sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Agikisoissa Kotkassa

Käytiin Pyryn kanssa agikisoissa Kotkassa tänään, vain yhdellä agiradalla. Olisi ollut tarjolla hyppyrata ja agirata, mutta kun oli jo yksi hyppy-LUVA, niin en nyt osallistumisen ilosta viitsinyt siihen ilmoittautua. Jos kolmosiin päästään, niin siellä saa osallistua niin paljon radoille kuin vain haluaa..
Seppo Savikon agirata 2lk, ia 50s, 150 m, 3,2s
Jotenkin oli sellainen tunne, että Pyry ei ollut ihan parhaimmillaan Lauantaina olin katsonut ihan kuin Pyry olisi laukannut vähän huonosti leikkiessään Vertin kanssa, mutta muuten liikkuu hyvin. Voi olla että sitä ei muutenkaan olla kumpikaan parhaimmillaan tuon pennn hoidon vuoksi, kun kaikki aika ja energia menee aika pitkälti pentuun. Mentiin silti.

Rata meni ihan hyvin, Pyry ei mennyt ihan täysiä, mutta ei kuitenkaan hidastellut ja kepit meni ihan ok vauhdilla. 2- ja 3-hyppyesteet sekä 7- ja 8-esteet oli 55 cm, ja muut esteet 60 cm. Mä kyllä tykkään tästä Seppo Savikosta, kun hän katsoo että esteet on turvallisesti ja koiraystävällisesti ja ihanneajat kohtuulliset.

Ainoa ongelmakohta oli 12-esteen suorittaminen, kun pyörittäminen tuntui vähän huonolta vaihtoehdolta Pyrylle tuossa kohtaa. Tein kuitenkin niisto-persjätön tuohon, mutta sekään ei ollut oikein hyvä ja oli vähän rämpimistä. Ehkä jonkinlaiset valssit ja koiralle suoremmat linjat olisi olleet paremmat. Putkille jouduin saattamaan aika paljon, joten putkihakuisuutta pitäisi harjoitella todella paljon. Keinulla Pyry meni liian kovaa, eikä tajunnut sen olevan keinu, ja juoksi siis aivan keinun päähän ja keinu tuli alas ryminällä, ja Pyry kyllä edelleen kontaktilla, mutta näytti aika pahalta. Ei tee hyvää koiran etupäälle, ja tuntui varmaan vähän pahalta. Tästä taas muistaa, että pitää olla tarkka Pyryn hidastamisessa keinulla, ettei sille jää mitään kammoa siitä.

Mutta mutta, suurin osa sai HYLyn, ja me päästiin 1. sijalle ja tuloksella -2,03 ja siitä rapsahti LUVA. Olin olettanut että sieltä moni muukin sai tuloksia, ettei näin pienellä osallistujamäärällä (10 kpl) meille LUVAA irtoa, mutta 1-sijalla sekin tuli. Meidän tulos oli myös ainoa 0-tulos. Missään säkäluokassa ei nopeuksilla juhlittu, ja suurin osa oli hylkyjä. Meidän nopeus oli vain 3,32 m/s, mutta ei haittaa, kun riitti ihanneaikaan. Sitten alkaa itkettää kun yritetään selvitä 3-luokan radoista ihanneajassa..

Pyry sai tonttulakillisen herkkuja palkinnoksi.



lauantai 29. marraskuuta 2014

Halti 14 vk eli 3,5 kk

Haltin kasvu:
23.8.2014 synt. = 173 g
9 vk 4,8 kg, 32 cm (vrt. Pyry 6,2 kg/32 cm)
10 vk 5,8 kg, 33 cm (vrt. Pyry 7,3 kg/36 cm)
11 vk 6,2 kg, 33 cm (vrt. Pyry 8,1 kg/37 cm)
12 vk 7,1 kg, 36 cm (vrt, Pyry 8,4 kg/ - )

13 vk 7,5 kg, 38 cm (vrt. Pyry 8,8 kg/39,5 cm)

14 vk 8,1 kg, 38-39 cm (vrt. Pyry 9,6 kg/41 cm)

Halti on tällä viikolla ollut mukana agilityhallilla leikkimässä ja syömässä namia, lähinnä lähimaastossa käppäilemässä Pyryn kanssa ja ilman. Haltilla on käytössä Pyryn vanha heijastinliivi, joka on vähän iso vielä Haltille (Pyrylle pieni).


 Yritin tänään ottaa Haltista kuviakin mutta turhan pimeää on päivälläkin..










Tuntuu että Haltilla on pidätyskyky nyt parantunut paljon, ja ihan kaiken leikkimisen ja juomisen yms jälkeen ei tarvitse juosta pissalle enää. Halti on edelleen opetellut maahanmenoa (menee maahan aina kun on namia tarjolla) ja sivulle tuloa sekä muita käsikosketus yms juttuja. Luopumisharjoituksia ollaan tehty myös. Pyry on tiukentanut Haltin koulutusta, eikä anna sen tehdä enää kaikkea, ja vie enemmän siltä leluja pois. Ne leikkii kuitenkin ihan päivittäin edelleen.

Tänään lauantaina käytiin taas pentutreffeillä Porvoossa Mustissa ja Mirrissä. Tällä kertaa myymälässä aluksi Halti vähän pelkäsi, eli oli varuillaan ja vähän tärisi (olisko mörköilyä jo), mutta siinä kun käveltiin myymälää ympäri, niin rentoutui. Sitten tulikin leikkikavereita, niin pääsi leikkimään taas leikkikehään. Tällä kertaa ei ollenkaan näytellyt hampaita tai murissut muille, vaan alkoi melkein heti leikkimään niiden vanhempien pentujen kanssa (pari 7 kk pentua). Niiden kanssa leikit meni hyvin yhteen. Toinen oli Cockerspanieli ja toinen oli australian labradoodle. Molemmat oli ihania ja riehakkaita. 

huono kamerakuvalaatu ja pennut

Sitten sinne tuli myös 5 kk lapinkoirauros, jonka kanssa ei leikit meinannut ollenkaan käydä yksiin, vaan meinasi olla rähinänpoikasta useamman kerran, kun 3 kertaa isompi pentu yritti pistää Haltia maihin, ja Halti ei suostunut ja pisti vastaan. Muutaman kerran saatiin keskeyttää, ja sitten alkoikin luistaa, ja leikkivät loppuajan keskenään välillä painien ja välillä hammastellen molemmat selällään. Monet siellä pentupiirissä kyllä ihmettelivät kuinka vahvaluontoinen noin pieni koira voi olla.

Käytiin vielä Myrskylässä ja sai tavata taas Vertin sisällä, ja tällä kertaa ei yhtään arastellut vaan saman tien pomppi moikkaamaan Verttiä. Huomenna Halti saa mennä Vertin luo hoitoon muutamaksi tunniksi, kun menen Pyryn kanssa maksullisiin agitreeneihin missä ei tarvitse kantaa itse esteitä (eli kisoihin). 


Pyryn kanssa käytiin myös Loviisan Koirien pikkujoulukävelyllä torstaina, Haltia en vielä ottanut mukaan, kun lenkki oli aika pitkä, ja hihnakäytös noilla ei ole vielä hirveän hyvä yhdessä. Pyry meni hyvin monien nuorempien urostenkin seurassa. Lopuksi koirat sai herkkupussit ja ihmiset glögiä ja pipareita. Pyry olisi tosin mielellään huolinut piparitkin. Kumma kun ei kaikkea koirille tarjoilla..

On toi Halti välillä vähän piru porokoiraksi... :D



Agitreenit; takaaleikkaus

Maanantaina oltiin Pyryn ja Haltin kanssa Kotkassa agitreeneissä. Teemana oli takaaleikkaus, joka on meille aina vähän vaikea Pyryn kanssa kun Pyry ei irtoa jos itse en pysty liikkumaan sulavasti vauhdilla. 


Alussa Pyry oli vähän vaisu, mutta sain vauhtia sitten vähän lisää. Sain tehtyä takaaleikkauksen keppien jälkeisellä hypyllä ja sen jälkeen putkella, mutta noissa kohdissa mä ajauduin kokoajan liian pitkälle, kun varsinkin kepeillä Pyryn kanssa mun pitää vähän vedättää. Ohjasin siis kepit yms oikealta puolelta ja vaihdoin puolta keppien jälkeen ja taas putken jälkeen. Onnistuivat ne takaaleikkaukset kuitenkin jotenkuten. Sitten sain tehdä kuten halusin, niin ohjasin vasemmalta puolelta ja juoksin itse putken vasemmalta puolelta/takaa seuraavalle hypylle ja se meni paljon paremmin ja vauhdikkaammin kun en hidastanut Pyryä takana ja sain otettua hyvin etumatkaa puomille. Kontaktit Pyry ottaa hyvin.

Sitten tehtiin sellainen vauhtirallatus, että vähän eri rata.  


Oli hyvä vauhti ja valssi putkelle meni todella nappiin.

Ensi viikonloppuna on sitten kisat (yksi rata), niin nyt sitten vähän levätään ennen sitä.

Pyryn ja Haltin kanssa kävely oli ihan hyvästä tuolla agihallin lähimaastossa, kun koiria tuli aika paljon vastaan, ja Haltikin oppi vähän että ei niistä tarvitse välittää. Haltin kanssa hallissa tehtiin kontaktiharjoituksia muiden koirien läheisyydessä (ilmiömäinen kontakti), Halti todellakin mieluummin ottaa kontaktia muhun kuin muihin koiriin. Tämä on hyvä, ja tätä pitää kyllä käyttää hyväksi. Leikittiin vähän vetolelulla, ja leikkii kyllä tosi hienosti. Lopuksi käytiin harjoittelemassa mustan kokoonlaitetun putken läpi menoa, ja hienosti meni, heti kun hiffasi mitä piti tehdä. Se oli huippukivaa Haltin mielestä (tai lähinnä namien saaminen).

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Halti 13 vk ja Pyryn treenit

Haltin kasvu:
23.8.2014 synt. = 173 g
9 vk 4,8 kg, 32 cm (vrt. Pyry 6,2 kg/32 cm)
10 vk 5,8 kg, 33 cm (vrt. Pyry 7,3 kg/36 cm)
11 vk 6,2 kg, 33 cm (vrt. Pyry 8,1 kg/37 cm)
12 vk 7,1 kg, 36 cm (vrt, Pyry 8,4 kg/ - )

13 vk 7,5 kg, 38 cm (vrt. Pyry 8,8 kg/39,5 cm)

Tuntuu että Halti kasvaa todella hitaasti, n. puoli kiloa/viikko..Mutta Pyrylläkin taisi vähän junnata paino tuossa iässä (johtuen tosin pahasta ripulista osittain). Se meinaa jäädä miniporokoiraksi, ja voin alkaa jalostaa tuollaisia medi-porokoiria.

Viikolla ollaan käyty vähän kaupungilla kävelemässä, meinaan seota noitten hihnojen kanssa kun Halti pyörii joka suuntaan, mun ympäri, Pyryn ympäri, itsensä ympäri sekä puiden ja tolppien ympäri ja Pyry taas porhaltaa vauhdilla eteenpäin.. noh, ehkä tää tästä..

Perjantaina satoi meillä ensilumi viimeinkin. Halti ei aluksi edes tajunnut mitään erilaista ulkona, ennen kuin huomasi että Pyry söi lunta. Illalla yritti kovasti pomppia ottamaan kiinni alas satavia lumihiutaleita. Lauantaina sain vähän kuviakin, vaikka vähän pimeetä meinasi silti olla. Ihanaa kyllä kun tuli tänne korpeenkin vähän valoa lumen ansiosta, niin ei tarvitse niin paljon taskulamppua käyttää.






























Lauantaina käytiin Haltin kanssa Porvoon Mustissa ja Mirrissä pentupiirissä. Elikkä samankokoisten pentujen kanssa leikkimässä. Halti aluksi saattaa vähän murista ja haukkua, ja joillekin innokkaille näyttää vähän hampaita, mutta kun alkujännityksestä pääsee eroon, niin leikkii hienosti muiden pentujen kanssa. Parhaiten tosin leikki vähän vanhempien pentujen kanssa, 5 kk ja 8 kk ikäisten kanssa, kun ne uskaltautuivat painimaan Haltin kanssa. Halti tarvitsee paljon koirakontakteja ja oman ikäistä seuraa, kun muutamaa koiraa lukuunottamatta, se jännittää muita koiria aluksi ja kestää vähän aikaa tottua niihin. Halti onkin paljon kuitenkin tavannut kilttejä ja rauhallisia koiria. Käydään varmaan nyt säännöllisesti näillä pentutreffeillä, niin pääsee Halti ainakin säännöllisesti leikkiä muiden pentujen kanssa.

Tänään Halti oli hoidossa Myrskylässä Janin siskon luona, ja Vertin hoivassa. Sisällä Vertti on hienosti pennun kanssa, ja ulkona on saanut olla hihnassa vielä, ja on malttanut myös leikkiäkin rauhallisesti Haltin kanssa. Välillä silti meinaa Vertti kiihtyä jos tulee mitään muuta ulkopuolista ärsykettä (painetta) ja alkaa liian rajuksi pennun kanssa, mutta saa olla kiinni niin kauan kunnes leikki näyttää hallitulta.

Pyryn kanssa taas käytiin tänään Porvoossa agitreeneissä uudella AvecAreenalla. Ihan kiva, paitsi että todella lämmin, siellä taisi olla aivan huoneenlämpöistä. Pyry jaksoi kyllä todella hyvin, teki rataa kokoajan täysillä


Taidettiin tehdä rata ihan puhtaasti ja hyvällä vauhdilla ekalla kerralla. Muutamassa kohdassa tuli vähän kiire, ja jotkut ohjaukset jäi vähän puoleen väliin. Treenatessa sain ohjauksenikin ajoitettua oikein, ja Pyryn kaarrokset tiukemmiksi. 11-12-13 esteillä tein saksalaisen; ekalla kerralla ilmeisesti vähän hassusti, mutta harjoitellessa se meni paremmin. Ja nyt tuntuu että olen saanut siihen hiottua oman tekniikan, eikä tunnu että kädet ja jalat menis solmuun. 15-16-esteille tein pakkovalssin, joka toimi todella hyvin.

Kokeilin myös sitä, että treenikaveri otti namialustan, ja sen piti laittaa se radalle sovittuun paikkaan, vähän ennen kuin tullaan siihen kohtaa radalle, niin eihän siitä tullut mitään. Pyry tiesi, missä namialusta on, joten se jumitti kokoajan treenikaverin suuntaan. Aina pari estettä, ja kävi tarkistamassa että joko saisi. Pitää miettiä miten saisi Pyryn paremmin irtoamaan pois namialustalta, vai tehdäänkö vain sitä että jonkun suoran päässä on namialusta.

Käytiin myös tokotreeneissä, ja oli siellä toinenkin treenikaveri paikalla. Tehtiin pieni paikkamakuu (minä piilossa), ja Pyry vinkui vähäsen, mutta treenikaveri käski hiljentyä. Silleen ihan hyvä, niin ei saa mua vinkumisellaan pois piilosta (edes käskemään olemaan hiljaa).

Tehtiin luoksetulon pysäytystä, kaukokäskyjä, noutoa, jääviä (myös istumisjäävää) ja seuraamista. Oli satanut lunta, niin pystyin näkemään kuinka suoraan kävelin. Yllättävän suoraan. Noudossa tuli vähän hitaasti luokse, mutta sitä pitäisi nyt treenata enemmän. Nyt on jäänyt kotitreenit pikkaisen vähemmälle, kun joutuu keskittymään erään pienen paholaisen sisäsiisteysharjoitteluun ja kaikkeen muuhun. Jäävissä maahanmenossa jäi seisomaan ekalla kerralla, tätä pitää taas vähän kertailla. Kaukot meni hyvin ja istumaanjääväkin meni tosi hienosti.

tiistai 18. marraskuuta 2014

Agitreenit; ratatreeni

Tehtiin tällainen rata, eli putkea ja hyppyä.


Meille on tullut uusi kouluttaja (kahden muun lisäksi), ja hyvin osaa ainakin ottaa huomioon koirien ominaisuudet ja miten mikäkin ohjaus sopii kenellekin ja on hyvin positiivinen.

Alku oli hyvä suora, putken jälkeen piti malttaa odottaa, että sain ohjattua Pyryn 6-esteelle ja siitä sitten 7-esteen jälkeen persjättö, ja vauhdilla 9-esteelle. Aluksi yritin tehdä vekkausta, mutta paremmin vain valssi ennen putkea onnistui. 10-putken jälkeen yritin tehdä oikealta puolelta 11-estettä ohjauksen, mutta siinä tulee niin jyrkkä käännös, että parempi oli vain vasemmalta puolelta/sisäpuolelta ohjata, ja 12-esteen jälkeen tehdä persjättö. 16-esteen jälkeen tein myös persjätöllä käännöksen 17-esteelle, koska liikuin siten paremmin itse, ja 18-esteen jälkeen sekä 19-esteen jälkeen tein valssin. Sain paljon ideoita kouluttajalta miten toisella tapaa nuokin esteet olisi voitu suorittaa, eikä näitä tullut edes mieleenkään.

Haltin ja Pyryn kanssa kävin aikaisemmin iltapäivällä kaupungilla kävelemässä, ja siellä oli Haltille kaikenlaista jännää taas. Juoksevat ihmiset oli ihan ihme juttu. Halti sai kuitenkin jäädä agitreeneistä kotiin, kun oli pakkasen puolella, ja mulla ei ole mitään lämmikettä sille, jos autossa olisi pitänyt odottaa jonkun aikaa.

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Halti 12 vk

Haltin kasvu:
23.8.2014 synt. = 173 g
9 vk 4,8 kg, 32 cm (vrt. Pyry 6,2 kg/32 cm)
10 vk 5,8 kg, 33 cm (vrt. Pyry 7,3 kg/36 cm)
11 vk 6,2 kg, 33 cm (vrt. Pyry 8,1 kg/37 cm)
12 vk 7,1 kg, 36 cm (vrt, Pyry 8,4 kg/ - )

Perjantaina käytiin rokotuksillakin eläinlääkärillä Haltin kanssa, ja hirveän hyvin jaksoi olla. Painoa oli 7,05 kg. Hampaat näytti koko puruvoimallansa. Saatiin eläinlääkäriltä ilmaiseksi penturuokaa ja ruokakuppi. 





















Käytiin myös mun työpaikalla Pyryn ja Haltin kanssa samalla, ja sitten käytiin Loviisassa kaupungilla pienestä kävelemässä. Saatiin koirien ohittamisiakin silleen että Pyry oli normaali rauhallinen itsensä, ja pentukin pysyi rauhallisena. Ei suoraan kohti niitä ohitettu, mutta sivusta mentiin.

Lauantaina meillä kävikin sitten Vertti kylässä. Aluksi pidettiin Verttiä kytkettynä ja Haltia vapaana, lopulta saatiin Vertti rauhoittumaan, ja se osasi näyttää Haltille rauhoittavia eleitäkin, eikä mennyt enää kierroksilla. Tämän jälkeen vaihdettiin Pyryyn ja saivat riehua ulkona keskenään Vertin kanssa. Sitten kokeiltiin sisätiloissa. Sisätiloissa meni itseasiassa tosi hyvin. Vertti vältteli pentua/antoi tehdä sen ihan mitä vaan, ja Pyry meinasi pari kertaa mennä kierroksille (kun sen pentu oli vaarassa) , mutta saatiin pidettyä sekin rauhallisena.





Tästä saatiin varmuutta kokeilla, että onnistuisko Vertin ja Haltin pito ulkona vapaana. No, eihän se onnistunut. Vertti meni täysin jahtaus/saalistusmoodiin, ja jahtasi pelkästään Haltia, ja Halti paniikissa. Ei saatu Verttiä kiinni (nopea prkleen belgi kun on), mutta sain Haltin kiinni (joka mun otteessakin huusi kuin syötävä kunnes tajusi että minä pidän kiinni). Sitten saatiin Vertti takaisin hihnaan, ja mentiin kävelemään Haltin ja Vertin kanssa, että Haltille ei jäisi muistiin tuo jahtausepisodi. Otettiin molemmat vielä sisälle. Halti vähän väisti Verttiä sisälläkin, mutta ei näyttänyt niinkään enää pelkäävän. Sisällä Vertti taas väisti Haltia (varmasti Pyryn antaman paineen vuoksi). Että näin. En ymmärrä oikeastaan miksi Vertti menee näin jahtaavaksi Haltin kanssa, kun Pyryn ollessa pentu, Vertti osasi todella hyvin leikkiä Pyryn kanssa ja huomioida sen pentuna.

Meillä kävi vielä samana päivänä 1,5v. tyttö kylässä, joten saatiin lapsistakin kokemuksia. Sai kyllä olla tarkkana, kun tytön sukat ja lelut yms meinasi aika vauhdilla lähteä parempaan käyttöön, Haltin mielestä ainakin. Tän kaiken jälkeen Halti nukkuikin koko illan.




Tänään käytiin pentutreffeillä Kotkassa Tyyne-nimisen 8vk collieneidin luona. Halti oli aika hallitseva alussa, ja saikin useampaan otteeseen palautetta, kun Tyyne rähähti takaisin. Yksi pikku riita näille tuli, mutta se unohtui heti kun nostin Haltin pois riidasta. Jonkin aikaa leikkivät ihan nätistikin.








Tyyneä alkoi sitten väsyttämään, ja vaihdettiin Tyynen isoveljeen, vajaa 3v. Jalo-collieen. Tämä oli ihan hyvä kokemus, ja sai Halti taas vähän itsevarmuutta Vertin jahtaamiskokemuksen jälkeen. Alussa Halti vähän jännitti Jaloa, mutta lopulta paljonkin kävi haistelemassa Jalon kanssa.

Käytiin äitillä vielä Ruonalassa, ja siellä Halti tapasi hurjimman ja isoimman kissan ikinä, Rambon. Huomasi Haltikin, että tätä kissaa kannattaa varoa (varmaan kissan koko teki vaikutuksen), ja väisti toiseen huoneeseen Ramboa kun se sähisi. Rambo laitettiin tosin toiseen huoneeseen lepäämään, koska se toipuu vielä leikkauksesta (polven nivelsiteet uusittu), eikä haluttu rasittaa sitä liikaa. Halti sai ruoan siellä, ja sai vähän aikaa nukkuakin.

Nyt tämä meidän pieni ihana pentu nukkuu rauhallisena. Se saa nyt tästä viikonlopusta lähtien 3 kertaa päivässä ruoan, tähän mennessä on saanut 4 kertaa päivässä.

Edistystä on tullut myös hampaiden käytöstä. Halti ei ole nyt muutamaan päivään enää näykkinyt nilkoista/pohkeista/lahkeista, ja muutenkin kuuntelee hyvin nätisti. Halti osaa myös odottaa sisällä välioven edessä nätisti istuen, kun tullaan Pyryn kanssa pitkältä lenkiltä (eikä pompi ovea vasten).  Halti on hyvin oppinut irti-käskyn, istu-käskyn, maahan-käskyn käsimerkillä, ja odota-käskyn ovea avattaessa.. Ruokaa odottaessa on paljon vaikeampaa, ja kun ei saa tulla kuppia päin, niin on liikuttava taaksepäin...



Harjoitellaan vielä hampaiden katsomista ilman hampaita kädessä, ja muuta käsittelyä. Kynnet olen lähinnä leikannut kun pentu on ollut väsynyt. Tänään puntarilla Halti oli 7,2 kg, kyllä se siitä kasvaa.

Pyry sai olla tänään Myrskylässä Vertin seurana koko päivän, kyllä on sekin väsynyt ja onnellinen koira (ja vähän mutainen).