Otin aluksi Haltin, ja Halti sai odottaa ulkopenkkiin sidottuna, kun hain tokokopista tokoesteen ja ohjatun noudon kapulan, ja agikopista kolme hyppyestettä ja kävin asettelemassa ne. Halti odotteli aika nätisti (Pyry kiljui autossa).
Haltin kanssa otin aluksi perusasentoja ja lyhyttä seuraamista, mutta lopulta päädyin ihan vaan kontaktin ottoon, kun se lähellä juokseva bortsu oli niin kiinnostava (teki ruutua siinä vieressä). Tehtiin pari kertaa noutoa ohjatun noudon kapulalla siten, että pidin Haltista kiinni, heitin kapulan, ja vapautin Haltin kapulalle. Vitsit, tyyppi lähtee vauhdilla ja tuo kapulan ihan luokse iloisesti, tiputtaa viimeisellä puolella metrillä ja palkkaan. On se luonnonlahjakkuus. Myös postia Halti tuo hyvin keittiöön asti, mutta tiputtaa aina loppumetreillä. Pitämistä ollaan vielä todella vähän harjoiteltu, ja sen harjoittelu pitäisi pikkuhiljaa aloittaa. Ensi viikolla alkaa tokon alkeiskurssi ja siellä viimeistään.
Sitten tein irtoamisharjoitusta kolmella agiesteellä (siten että itse pysyin paikallani ja lähetin Haltin suorittamaan kolme estettä ns ympyrän muodossa).
Vastapäivään onnistui hyvin, mutta myötäpäivään ei yhtä hyvin (johtuen mun omasta huonosta lähetyspaikasta) mikä johti siihen että Halti herkästi turhautui ja alkoi räksyttämään mulle. Ehdin ottamaan esteille jo vähän etäisyyttä toisistaan kuitenkin. Laitoin Haltin lepäämään autoon, ja laskemaan vähän kierroksia ja otin Pyryn välillä treenaamaan.
Pyry on tosi hyvässä moodissa aina silloin kun joutuu odottamaan Haltin vuoron ajan autossa. Nytkin se teki todella pätevästi, hyvällä kontaktilla ja iloisesti 99 % ainakin ajasta. Pyryn kanssa tehtiin ensin pari tokohyppyä ja sitten ohjatun noudon kapulan noutoa (kun unohdin siis omat kapulat kotiin). Haki tosi iloisesti, ehkä vaihdankin vielä tähän AVO-luokkaan ohjatun noudon kapulan :D Ja tuli perusasentoon kapulan kanssa tosi lähelle ja suoraan.
Luoksetulon pysäytykset meni hyvin, seuraamiset meni hyvin, jäävät meni hyvin, kaukokäskyt meni hyvin (palkkasin aina jollain istumisella), kaikki meni vain hyvin. Paitsi seuraamisessa pari kertaa taas ei ottanut perusasentoa vaan jäi seisomaan. Kumma juttu, huomasin kyllä että ilmeisesti painoin taas Pyryyn päin, ja ei sen takia istunut. Pitää olla tarkkana tuossa suoraan kävelemisessä.
Pyryn kanssa tehtiin muutaman kerran vielä A-estettä, ja tein samaa irtoamisharjoitusta kuin Haltin kanssa. Meni se Pyrykin, onkin hyvä harjoitella Pyryn kanssa näitä, jos saisi kehitettyä sitä irtoamista Pyrylläkin näin aikuisella iällä.
Haltin kanssa tehtiin sitten toinen rupeama. Otettiin noutokapulan hakua ja tosi hienosti joka kerta haki sen. Seuraavaksi tehtiinkin sitten taas agilityn irtoamista, nyt esteet ihan melkein kiinni toisissaan, ja molempiin suuntiin onnistuneesti. Nyt oli vähemmän haukkua, ja ohjaaja kartalla. Valitsin oikean paikan lähettämiselle myötäpäivään, ja meni sekin hyvin.
Lopuksi tehtiin irtoamista siivekkeiden läpi namipalkalle alustana kännykkä kun namialustat puuttuivat. Viimeiseksi tehtiin pari kertaa siten, että yhdessä hyppyesteessä oli kaksi rimaa ristiin, ihan vaan sen takia että Halti tajuaisi että jonkun yli pitää mennä, Halti pystyi hyvin normaalisti kävelemäänkin sen yli, että varsinaista hyppyä ei tullut. Sitten tehtiin muutaman kerran lähettämistä eteenpäin, ja pari kertaa lähettämistä takaakiertoon ja etukiertoon. Hyvin osasi Halti nostella jalkojansa tai samalla tavalla se juoksi tuosta yli kuin ei rimoja olisi ollutkaan. Sen verran korkealentoinen laukka-askel kuitenkin.
Näihin harjoituksiin pitäisi vaan saada myös apuohjaaja, että saa käytettyä lelua paremmin palkkaamisessa.
Lopuksi Halti sai taas hengailla ulkopenkkiin kiinnitettynä kun kasasin esteet takaisin koppiin. Nätisti hengasi taas ja rauhassa. Oli kyllä oikein hyvän mielen treenit ja oppi taas lisää pikkukoiran ajatuksen juoksusta. Lopuksi käytiin kävelemässä Loviisassa mutta vain pari koiraa tuli vastaan.
Heti töiden jälkeen ehdittiin vähän treenata 2on2off-treeniä ja Halti osaa tuota kyllä tarjota vähän joka paikassa ja lisäksi treenattiin roskiksen ja jakkaran takaa lähettämistä jonka yhteydessä takaaleikkausta ja persjättöä. Takaaleikkaus on kyllä itselleni vaikea aina ajoittaa, mutta se täytyy nyt vaan treenata selkeämmäksi.
Masentaa ettei toko-kokeisiin meinaa päästä.. Olen yrittänyt useampaan kokeeseen, ja kaikki on täynnä jo siinä vaiheessa kun ilmoittautuminen ulkopuolisille alkaa. Harmittaa sinänsä, kun en jaksaisi alkaa opetella uusia AVO-luokan liikkeitä, mutta en kohta jaksa yrittää enää kokeisiinkaan, kun niihin ei vaan pääse. Kesällä en mielelläni Pyryn kanssa taas kokeisiin mene, kun silloin tulee myös ötökät kuvioihin ja Pyry on neuroottinen niiden kanssa. Meillä on yksi AVO1-tulos, ja olisi kiva saada se TK2, kun jatkosta ei ikinä tiedä, kauan Tokoa tulee harrastettua. Olen jo alkanut kääntyä pelkän agilityn harrastamisen puoleen, varsinkin kun agilityssä pääsee ainakin aina kisoihin ilmoittautumaan...
Olin hakenut Etsijäkoiraliiton alkeiskurssillekin Pyryn kanssa, kun toivoin että päästäisiin jäljestämään enemmän, mutta ei mahduttu sinnekään.
Noh, piristykseksi kevät tulee, ja Haltin kouluttaminen agiin ja ehkä vähän tokoonkin.
Nekku toivoo ulos |
Kasper on onnellinen sisällä |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti