torstai 19. maaliskuuta 2015

Tulevan kesän koulutuksia

Nyt on koiria ilmoitettu kevään kursseille ja koulutuksiin.

Agilityn osalta Pyryllä on edelleen paikka Agi-Kotkien viikkotreeneihin ja valmennuspaikka Sami Wessmanin agivalmennukseen kerran kuussa, ja sitten käydään omatoimitreeneissä Loviisan Koirissa sekä Nina Mannerin agilityvalmennuksessa touko-, kesä-, heinä- ja elokuussa 4 krt. Kovin on agilitypainoitteista. Tarkoituksena on myös osallistua Tokon osalta kisaryhmän treeneihin, ja Oili Huotarin sekä Pernilla Tallbergin tokovalmennuspäiviin, jos ne eivät mene Wessmanin valmennuksen kanssa päällekkäin. 

Ensi viikonloppuna on taas lauantaina toko-koe Kotkassa sekä sunnuntaina Tuija Kokkosen agilityvalmennus Agi-Kotkien kasvihuonehallissa, toivon pilvistä ja kylmää säätä, koska kasvihuone tuppaa keväällä lämpenemään turhan paljon Pyryn tarpeisiin. Vasta huhtikuun lopussa siirrytään ulkokentälle.

Halti on ilmoitettu huhtikuussa alkavalle Loviisan Koirien Tokon alkeiskurssille (7 krt), jossa opetetaan uusien sääntöjen mukaisia liikkeitä, ja etukäteen jo mietin Haltin noutokapulan pitämisharjoittelua, koska luulempa että sillä kehittyy herkästi pureskelu/jäytämisongelma noutokapulassa ollessaan paikallaan. Tarkoituksena olisi ilmoittaa myös Halti ainakin toiseen tokovalmennuspäivään, ehkä Pernilla Tallbergin. Lisäksi Halti on ilmoitettu pentuagiin, joka alkaa toukokuussa (6 krt), ja Halti on siis 9 kk silloin. Ihan hyvä ikä aloittaa pennulle sopivista harjoitteista. Haltin kanssa osallistutaan myös Mannerin ja Wessmanin agilityvalmennuksien mahdollisille peruutuspaikoille, jotta saadaan oikeaoppista valmennusta heti alkutaipaleelle, ja valmentajat saavat toivon mukaan karsittua jo alusta mun tekemiä virheitä ja päästään vahvistamaan oikeita asioita heti alusta.


Alkaa innostus nostaa päätään. Vähän erilainen harrastuskesä tänä vuonna, kun saa harjoitella kaiken uudestaan pennun kanssa. Ja ehkä Pyrykin jaksaa paremmin kesällä, kun joutuu jakamaan mun huomion pennun kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti