perjantai 8. heinäkuuta 2016

Lauantain Sanna H:n agitreenit


Olin ilmoittautunut Haltin kanssa agitreeneihin viime lauantaille, ja sää näytti hyvältä, perjantainakin oli pilvistä ja 20 astetta lämmintä, joten molemmilla koirilla oli vauhtia ihan hyvin. Lauantaina olikin sitten 26 astetta lämmintä. Lähtiessä en huomannut että oli noin paljon lämmintä, olin vain katsellut ennusteita että Heinlahteen oli ennustettu vain 22 astetta, ei paha. Olisi pitänyt kyllä perua paikan päällä oma osallistuminen, ja osallistua vain radan rakentamiseen (ei ollut montaa ihmistä rakentamassa rataa kuitenkaan).

Pitihän se sitten kokeilla että miten Halti menee, ja olihan se hyvä kokeilla, niin tietää sitten, jos jostain syystä on pakko lämpimällä säällä treenata, mutta ihan jo maalaisjärjellä ei tuollaisessa lämmössä harrasteta millään koiralla kiihdytyslajeja. Vähän jäi huonon omistajan fiilis treenien jälkeen. Mutta tästä sitten opin olemaan tiukempi omissa kriteereissä!

Ekalla kierroksella Halti lähti aika hitaasti, ihan normiporokoiran vauhtia siis, mutta Haltin vauhdiksi aika hidas, ja mun ohjaukset meni ihan uusiksi, koska eihän sillä ollut vauhtia takaaleikkauksiinkaan, joten alettiin käyttää japanilaista (5-este), persjättöjä (10-11) ja edestä ohjausta että pääsin juoksemaan kovempaa. Ekalla kierroksella oli rimat 45 cm, mutta tokalla kierroksella rimat jätettiin 35 cm korkeudelle, ja se oli ihan riittävä. 

Tokalla kierroksella olikin paremmin vauhtia kun olin saanut Haltin vihdoin juomaan tauolla vähäsen, sain viilennettyä sitä viilennysalustalla, lisää kastelemalla päältä ja alta, ja pitämässä varjossa.    Tokalla kierroksella tosin jätettiin kepit pois, ja tehtiin pituudelta suoraan 14-esteestä eteenpäin.

Ohjaukset tein melkein persjätöillä, ja toimi hyvin, nyt kun Haltilla oli vähemmän vauhtia. Vähän se alkoi jo irtoilemaan pidemmille kaarroksille mun selän takaa tosin. Viimeinen este oli keinu, joten Halti pääsi palkkaantumaan sitten lopuksi keinun suorittamisella ja sen kontaktin ottamisella.

Paras kommentti oli, että ”tee tohon 17-esteelle sylkkäri kun se toimii niin hyvin teillä, ja pääset hyvin liikkumaan siitä”. Missä vaiheessa sylkkäristä on tullut toimiva ohjausvalinta meille??!! Ei se mitään, toimihan se Haltilla hyvin. Ja olihan tämä sama kouluttaja nähnyt että joskus ollaan vahingossa tehty johonkin kohtaan sylkkäri (Pyryn kanssa sylkkäri on edelleen tosi vaivaannuttava).

Ohjeeksi sain ohjata enemmän edestä, siten että pääsen juoksemaan kovempaa (persjätöillä), ja Haltilla tulee myös vauhtia lisää, kun sen ei tarvitse ajatella yhtään enempää vaan saa vaan juosta. Takaaleikkauksissa mä tuppaan pysähtelemään joten jos takaaleikkauksia teen, niin pitää pystyä liikkumaan eteenpäin, ja koiran irrota eteenpäin. No tällä kertaa tosiaan takaaleikkaukset eivät onnistuneet, kun vauhtia ei ollut, mutta kyllä mä tuppaan muutenkin hidastelemaan takaaleikkauksissa aina välillä, kun joudun itse miettimään ohjausta.

Lopulliset ohjaukset
  • 3-4-esteiden välille tiukempi valssi ja ajoissa ennen kuin koira hyppää 3-esteen
  •  4-esteelle ajoissa lähetys takaakiertoon, ja siitä kuljetus japanilaiseen 5-esteen taakse (pitää vaan liikkua rivakasti)
  • 10-11- esteiden välille tehtiin valssi tai persjättö, alun perin olisin ohjannut toiselta puolelta, ja vain takaaleikkauksen putkelle, mutta tällä tavalla tuli turhan pitkä kaarros Haltille edellisillä esteillä
  • 14-esteelle valssi ja keppien jälkeen persjättö (toimi tosi hyvin)
  •  17-esteelle piti tehdä se sylkkäri, jolla pääsin hyvin liikkeelle, ja Halti teki tosi hyvin sen.

·      

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti