tiistai 4. marraskuuta 2014

Agitreenit; leieröinti

Tänään oli leieröinti teemana, ja tehtiin vain 8 esteen rataa. Pyryllä oli monien monituisten toistojen jälkeen hyvä motivaatio ja teki joka kerta yhtä kovaa! Tiedä sitten johtuiko parin viikon tauosta, vai siitä että joutuu vähän kilpailemaan pennun kanssa "huomiosta". Tosin on sillä muutenkin ollut hyvä motivaatio koko syksyn.




Leieröinti tehtiin siis putkelle, jos ohjattiin keppien puolelta puomia. Ekalla kerralla ei onnistunut omasta linjauksesta johtuen, tokalla kerralla onnistui hyvin ja ohjasin keppien vasemmalta puolelta. Seuraavaksi tehtiin siten, että tein putken ja keppien väliin persjätön ja toimi hyvin.

Toinen tapa tehdä leieröinti oli se, että ohjasin putkeen persjätöllä ja ohjasin puomin toiselta puolelta kepeille kun Pyry tuli putkesta. Varmaan kolme kertaa meni ohi, mutta neljännellä kerralla olin tarpeeksi pitkällä, että Pyryn ei tarvinut kuulla käskyä kepeille takaansa, vaan että juoksin puomin toisella puolella vähän jo edelle. Se neljäs kerta oli hieno ja jätettiin siihen. Sen jälkeen tehtiin vielä vähän putkirallia.

Halti oli myös mukana, ja vähän jänskätti aluksi vieraat koirat (kaikki treenikaverien koirat ovat tosi ystävällisiä) ja vähän puhistiin ja yhdelle russelille vedettiin sellaista meteliä kun sen kanssa olis tehnyt mieli leikkiä ja kaikkea, mutta ei oikein tiennyt miten päin olisi. Haukkui ja pomppi joka suuntaan innoissaan. Kyllä se siitä tottui muihin koiriin lopulta, eikä jännännyt niitä. Näki treenipaikalla siis russelin, keeshondin, perhoskoiran ja pitkäkarvaisen collien, joka oli kaikkein ihanin Haltin mielestä. Olisi voinut kuvitella että tää olis vienyt pennusta mehut, mutta ilmeisesti latautui nukkuessaan automatkan aikana kotiin, ja riehui pari tuntia kotonakin illalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti