keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Odotuksen tuskaa

Tänään varmistui että seuraava toko-koe on Lahdessa 7.12.2013. Eli ensi viikon lauantaina jo! 

Mennään siis yrittämään seuraavaa ALO1-tulosta. Tuomarina näköjään on sama, Marita Packalén, mutta tuskin samoihin pisteisiin päästään uudelleen. Pitää yrittää seuraavaan kokeeseen katsoa toinen tuomari (ettei tule turhan yksipuolinen näkemys meidän osaamisesta). Toivotaan kovasti sitä 1-tulosta (toivotaan parasta ja odotetaan pahinta), ja se pitäisi olla edelleen mahdollista kunhan Pyryn vireen saan hyväksi, ja kun ei mene yksikään liike nollaksi (ja paikkamakuu on rauhallinen - ei katsekontaktia toisen provosoivan uroksen kanssa, jota pelkään eniten).

Ollaan todella vähän treenattu tokoliikkeitä. Meillähän ei täällä Loviisassa ole sisähallia, missä treenata, ja arki-iltaisin on aikas pimeää treenata ulkona vapaana tehtäviä liikkeitä. Alkuperäisen suunnitelman mukaan olisin päässyt käymään jo syksyllä (syys-lokakuussa) tarpeellisen määrän kokeissa, mutta Pyryn varoajat nukutuksista on sitten sekoittaneet pakkaa.

Vähän ollaan tehty kuitenkin sisällä siirtymisiä, välien palkkausta, ja lyhyitä seuraamisia. Ulkona pihalla ollaan muutamaan kertaan käyty valoisaan aikaan treenaamassa seuraamista ja luoksetuloa. Myöskin kaupungilla olen joinakin iltoina muistanut teettää jossain puistossa muutamia liikkeitä.

Tämän ja ensi viikon treenisuunnitelmaa tähän siis (empä tosin tainnut viimeeksikään sitä suunnitelmaa aivan tarkkaan noudattaa):


  • Treenataan edelleen sosiaalista palkkausta, liikkeiden välien palkkausta, ja seuraavan liikkeen alusta palkkausta
  • Treenataan useamman liikkeen sarjoja ja palkkaus joko sosiaalisen/aktiivisen palkan (pyörähdys tms) jälkeen tai seuraavan liikkeen perusasennosta/liikkeen alkaessa
  • Pyydän sunnuntain ryhmätreeneissä jonkun liikkuroimaan liikkeen alkuja ja pitämään kiinni kun juoksen pois näkymistä, sekä liikkuroimaan "käsky" maasta istumaan-treenissä sekä ehkäpä muutama liike liikkuroituna
  • Yritän saada sunnuntain ryhmätreeneihin paikkamakuun, jossa Pyry joutuu odottamaan maahanmenoa pidempään - ja palkkaus heti maahanmenosta & palkkaus istumaan tulemisesta vaikka eka heittämällä palkan taakse Pyryn nähdessä tms
  • Vauhtihyppyjä tokoesteen yli ja palkka lentää heti suuhun (enintään 3 kertaa) ja enintään kerran kokeenomainen liike
  • Vauhtiluoksetuloja leluun
  • Seuraamisesta maahan - Luoksetulo- Seuraamisesta seiso + palkka näiden jälkeen (ettei ole heti luoksetulosta aina)
  • Lyhyitä seuraamisia, paljon käännöksiä ja palkkausta heti käännöksistä
  • Muutamia pitkän kaavan seuraamisia palkkaus sos./aktiivisen palkan jälkeen
Ja edellisistä kokeista viisastuneina:
  • Pyrin liikkumaan vähemmän liikkeiden välissä (jos vaikka se seuraava liike alkaa samasta paikasta)
  • Treenataan sitä maasta perusasentoon istumista liikkurin kanssa
  • Seuraamisen käännöksiä treenataan aina lisää
Ennen kokeen alkua samana päivänä
  • En treenaa paikkamakuita, ainoastaan treenataan häiriön sietämistä/katseen siirtämistä pois muista koirista (paikkamakuuta ajatellen)
  • Paljon juoksuseuraamista ja käännöksiä
  • Paljon palkkausta heti käännöksistä
  • Leikkimistä/lelun repimistä parin askeleen seuraamisesta
  • Muutama palkkaus lyhyen seuraamisen jälkeisestä seuraavan liikkeen perusasennosta
Ja tänään heti töiden jälkeen treenaamaan kaupungille pariin puistoon, mistä löytyy häiriötä.


Ja nyt alkoi jännittämään :D Toivottavasti saan jonkun sinne kuvaamaan meidän suorituksen. Ketään ihan läheistä en todennäköisesti voi ottaa, jotta itse pystyn keskittymään täysillä Pyryn lämmittelyyn ja vireen nostoon, ja ettei Pyrylle tule tarvetta pitää laumaa kasassa.




2 kommenttia:

  1. Jes!

    Voisin ehkä järjestää kyläreissun Kaijalle tuona lauantaina ja tulla kuvaamaan suorituksen? :) Meiltä jäisi silloin tokotreenit välistä, mutta se ei haittaa, kun samalla viikolla sattuu olemaan kaksikin mätsäriä (pe ja su) niin Iinekselle on vain hyväksi, että tulee yksi vapaapäivä koiratouhuista. Voisin ottaa Pyrystä valokuviakin pitkästä aikaa.

    VastaaPoista
  2. Toki saat tulla kuvaamaan, jos oot tulossa Lahteen. :) Mutta ei haittaa, jos käykin niin että et pääsekään.

    VastaaPoista