Tänään oli Haltin ensimmäinen alkeistokokurssin kerta. Vähän oli jännää, kun oli kaksi ryhmää samaan aikaan (toinen oli arkitottis) ja paljon vieraita koiria kentällä. Hetken Halti ihmetteli niitä, mutta sitten ottikin jo täysin minuun kontaktia kun hommiin alettiin.
On se vaan aika pätevä pikkukoira, kouluttajakin sanoi Halti kivan täpäkäksi.
Aluksi tehtiin kerran muiden koirakoiden ohi pujottelemista, Haltin siis lähinnä namin avulla ja palkkailin suurinpiirtein joka toisen koiran jälkeen. Hyvin jaksoi keskittyä. Sitten tehtiinkin palkkausharjoituksia, eli koirat pujotteli jalkojen alta, ja itse piti saada palkattua oikeasta kohdasta jotta koira pujotteli oikein.
Sitten tehtiin maahanmenoharjoituksia ja Halti osasi hienosti vaan seisoa, mutta sitten tajusin käyttää apuna käsimerkkiä kun ollaan treenattu paljon näyttelyseisomista, niin sitten alkoi toimimaan ja sitten Halti menikin kokoajan helposti maahan. Ja meni ihan sivulta maahan, eikä vain edessä (ei hirveästi olla tätä treenattu). Seuraavaksi harjoiteltiin maahanmenoa liikkeestä, ensin itse kääntymällä eteen ja käskemällä maahan, ja lopulta Haltin kanssa sain tehtyä suoraan sivulta maahanmenoja. Seuraavaksi saatiinkin tehdä siten, että maahanmenon jälkeen kävelin askeleen eteenpäin ja sitten takaisin palkkaamaan. Ja tässä kohtaa piti olla tarkkana että palkka ei ole valmiiksi kädessä, vaan kaivan palkan vasta sitten kun olen palannut koiran luo. Nopeasti Halti oppi ihan kuin oltaisiin tehty näitä vaikka kuinka paljon.
Lopuksi tehtiin vielä muiden koirakoiden ohi pujottelu ja Halti oli yhtä pätevä edelleen, vaikka aika paljon oltiin tehty ja paljon oli häiriötä. Neuvoksi sain, että kun Halti osaa kuitenkin jo aika hyvin, niin itse voisin suoristaa selkäni ja kävellä normaalisti eikä Haltiin päin kumartuneena (mutta kun Halti on niin pieni, ja paljon vieraita koiria jne) Viimeiseksi tehtiin sitten luoksetulo ja Halti tuli nopeasti. Sen jälkeen leikittiin Haltin löytämällä kepillä jonkin aikaa. Saatiin neuvoksi luoksetulosta että että palkka ei pitäisi tulla edestä, vaan heilauttaa kättä vähän taaksepäin, jotta liike jatkuu eteenpäin, ja koira ei ala hidastaa aikaisessa vaiheessa ennen luoksetuloa.
Kotiläksyksi saatiin sitten maahanmenon harjoittelua ja varmaan seuraamisharjoittelua. Pitäisi nyt yrittää ainakin useampana päivänä tehdä Haltin kanssa erikseen näitä (meinaa vaan päivät loppua kesken). Lisäksi sain vinkkejä seuraamisen kehittämiseen, Eli tällä hetkellä Halti seuraa vielä paljon namia, ja olen saanut nostettua käden vatsan kohdalle, ja Halti seuraa jo hyvin (katsomatta namiin). Saatiin neuvo treenata lelulla. Eli ensin hetsaan Haltia lelulla ja riehun sen kanssa, sitten lelu kainaloon, seurautan hetken, ja jatkan leikkiä tai tiputan lelun kainalosta maahan, jolloin palkka tulee ainakin oikeaan kohtaan.
Oli kivaa, ja oli varmasti Haltillakin jännää. Hirveästi energiaa sillä kyllä on. Pidetiin onneksi usein taukoja, ja huomasi kyllä että vähän jännitystä oli, kun aina ravisti itseään poispäin lähtiessä. Johtui ilmeisesti siitä koirapaljoudesta sekä siitä että ne muutama levoton koira haukkui paljon. Muuten ei kyllä huomannut mitään muuta jännitystä Haltissa, kovasti oli mukana tekemässä kaikkea.
Innostuin taas näistä treeneistä, ja Mustin ja Mirrin verkkokaupasta tilasin kaikkea kivaa sälää. Kaiken lisäksi tänään oli palkkapäivä. Tilasin lisäksi autoon mittatilaus-koiraveräjän Kulkukoirasta. Tili tuli, tili meni. :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti