torstai 13. marraskuuta 2014

Muut jutut

Sunnuntaina käytiin taas Myrskylässä, ja harjoiteltiin taas Verttiin tutustumista. Jostain syystä Halti jännittää todella paljon Verttiä, eikä se uskalla tutustua Verttiin. Verttihän on todella kiltti, mutta myöskin todella häslä ja iso ja musta ja nopealiikkeinen, belgi kun on.



Käytiin myös kävelemässä, Vertin, Haltin ja Pyryn kanssa. Eipä sekään alkanut ihan helposti. Kun ensin menin Pyryn ja Haltin kanssa ulos molemmat kytkettynä, ja kun Vertti tuli ulos myös niin Pyry sai hirveän slaagin, ja alkoi huutamaan kun ei päässyt välittömästi Vertin luo ja osittain myös Haltin takia. Lopulta sain Pyryn rauhoitettua ja sitten tehtiin niin että Janin sisko otti Vertin ja Pyryn, ja minä otin Haltin, ja käveltiin näin vähän aikaa, ja Pyry pysyi rauhallisena. 

Pyry meinasi vain lenkilläkin turhan paljon suojella Haltia, ja jos Halti vähän jännitti, ja Vertti kiinnostuneena olisi mennyt haistelemaan, niin Pyry oli heti välissä, ja kerran murisikin Vertille. Loppulenkki meni paremmin, ja lopussa päästin vielä pennun vapaaksi että se sai vapaammin kulkea mukana. 

Maanantaina oltiin agilitytreeneissä, ja tiistaina taidettiin käydä vain kävelemässä täällä meillä päin Haltin kanssa erikseen. Naapurin koirat tuli sopivasti vastaan, ja Halti jännitti niitäkin todella paljon ja haukkui ja murrasi niille. Vasta kun silitin Pontusta, vanhempaa leikattua cavalierurosta, ja annoin Haltin haistaa kättäni, niin sitten Halti rentoutui ja meni moikkaamaan Pontusta. Demiä Halti ei siltikään oikein uskaltanut moikata, mutta kun käveltiin samaa matkaa, niin rentoutui nopeasti ja käveli samana laumana muiden mukana. Molemmat ovat todella kilttejä koiria, hyviä tutustuttamiseen.

Keskiviikkona sitten tuli Suski Jästin ja Hipun kanssa käymään. Aluksi aikuiset koirat sai juosta vähän aikaa.



Esiteltiin ensin Hippu Haltille, kun se on niin rauhallinen. Pyry ihan vähän reagoi Hipun ärähdyksiin pennulle, mutta ei pahasti, mutta oli välissä kokoajan suojaamassa pentua.



Kamerasta loppui just sopivasti akku, kun Jästi ja Halti saivat tavata. Pyryä en ottanut mukaan, koska sillä saattaa kiehahtaa niin nopeasti, jos katsoo että pentu on "vaarassa". Jästi oli hihnassa, ja pentu sai olla vapaana, kun näki että ei se pitkälle väistä. Vaikka Jästi vähän mesosikin, niin Halti ei sitä aristellut niin kuin olin ajatellut. Jästihän ei hirveästi tykkää pikkupennuista, mutta Haltille se ei murissut ollenkaan, ja oli ihan kiinnostunut rauhoituttuaan.

Tänään käytiin taas kävelemässä molempien kanssa tässä kotimaastossa, ja tuli eräs leikattu urosvillakoira Luka vastaan. Pyry ei ole juurikaan kummemmin siitä välittänyt, mutta nyt alkoi mesoamaan, ja yltyi vain kun pentua jännitti uusi ohi tuleva koira. Jäätiin siihen juttelemaan koiran omistajan kanssa, ja käveltiin samaan suuntaan, niin Pyrynkin sain rauhoittumaan. Parhaiten menee kun otan Pyryn ihan lyhyelle itseni taakse, ja paremmin olisi mennyt jos molemmat olisivat olleet takana. Että ottaa pannuun vaan se, että kun pitäisi pystyä keskittymään pentuun, ja näkemään vähän sen reaktioita, niin kaikki aika ja voimat menee Pyryn hallitsemiseen ja rauhoittamiseen. Ja itsellä meinaa mennä niin herkästi pinna......aaargh.. noh, eiköhän se siitä.. mennään tässä muutamana päivänä ainakin molempien kanssa kaupungille kävelemään, niin saan Pyryn hallintaan paremmin kun olen itse paremmin asennoitunut tilanteeseen.

Ja huomenna Halti saa ensimmäiset rokotukset, viime lauantaina sai matokuurin (kuten kaikki muutkin talon elukat). Halti oli tänään 7 kg.

Pyry ja Halti leikkivät päivittäin, Pyry on ottanut huoltajan roolin tosissaan.






Ja Kasperiakin on alkanut näkymään näin kolmen viikon jälkeen vähän enemmän, mutta suurimman osan ajasta on piilossa. Yöllä se saa olla rauhassa, kun pentu on meidän kanssa makuuhuoneessa, eikä esteiden takia pääse pois sieltä (tosin nukkuu koko yön rauhassa).




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti