Meillä on ollut hyvin agilityntäyteiset kolme päivää. Lauantaina oltiin Kouvolassa kisoissa, sunnuntaina Sami Wessmanin valmennuksessa ja maanantaina sitten normitreenit.
Lauantain agikisat
Noh, kevään ensimmäinen lämmin päivä, Kouvolassa oli +15 astetta ja aurinko paistoi täydeltä taivaalta. Autossa meinasi tulla aika kuuma, varsinkin kun aluksi jouduin parkkeeraamaan aurinkoiseen paikkaan. Myöhemmin löysin varjoisen vapautuneen paikan, niin siirryin sinne. Vielä kun ei ole sitä veräjää, että voisi pitää takaluukkua auki. Pyry ja Halti saivatkin olla takapenkillä ikkunat raollaan takapaksin sijaan.
Halti oli hyvin reipas, meni hienosti mukana, ja katteli odotellessa hienosti kisaavia koiria, ja jaksoi hieman leikkiäkin, tosin vähän aikaa kun häiriötä meinasi olla kuitenkin.
Radat eivät olleet vaikeita, mutta Pyryn keskittyminen oli. Kun oli lämmintä, ja ensimmäiset "ulkotreenit". 6-muurin jälkeen Pyry päätti käydä kattomassa ratahenkilöä (olisko sillä palkkaa), sitten lopulta sieltä päästiin matkaan, ja 10-kepeillä lähetin huonosti kepeille, ja meni vähän ohi, ja jäi sitten haistelemaan keppejä. Taisi jättää kepeistä viimeisen välin tekemättä, mutta en korjannut, koska se on tuollaisessa tilanteessa ihan turhaa. 11-esteen jälkeen lähti keekoilemaan A-esteelle kun tuomari oli siinä A-esteen vieressä. Siinä kun oli jo HYL tullut, niin tuomari ohjasi Pyryn A:lta alas, ehkä vähän pelkäsikin että Pyry hyppäisi sieltä vielä syliin. Keinulle sitten päästiin lopulta, ja hyvin meni keinun ja loppu meni ihan siististi. Ei se Pyry ihan hidastellut, mutta ei se sitä normivauhtia mennyt.
Yleisöä Pyryn esitys kuitenkin viihdytti ja kuulemma piristi päivän kummasti. :)
1. rata
Tokalla radalla sitten vauhti oli aikas hidasta. Ennen rataa Pyry oli ihan innokas, mutta ei riittänyt radalle asti. Joten siinä sitten hiljakseen edettiin. 8-esteestä meni ohi, ja en korjannut, koska ei tuossa tilanteessa taaskaan olisi kannattanut. Joten siitä tuli HYLky. 11-muurilla sitten tipautti muutamat muurinpalaset alas, kun hyppäsi niin laiskasti. Päästiin sitten kuitenkin loppuun asti "kunnialla".
2. rata
Tällaista tää on Pyryn kanssa, onneksi osasin varautua henkisesti eikä harmittanut. Kahtotaan kun päästään taas ulkotreeneihin, niin Pyrykin pikkuhiljaa tottuu ulkohäiriöihin ja vähän ainakin lämpimiin ilmoihin.
Sunnuntain Wessmanin treeni
Tehtiin kerralla 1-2 lk rata, mitään ihmeellistä ei sieltä löytynyt, ei menty ihan sitä innokkainta vauhtia, mutta yllättävän hyvin jaksoi tehdä vaikka kasvihuone meinasi olla auringon paistaessa aikas lämmin. 3-putkeen Pyry meni hyvin, mutta kysyin apua siihen silti, kun omasta mielestäni liikaa varon A-estettä. Siinä kikka lähinnä on että pitää mukailla koiran linjaa putkelle, eikä omaa linjaa putkelle. Pyry taisi mennä joka kerta putkeen oikein, ellei sitten jonkun yhden kerran mennyt A:lle.
1-2 lk rata:
Koska ensimmäinen rata meni hyvin, niin tein seuraavaksi 3-luokan radan. Ehdin vähän miettimään rataprofiilia rataantutustumisessa, ja hetken ennen omaa vuoroa, ja muistin jopa koko radan. Pyry vaan ei oikein enää jaksanut, vaan vähän hitaasti tuli mukana. Tehtiin jopa ihan puhtaasti rata ilman virheitä, tosin mun ohjaukset eivät olleet enää synkassa koska en osaa ohjata kun Pyry menee hitaalla.
Loppuajan mietittiin miten voisin toisella tapaa ohjata kohdan 5-8. Tehtiinkin sellainen viritelmä, että tein putkijarrun ennen 4-putkea, ja juoksin 6-esteen taakse päällejuoksuun, ja siitä sitten 7-esteelle jne. Se onnistui hyvin, mutta todennäköisesti ei onnistuisi jos Pyry olisi nopeammalla tuulella. Hyvä fiilis jäi treeneistä, vaikka odotetusti Pyry ei kovaa jaksanut mennä. Silti pätevästi jaksoi loppuun asti tehdä töitä ja tehdä lyhyitä pätkiä ihan hyvällä motivaatiolla, vaikka ei vauhdilla juhlittukaan enää. Jotain ollaan edistytty sentään motivaation osalta.
3 lk rata, joka on Mika Moilasen rata (tämän vuoden SM-kisojen tuomari)
Maanantain agitreenit; poispäin käännös
Ja kolmas päivä. Tehtiin vähän samantyylisellä radalla kuin Wessmanin rata, ja ainoastaan se poispäin käännös ei meinaa vaan toimia, kun en osaa sijoittua oikein. Tiedän siis mitä pitää tehdä mutta ei vaan onnistu toteutus.
Putkelle (kolmantena esteenä) ohjasin suoraan A-esteen vierestä vasemmalla kädellä, ja tein pakkovalssin tapaisen ja oikealla kädellä ohjasin putkeen. Menee se niinkin, kun Pyryllä on vauhtia.
Pyryllä oli taas kolmantena agilitypäivänä tosi hyvä vauhti ja into (olihan se viileätä illalla treenata).
Haltin kanssa aloitin sitä tarjoamisen naksuttelua, ihan hyppysiivekkeen, putken ja kontaktiesteiden avulla. Enitenhän Halti tosin haluaa tarjota sitä kontaktiesteiden kontakteja, koska sitä ollaan treenattu ylivoimaisesti eniten kotona ja muualla. Kovasti myös leikittiin ja revittiin lelua. Lopuksi tehtiin vielä keinua siten, että aluksi sai olla keskellä ja kiikutin keinua ja palkkasin Haltia. Sitten tehtiinkin sitä että Halti pamautteli keinun päätä alas ja meni kontaktiosuudelle palkkautumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti