien agilitymestaruudet!

Pitihän se osallistua kerrankin lappalaiskoirien mestaruuskisoihin, kun ne kerran olivat näinkin lähellä kuin Lahdessa. Olisin kyllä mennyt ihan vaan katsomaan vaikka en olisi osallistunut, koska se on vaan niin ihanaa nähdä paljon lappalaiskoiria kerralla aksaamassa. Tämän takia haluaisin osallistua lappalaiskoirille tarkoitettuihin agilityvalmennuksiin, mutta niitä ei oikein järjestetä samalla tavalla kuin esim. tokovalmennuksia.

Videoita löytyy sunnuntailta.

Lauantaina oli 3-luokkalaisten kisat, ja Pyry siis vuorossa. Nämä oli Pyrylle Pyryn ensimmäiset syksyn kisat sitten viime kevään, ja tuomarina oli Pertti Siimes, joka oli tuomarina myös meidän kevään vikoissa kisoissa. Keväällä ei mennyt kovin hyvin radat, enkä odottanut kovin paljoa näiltäkään, kun ei ne Siimeksen radat taida olla profiililtaan ihan Pyryn ratoja.

Pyryn ratoja en tajunnut pyytää ketään kuvaamaan, mutta muutama kuva siitä oli räpsitty :)



Eka agirata, HYL (rimat 60 cm)

Alku oli tosi vaikea Pyrylle, heti tokalla esteellä tiukka käännös ja vielä kepeille. Pyry ei ehtinyt saamaan mitään vauhtia, ja kepit meni pitkästä aikaa lähestulkoon kävellen. Tokavikan välin jotenkin Pyry jätti väliin ja vielä jouduttiin uusimaan kepit (jota ennen Pyry kävi haukkumassa viereisessä putkessa (??), joten tuli HYL. Vähän mietin että mitä varotoimenpiteitä pitäisi tehdä, jotta saisin koiran 4-esteelle, mutta linjaamalla onnistui hyvin (ja tietty Pyryllä ei ollut ollenkaan vauhtia - Haltin kanssa olis ollut vaikeampi). Puomilla Pyry hyppäsi iloisesti kontaktin yli, ihan juuri niin kuin näköjään opetettukin. Keinu oli tosi hidas (se oli kyllä erilainen kuin tää perusalumiinikeinu mikä meillä on hallilla) ja sekosin 16-17-esteillä ja Pyry meni 17-esteen väärältä puolelta. Loppuradalle tuli jotain vauhtia jo.



Toka rata oli eka rata toisin päin, pienillä muutoksilla. 5 VP + YLIAIKAA 0.99, tulos 5,99  (rimat 60 cm)

Tässä saatiin Pyrylle hyvä vauhti alkuun, ja keinulle asti menikin hyvin, mutta Pyry meni keinun taas TOSI HITAASTI. Sitten sain taas vauhtia renkaalta eteenpäin, ja valssitkin oli ehkä suht. hyvin ajoitettua, mutta meinasi Pyry vähän hyytyä valsseihin. Puomilta tulikin sitten ainoa virhe, kun Pyry jälleen hyppäsi kontaktin yli iloisesti, ja näytti kyllä just niin tyytyväiseltä, että kun näinhän se piti mennä. Eli puomin kontaktiharjoituksia jatketaan edelleen, ehkä ne joskus kisoissa. Treeneissähän ne menee lähes aina oikein. 


Kepeillä itse tietty mokasin, ja olisi pitänyt aikaisemmin näyttää sille kepit. Nyt olin vähän tiellä ja ne tuli Pyrylle vähän yllätyksenä. Kepit meni jälleen tosi hitaasti kävellen, mutta keppien jälkeen saatiin taas vauhtia lisää. Tältä radalta tuli 5vp + yliaikaa, joka mitä ilmeisemmin johtui tosi hitaista kepeistä ja keinusta. Noh, katsotaan miten menee seuraavissa kisoissa, koska treeneissä kepit ja keinu ovat menneet ihan riittävällä vauhdilla. 

Ja sitten sunnuntaina, 1-luokkalaisten radat, ja Halti


Radat oli tehnyt Satu Laru, tuomariharjoittelija. Mun mielestä ne olivat vähän vaikeammat mitä olin odottanut 1-luokkalaisilla olevan. Olen siis ollut itse Pyrynkin kanssa vain viidellä 1-luokan radalla, joten hirveästi kokemusta ei ole. 

1. agirata, 0-tulos + LUVA, 2. sija, Jee! Etenemä 3,97 m/s (rimat 55 cm)

Ekalla radalla oli ihan kiva profiili, tosin parit valssit piti jopa tehdä, ja mä jouduin Haltille tekemään vastakäännöksen ennen keppejä olevalle hypylle koska sillä on niin laajat kaarrokset. Ja ihan hyvä että tein, mutta mietin vaan että pitääkö oikeasti 1-luokassa osata tehdä vastakäännöksiä...

Yritin pitää kolme pääasiaa mielessä; kontakteilta kehuminen, oikeaan paikkaan ehtiminen ajoissa (varmistelematta) ja lähdössä luvan odottaminen.


Erityisen tyytyväinen olen 7-8-esteillä tekemääni valssiin, se ainakin tuntui ja näytti olevan oikein ajoitettu sekä oikeapaikkainen. Tosiaan 10-esteelle tein vastakäännöksen, jotta Halti ei olisi tullut kepeille huonossa kulmassa. 15-putkelle linjasin vain sivuun, ja hienosti meni suoraan putkeen. Puomilla en hidastanut liikettä (kuten en treeneissäkään), mutta Halti ei pysähtynytkään odottamaan, vaan vapautti itsensä heti. Mutta toisaalta otti kyllä kontaktin.

Tällä radalla olisin itse voinut liikkua vielä rohkeammin, ja vastakäännöksen jälkeenkin lähteä terävämmin liikkeelle. Keinulla tuli pieni odotus Haltilla, mutta mieluummin se nyt alussa, kuin lentokeinut.


2. agirata, tulos 10, etenemä 3,27 m/s (rimat 55 cm)



Tokalla radalla otin sitten aiheeksi kontakteilla kehumisen, koska se vähän jäi edellisenä radalla vähemmälle. Puomilla Halti pysähtyi hienosti, ja kehuin sitä kunnolla siitä ja vasta sitten jatkettiin putkelle. 5-esteellä olin sitten myöhässä ja Haltilla tuli iso kaarros, ja meinasi mennä putken ohi. Tässä kohtaa mulla meni pasmat sekaisin, ja lähdin myöhässä 7-esteen persjättöön, ja sen vuoksi Halti tuli sitten ohi, kun vedin sen pois A-esteen linjalta. Tästä eka kielto.

Kepeillä en ole ihan varma mitä tapahtui, mun linja oli varmaan vähän huono, ja sitten vielä kädellä huitaisin keppien suuntaan (Halti reagoi aika vahvasti käsiliikkeisiin), jolloin Halti juoksi ohi kepeistä etsien mun ohjaamaa estettä. Tästä toinen kielto. Loppu menikin ihan kivasti siten kuin olin suunnitellut, Halti tuli keinun aika kovaa, mutta pysähtyi nätisti, eikä meinannut sieltä tulla ihan helposti, kun en muistanut sanoa oikeaa vapautussanaa! Hyvin opetettu!

A-esteen kontaktit meni molemmilla radoilla tosi hyvin ja näissä en edes varmistellut. Ja tosiaan tällä radalla Haltilla oli ehkä enemmän kierroksia (oli tajunnut että ollaan agilitykentällä), ja itse sitten olin myöhässä kolmessa paikkaa. Lähdöissä Halti pysyi hyvin, ja olin varautunut siihen, että Halti saattaa yrittää lähteä tokalla radalla ennen lupaa, joten käskytin vähän tiukemmin.

Jatkossa pitää muistaa vaan vielä vähän varmistaa kontakteilla (hidastaa ja kehua) kisoissa, ennen kuin voi luottaa kisatilanteessa täysin kontakteihin. Kaikenkaikkiaan kontaktit ja lähtö olivat tosi hyviä, ja mä oikeastaan pelkästään mokailin ja myöhästelin. Kepeille pitää muistaa vielä ohjata kunnolla. 

Positiivista oli myös se, että vaikka Haltilla tuli kaksi kieltoa ja tosiaan toinen kielto kepeillä aika pitkälle sekä vielä odotutin sitä puomin kontaktilla pidempään, ja keinun kontaktilla oli pidempään, niin siltikään ei mennyt yliajalle. Aika paljon kuitenkin on tekemistä, että saadaan radat sujuviksi ja nopeiksi ajatellen erityisesti 3-luokan ratoja. Mun pitäisi itsestäni kaivaa vielä sellainen säpäkämpi ohjaaja.

Halti oli palkintojen jaon jälkeen vielä sen verran rento, että veti leluakin ihan normaalisti.


Ja.. kivan päivän lopuksi voitettiin Haltin kanssa lappalaiskoirien 1-luokan mestaruus!!!


Enää 1 luva ykkösistä. Toivotaan että hetken ehditään vielä harjoittelemaan 1-luokassa erityisesti niitä kontakteja, ja myöskin saataisiin hyvä kisadraivi aikaiseksi.

Elina Jänesniemen valmennus 9.10.2016 + muita treenejä

Laitan nyt ensin Elina Jänesniemen valmennuksesta, ja seuraavaksi sitä edeltävän lauantain Sanna H:n koulutuksesta, ja vielä sen jälkeen viime maanantain omista treeneistä. Erillisessä postauksessa sitten meidän kisoista.

Käytiin Haltin kanssa Lahdessa Elina Jänesniemen agilityvalmennuksessa, ja vähän jännitti, kun siellä oli koulutettavana monta kovan tason agilityihmistä. Valmennus oli kuitenkin hyvin antoisa. Miinuksena kyllä tosin oli se, että ryhmät olivat liian isoja, ja odotusaikaa oli reilusti yli parisen tuntia, eikä oltu Haltin kanssa edes viimeisessä parissa. 

Toinen miinus oli se, että ratapiirroksia ei saatu etukäteen vaan piti aika lyhyessä ajassa yrittää opetella 34 esteen rata paperi kädessä. Ja vähän harmitti että radalla ei ollut puomia eikä keinua. Muita negatiivisia asioita ei ollutkaan. A-qilityn halli on kyllä mun lemppareita, siellä on hyvät vessat ja sosiaaliset tilat, ja lisäksi lämpötila hallissa on vain 10 asteessa, mikä sopii hyvin porokoiralle, ja itsellekään ei tule kuuma radan juoksun jälkeen, vaikka odotellessa saa olla lämmintä päällä.

Tykkäsin tosi paljon radasta. Siinä oli vauhtia, ja sai juosta paljon. Se olisi ollut erityisesti Pyrylle ihan ihannerata. Radalla saatiin myös selvitettyä jonkin verran mun ongelmia Haltin kanssa. Siis lähinnä rohkeutta lähteä ohjauksiin. Aluksi yleisempiä neuvoja, ja sitten rataneuvot.

  • Lähtöön kannattaa luoda jännitettä (hiipimällä innostamalla, kunnes Haltilla sulkeutuu suu)
  • Kun palkkaan, niin en saa itse pysähtyä, koska silloinhan vahvistan oman liikkeen pysähtymästä ja koiran liikkeen pysähtymistä, eli pitää palkatessa liikkua eteenpäin tai antaa Haltin jahdata palkkaa minulta
  • Mun pitää liikkua rohkeammin ja etenkin treeneissä ottaa riskejä, eikä varmistella mitään ohjauksia, Halti lukitsee esteitä hyvin, sekä reagoi herkästi mun ohjauksiin ja sitä pitäisi käyttää hyväksi enemmän
  • Rataantutustuessa kannattaa miettiä kokoajan missä pitää olla ohjaamassa koiraa, ja mihin pitää ehtiä koiran linjojen jälkeen. Sain suositukseksi "käskyttää" mielessäni itseäni radalla, jotta tulee juostua täysillä ja ehdin juosta aina oikeaan paikkaan ohjaamaan
  • Harjoitellaan poispäinkäännöstä kuivaharjoitteluna siten, että palkkaan Haltia aluksi lähelle tulemisesta
Tässä on ratapiirros, tämä siis siitä osasta mitä jaksoin harjoitella siinä lyhyessä ajassa, oikeasti rata oli 34 esteen mittainen.


Halti irtoaa kuulemma hyvin ja just hyvässä suhteessa taas haltuun tulemisen kanssa. 3-esteelle Halti tarvitsi vastakäännöksen ja 5-esteen takaakiertoon Halti lähtee aika kaukaakin. Itsellä ei oikein toiminut 5-esteellä takaakierto-persjättö, vaan olin aina myöhässä persjätössä. Mun pitäisi tehdä persjättö jo siinä vaiheessa kun Halti on lukinnut takaakierron. Pyryn kanssa ehtisin mutta Haltin kanssa pitää treenata. 8-esteellä taas se takaakierto-persjättö oli hyvä ja olin ajoissa. 9-esteelle lähetin kauempaa, jotta ehdin persjättöön 12-esteen jälkeen. 

Meillä erityisesti onnistui 6-12 tosi hyvin. 12-esteellä tein myös vastakäännöksen, koska muuten Halti olisi ollut ihan muualla. 13-esteelle mun piti vain muistaa suunnata oma liike keskelle esteen rimaa, jolloin Halti haki hyvin takaakierron. 13-14-esteelle piti tehdä japanilainen, ja parin kerran treenin jälkeen se oli tosi hieno, kun vaan osasin ajoittaa vapautuksen ajoissa. 

Loppuaika oikeastaan viilattiin kepeille tehtävää poispäinkäännöstä tai oikeastaan lähelle tulemisen opettamista. Eli kävelin ympäri hallia, ja kun Halti tuli oikein lähelle, niin palkkasin. Lisäksi harjoiteltiin kuivaharjoitteluna poispäinkäännöstä putken kautta, mutta ei oikein onnistunut. Kotona sitten onnistui paremmin.

Sanna H:n lauantain agitreenit

Olin molempien koirien kanssa edellisenä päivänä myös valmennuksessa, kun ajattelin ettei kuitenkaan päästä varasijalta Elinan koulutukseen. Tehtiin sitten vähän matalammilla rimoilla Haltin kanssa ettei mene liian rankaksi. Pyryn kanssa taas tehtiin vähän vaihtelevilla rimoilla 50-60 cm kisoja ajatellen.

Tässä rata:

2-esteen valssia/niistoa treenattiin jonkin verran. Aluksi olin ajatellut ohjaavani 7- ja 19-esteen valssilla ja pidemmän kautta, mutta lähemmän siivekkeen kautta pyörittäminen niistolla oli parempi, etenkin Pyrylle. Halti tarvii harjoitusta. Lopussa tosin olisi pitänyt tehdä valssilla, koska molemmat alkoivat väsyä, ja kääntyminen ei enää onnistunut. 

15-esteelle tein Pyryn kanssa kauimmaisen siivekkeen kautta ohjaamisen persjätöllä, ja Pyryllä pysyi hyvin vauhti + juoksin 26-esteen läheltä niin kovaa kuin pystyin. Haltin kanssa taas tein pyörityksellä ja lähetin 26-esteelle ja leieröin 23-esteen puomille. 

Haltin kanssa sain toimimaan kepeille poispäinkäännöksen, mutta Pyry ei enää ollut vastaanottavainen, joten tehtiin vaan 28-esteen kautta kepeille lähetys, ja palkka keppien päähän.

Viime maanantain viikkotreeneissä treenattiin oikeastaan pätkinä pussia, keppejä, A-estettä, puomia ja keinua. Saatiin itse sovittaa sopivat radan pätkät noihin esteisiin. Haltin kanssa lisäksi treenattiin pimeitä putkikulmia, ja vitsit, kuin hienosti se hakee ne kaukaakin. Molemmilla oli vauhtia vaikka kuinka paljon. 


tiistai 4. lokakuuta 2016

Hannele Tiaisen estetreeni sunnuntaina 2.10.2016

Tässä tulee aika tylsähkö kertaus estetreenistä, koska tarvitsen itselleni muistiinpanot, miten jatkan esteiden treenaamista.

Käytiin Hannele Tiaisen estetreenikoulutuksessa sunnuntaina Strömforsin koiraurheilukeskuksessa, ja oli kyllä tosi hyödyllistä. Oikeasti, pitäisi kyllä käydä useamman kerran vuoteen pelkästään estetreenikoulutuksessa.

Haltin kanssa otettiin putki-puomi-erottelu ja keppien lähetyksen ja ohjaukset.



Ekalla kierroksella siis putki-puomi-erottelu, ja erityisesti putkeen meneminen puomin sijaan. Putki oli u:n muodossa puomin molemmin puolin, ja aluksi vain läheteltiin putkeen, ja putki oli vähän kauempana puomista, ja pikkuhiljaa lähennettiin puomia kohti putken päätä ja lopuksi otettiin hypyn kautta putkeen, ja meni hyvin. Tämän jälkeen otettiin hypyn kautta puomille ohjaus, ja sinne meni ihan yhtä hyvin (ilmeisesti useammin koira hakee noin monen toiston jälkeen putkeen, mutta Halti tosiaan kuunteli mun "puomi-kii"käskyä erittäin hyvin).

Halti sai paljon kehuja sen hakemisesta puomille, ja myöskin sen vahvasta kontaktikäytöksestä, kun se korjaa itse, jos hetken mielijohteesta meinaa irrota puomin kontaktilta.

Koska tämä ensimmäinen vaihe meni hyvin, niin lähdettiin treenaamaan erottelua vauhdin kanssa, eli otettiin putki - hyppy - putki (puomin alla), ja sitten se Halti menikin puomille, ja useamman kerran. Otin välissä sille ihan läheltä putkeen palkkaamisen, jotta pääsin palkkaamaan sitä. Sitten muutettiin treeniä siten, että lähetin Haltin putkeen hyppyesteen takaa (sain ottaa yhden askeleen, mutta en ohittaa hyppyestettä), ja tämä meni hyvin. Seuraavaksi samasta paikkaa heitin Haltin toiseen putkeen, ja putkesta tullessa hypyn kautta putkeen, ja tämä onnistui. Ja itse piti alkaa heti ekan putken jälkeen ennen hyppyestettä käskemään putkeen, jotta erottelukäsky tulee ajoissa. Näitä treenejä pitäisi siis tehdä Haltin kanssa, ja pikkuhiljaa lisätä omaa liikehäiriötä.

Lisäksi puhuttiin Haltin taipumuksesta mennä putkelta suoraan puomille, jos putkesta tullaan silleen puomin kontaktiosan ohi, että se näkyy suoraan putkesta, ja tosiasiassa pitäisi koiran suorittaa edessä oleva este. Tämä on kuulemma aika harvinaista, että koira hakee tossa tilanteessa puomin kontaktia, mutta ohjeeksi siis, että alan käskemään hyppy- tai eteenkäskyä jo melkein ennen putkea, jotta se tietää heti putkelta mennä eteenpäin, ja tämä on ihan harjoiteltava asia.

Tokalla kierroksella halusin lähinnä teoriassa ja käytännössä tietoja miten voi alkaa opettaa erikoisempia ohjauksia kepeille, esim vippaus toisella puolelle olevalle putkelle (MM-kisoissa maksien finaalirata) ja puolen vaihtoja. Perus takaaleikkaukset, valssit ja persjätöt on jo jokseenkin hallinnassa.

Aluksi ohjeeksi avokulmasta ohjatessa, että mieluummin lähetetään koira kuin saatetaan, ja omat kengänkärjet suuntaa tokaa keppiä kohti ja oma rintamasuunta/ohjaus mieluiten keppien suuntaisesti poispäin kepeistä (mun muistiinpanoissa asian selitin itselleni selkeämmin).

Toinen juttu oli puolen vaihto takakautta (kun koira lähetetään esim. avokulmasta), kun koira on mennyt jo kepeille. Aluksi annetaan koira suorittaa puolet kepeistä ennen kuin lähdetään liikkumaan ja vaihtamaan koiran takana puolta, ja sitten pikkuhiljaa lisätään aina aikaisemmin omaa liikehäiriötä.

Sitten puolen vaihto keppien jälkeen. Kun koira lähetetään avokulmasta, ja halutaan vaihtaa keppien jälkeen puolta (ilman päällejuoksuohjausta), niin odotetaan että koira on suorittamassa tokavikaa keppiä, ja siinä vaiheessa pitäisi lähteä rohkeasti liikkumaan toiselle puolelle. Ja Halti ei ottanut kyllä ollenkaan häiriötä tässä, ja meni tosi hienosti. Itse vaan olin monesti myöhässä puolen vaihdossa ja Halti ehti arpomaan suuntaa mihin kepeiltä lähteä.

Viimeiseksi se vippaus. Putki laitettiin kuvan mukaisesti aika lähelle keppejä, ja itse pitää muistaa vähän odottaa koiraa, eikä rynniä eteen, ja siitä vaan ranteen vippauksella lähettää putkeen.

Ja se oli näin yksinkertaista Haltin kanssa, kunhan muistin olla menemättä koiran ohi kepeillä. Tässä vaiheessa Halti alkoi vähän väsymään mun mielestä (hyvin teki kuitenkin), joten ei tehty montaa toistoa tätä. Ohjeeksi sain näihin vaikeisiin keppikulmiin ottamaan houkuttimeksi/palkaksi lähelle jonkun lemppariesteen, kuten putken tai keinun siihen lähelle, johon saa palkattua koiraa oikeasta suorituksesta.

Kouluttaja oli vähän sitä mieltä että Haltille saattaa olla ihan hyvä että sitä vähän enemmän haastaa esteillä, eikä tehdä aina helppoa. Se myös näyttää palkkautuvan siitä että pääsee esteille, joskus enemmän kuin ruokapalkasta. Lopuksi tehtiin Haltin kanssa sellainen nopea radan pätkä, että Halti pääsi juoksemaankin.

Ihan kiva päästä treenaamaan näitä haastavampiakin juttuja, itse tykkään opetella koiran kanssa kaikenlaisia temppuja agilityssäkin, vaikka tavoitteet ei ehkä ole siellä MM-kisoissa. Se ainakin pitää mielen virkeänä ja joutuu itse pohtimaan, että mitä tietyt ohjaukset vaativat koiralta ja ohjaajalta, jotta ne onnistuu. Pyryn kanssahan ei toistoja voi paljoa tehdä, mutta Haltin kanssa pääsee vähän toistojen kanssa pelaamaan, ja kokeilemaan eri juttuja.

LAUANTAIN PIKATREENIT

Lauantaina kävin myös agilityhallilla, kun kerran muutenkin olin kaupungissa sukuloimassa. Tehtiin hyvin lyhyesti treeniä. Haltin kanssa treenasin kepeillä puolen vaihtoa siten, että Halti eka meni kepeille, ja sitten vaihdoin puolta Haltin takana, lisäksi yritin treenata vippausta taakse putkeen, mutta sain onnistumaan puoliksi. Onneksi sunnuntain estetreeneissä sain tähän apua. Viikko sitten oli agilityn MM-kisat, joita tuijotin livestreamista tietty intohimoisesti, ja finaaliradalla oli tällainen kiva ohjaus, jossa lähetettiin kepeiltä toiselle puolelle putkeen ihan vaan vippaamalla.

Sitten oli puhetta tästä arvokisojen rimakorkeuksista, että ne ovat lähes aina ihan tapissa. Mun ihastukseksi tänä vuonna ja niin viime vuonnakin MM-kisoissa rimat ovat olleet makseilla ”vain” 60 cm korkeudessa, eli tapissa ei enää. Toivon mukaan tämä myös näkyisi lopulta SM-kisoissa, ja myös SM-kisoissa todella madallettaisiin edes sen 5 cm rimoja tapista. Ainakin maailmalla näytetään hyvin mallia tähän.

Kuitenkin kun noista 65 cm korkeuksista on ollut puhetta lappalaiskoirakeskusteluista, niin tähän on ehdotettu myös sitä, että 65 cm rimoja voidaan yksittäisinä käyttää myös voimaharjoitteluna. Tätä nyt sitten ekaa kertaa kokeilin niin Pyryllä kuin Haltillakin (Pyry nyt on ainakin kerran aikaisemmin hypännyt okserin 65 cm korkuisena sekä maksimileveytenä). 

Rimat muuten oli eri korkeuksia, ja varmaan lähirimat 55 cm, ja hyppysuorasta keskimmäinen rima ensin 60 cm, jonka Halti hyppäsi hyvin. Sitten laitoin 65 cm, ja Halti kolautti ekalla kerralla rimaa (mutta ei tiputtanut), ja seuraavilla parilla kerralla hyppäsi kyllä sen yli, kohtuullisen helpon näköisesti, mutta kyllä mun mielestä joutui jonkin verran askeleita eri tavalla mittaamaan, että sai hypättyä sen. Ja tämän jälkeen hyppäsi myös muut rimat korkeammalta.


Pyry hyppäsi joka kerta 65 cm hypyn kolauttamatta, mutta kyllä omasta mielestä näytti, että se vähän joutui tekemään töitä enemmän sen hyppäämisessä, vaikka ei joutunut sen enempää hakemaan hyppykohtaa tai vastaavaa. En voisi edes kuvitella laittavani kumpaakaan koiraa hyppäämään 65 cm rimaa takaakiertona.


Tästä johtopäätöksenä voidaan aina välillä tehdä just voimaharjoitteluna tuota korkeampaa hyppyä, mutta en ainakaan näillä näkymin halua hypyyttää koko rataa 65 cm rimoilla kummankaan raskaan koiran kanssa, en edes yhtä kertaa vuodessa. Eli kieltäydytään sellaisilta kisaradoilta joissa rimat ovat tapissa, ja todennäköisesti myös arvokisoissa, koska jos kerran MM-kisat näyttää mallia rimojen tiputtamisella, niin pitää siihen herätä muukin maailma, ja tähän voi vaikuttaa vain itse olemalla osallistumatta. Ilmeisesti FCI:n agilitykomiteassa on otettu rimakorkeuksien madaltaminen puheeksi, ja jotain saattaa ihan konkreettisesti alkaa tapahtumaan rimakorkeuksien madaltamisen kanssa, ehkä jo vuonna 2018!

Maanantain välistävedot

Mä oon huono välistävedoissa molempien koirien kanssa, joten jotta voin vahvistaa heikkouksiani, olin pyytänyt ihan varta vasten että niitä treenataan jossain vaiheessa, ja sehän olikin sitten heti treenin aiheena. Treenin aikana mulle selvisi taas miksi se on niin vaikeeta. Eli itse yritän kokoajan edetä ja liikkua, kun pitäisi ihan hetkeksi rytmittää, ja odottaa että koira ottaa kontaktin ja kääntyy.
Ensin Pyryn kanssa meni aika plörinäksi välistävedot (kohta 2-3), mutta Pyryllä onneksi oli kokoajan hyvä vauhti päällä. Saatiin muutama onnistunut toisto. Pyryllä rimat 50-55 cm. 6-esteen takaakierron kämmäsin jostain syystä joka kerta Pyryn kanssa, ja yritin ohjata eka edestä, ja viime hetkellä tosi reilusti muistin aina, että se olikin takaa, ja Pyry joutui korjaamaan linjaa. 6-7-kohdan tein päällejuoksuna, ja 7-esteen jälkeen persjättö. Lopuksi treenattiin vielä puomin kokonaan suorittamista vauhdilla, ja juoksarina, kouluttaja naksutteli naksuttimella joka osuman, ja osuikin hyvin joka kerta.

Haltin kanssa alkoi lopulta jotain loksahtamaan paikalleen välistävedoista. Kokeiltiin tehdä vastakäännöksenä, ja se toimi tosi hyvin, kunhan vaan siinäkin maltoin odottaa, että Halti kääntyy mua kohti ennen kuin vapautin seuraavalle esteelle. Sen jälkeen sain toimimaan välistävedon vedolla. Itse piti vaan muistaa olla tarpeeksi kaukana esteistä ja muistaa olla rynnimättä ja tosiaan odottaa ihan pieni hetki että saan koiran tulemaan mua kohti ja sitten liikkua eteenpäin.  Haltin kanssa tehtiin lisäksi myös puomia ja sitten keppejä eri kulmista. Kepeille kerran tuli väärä sisäämeno, mutta muuten hyvin.  Haltin rimat oli 45-55 cm. Treenattiin Haltin kanssa myös lähtöjä, ja ihan reilusti juoksin lähdöstä ja tein ohjauksia yms, mutta Halti pysyi hyvin lähdössä.

Viimeiseksi tein vielä Pyryn kanssa välistävedot, jotka oikeasti sitten onnistui kunnolla, ja Pyryllä oli hyvä vauhti, ja puomia tehtiin vielä lisää, ja kerran mielestäni hyppäsi kontaktin yli, mutta muut kerrat otti kontaktit, vaikka vauhtia oli. Pitää muistaa hetsata Pyryä enemmän puomille, jotta saan sille kunnon vauhdin, jotta olisi samanlainen tilanne kuin kisoissa.