Agilitytreenit; tule ja mene-kontaktit sekä välistävedot

Eilisen treenin aiheena oli siis välistävedot, joita tehtiin kolmella esteellä, muuten rata oli ihana vauhtirata, jossa sai juosta!!! Ja helppo kuin mikä. Oli hyvää tasapainoa sunnuntain treeneille.

Siis mullahan ei ole mitään hidasta koiraa, ei ainakaan enää. Kovasti olen tätä väittänyt, mutta nyt sai juosta taas perässä kun se hakee esteitä (ihan oikein kylläkin) mun edellä. Kyllä se hyvin motivoituna vaan on todella nopea (porokoiraksi). Tällä kertaa mentiin 45cm esteillä, kun edellisenä päivänä oli Mannerin treenit. Mutta intoa oli, eikä se tuollaista vauhtia yleensä ole mennyt edes matalimmilla esteillä.

Välistävedot meni hyvin, tein ne vähän päällejuoksumaisesti, eli juoksin itse esteiden suuntaisesti, ja vedin aina esteiden välistä seuraavalle. Meni aika mageesti. Jostain syystä 1-3-esteillä sain vetää välistä paljon selkeämmin, kuin sitten taas toiseen suuntaan 19-21-esteillä se meni paljon vaivattomammin. En tiedä sitten olenko itse jotenkin toispuoleinen vai mitä. Tässä tietty näki kuinka kesän tekniikkatreenit ovat auttaneet, koska Pyry luki mua hyvin herkästi, ja välistävedot näyttivät sulavilta. Tein myös treenien jälkeen sitten ihan perinteistä päällejuoksua takaakierroilla, se menee kyllä paljon paremmin kuin välistävetoina.

Vauhtirataa 4-9-esteillä meni ihan peace of cake. 

Kepeille jätti yhden kepin väliin keskeltä ekalla kerralla, mitä ei ole tehnyt pitkään aikaan, mutta tämän uusittua kepitkin meni hienosti. Takaisin tullessa kepeille toisesta suunnasta meni hyvin, olisin voinut jotenkin paremmin kropalla vekata kepeille menoa. Myöhemmin tehtiin vielä pariin kertaan keppejä radan yhteydessä, ja sitten näki jo että alkoi into hyytymään keppien osalta, ja ei menty niitä sitten enää. Pitää seuraavan kerran vähän muistaa hetsata kepeille.



Kontaktit ja irtoaminen

Puomilla treenattiin sitten meidän kontakteja, eli liikkeen sietoa. Kriteereinä "pinta"-sanalla pysähtyminen riippumatta mun liikkumisesta ja ohijuoksemisesta. Mun piti muistaa olla antamatta mitään vartalo/liikeapuja liikkeelle lähtiessä (eli mielellään eleettömästi seisoen), ja muistaa vapautussana "tule". 

Tässä otettiin vielä lopuksi mun toiveesta irtoamistreeniä puomilta eteen olevalle esteelle. Laitettiin namialusta edessä olevan hyppyesteen taakse, siten että Pyry näki sen. Noh, ekalla kerralla pysähtyi hienosti ja irtosi hienosti. Tokalla kerralla ei pysähtynytkään kun muisti sen namialustan. Pysähtyi kyllä kun karjasin ja mentiin uudelleen, ja sitten taas kontakti onnistui. 

Kontaktilla mun pitää sanoa vapautussana "tule", mutta Pyry ei sillä kuitenkaan lähde eteen hypylle (kuten kouluttaja oli ajatellut). Pyry tarvii sen "mene"-eteenlähettämiskäskyn, jotta irtoaa. Tosi hassua vaan sanoa "tule" vapauttaakseni ja "mene" lähettääkseni peräjälkeen. Kuitenkaan kuulemma ei riitä, että vapauttaisin suoraan seuraavalla estekäskyllä/
eteenlähettämiskäskyllä, kun se pitää olla aina se sama vapautussana (ymmärrettävästi). Näinhän se on, mulle se varmasti tulee olemaan vaikeata muistaa käskyt, hyvä jos muistan edes joskus sanoa jotain estekäskyjä. Nytkin tällä radalla taisin sanoa "kepit", "mene" ja "tule", kun muuten ohjasin ihan vaan vartalo-ohjauksella, ja Pyry on niin estevarma, että se menee just sille esteelle mikä on edessä jos en muuta sano/ohjaa. 

Tykkäsin tästä toisesta kouluttajasta, joka eilen oli. Hänellä on selkeästi kokemusta, ja meidän tarpeisiin hyvä. Perustelee hyvin asiansa, ja antaa vaihtoehtoja ohjauksille. Hyvin myös otti huomioon meidän "vauhtiongelmat", ja me mm. aloitettiin aina putkelta tai aikaisemmin, että saatiin vauhtia ekalle esteelle. Ymmärsi hyvin tuollaisen herkästi ohjautuvan koiran ongelmat ja palkkausongelmat. Saatiin kehuja, että Pyry pysyy tosi hienosti paikallaan odottaessa lupaa, Pyry lukee hyvin ja herkästi mun ohjauksia (kunhan vaan ohjaan oikein), ja tekee esteet helposti. Ja hänen mielestä Pyryllä oli hyvä vauhti. Kai se on vaan myönnettävä, että vauhtia löytyy. Hei, ja muistin leikittää lelullakin loppuvaiheessa, ja viimeiseksi otettiin oikein helppo vauhtisuora, mistä taas jäi Pyrylle hyvä vire mieleen.

Se cockeriuros taas karkasi omistajaltaan, ja tällä kertaa Pyryn luo. En vetänyt Pyryä pois heti, jotta se ei rähähdä siitä (en luo enempää jännitettä ja odotin jos emäntä hakisi koiransa pois), ja oli mahdollisuus että se cockeri alistuisi sen verran selkeästi, että Pyryllä ei ole sanottavaa (varsinkin kun ovat haistelleet aikaisemminkin ongelmitta). Noh, ilmeisesti ei ollut tarpeeksi alistuva, koska Pyry sitten lopulta silti rähähti cockerille, ja meinasi ihan kunnolla käydä päälle. Emäntä sai koiransa pois, ja Pyry näki sen verran punaista, että yritti päästä kunnolla kimppuun silti. Sain Pyryn napsautettua pois siitä tilasta sitten ottamalla pannasta kiinni ja ärähtämällä kunnolla. Sen jälkeen Pyry sitten tarjosikin kontaktia mulle, cockeriin keskittymisen sijaan ja parin kontaktiharjoituksen jälkeen Pyry pystyi olemaan ihan hyvin taas cockerin lähellä ilman "bad feelings", ja ei välittänyt vaikka cockeri oli vapaanakin taas. Kyllä se hyvin luottaa siihen, että se ei tuu luokse uudelleen. Itse pitää vaan tarkkailla enemmän kun cockeri on vapaana holtittomasti, että laitanko Pyryn autoon siksi aikaa, tai sitten olen valmiina häätämään sen pois, ettei pääse yllättämään. Emäntä meinasi, että jos cockeri olisi tuosta Pyryn palautteesta ymmärtänyt että ei tulla lähelle, mutta epäilenpä.

Ahnepossuni..

Pyrystä on myös tullut ahne. Jotenkin kesän jälkeen muutenkin tuntuu että käsissä on aivan eri koira. Koira, jolla on energiaa tehdä tokoa vaikka kuinka pitkään palkattakin, taisteluhalua ihan milloin vaan lelun repimiseen, vauhtia agilityssä teknisissäkin ohjauksissa, eikä ota häiriötä mistään. ja siis on AHNE.

En olisi voinut kuvitellakaan edes muutama viikko sitten, että se olisi vetänyt kuivaa leipää kotona yksinään, tai eilen löytämäni huulirasvan sisällön..?! Siis meillä on voinut jättää roskiksen avoimeksi ilman että Pyry siihen koskee työpäivän ajaksi, mutta nyt on tullut jo tavaksi tyhjentää roskis kaikesta syötävästä, jos roskiksen jättää avoimeksi. Myöskin kuivaruoat menee ihan hirveällä ruokahalulla, ja Pyry odottaa vieressä valppaana (tunkee nenäänsä jokapaikkaan), kun annostelen ruokaa. Koira, joka on saattanut ruokaa laittaessani olla toisessa päässä taloa kiinnostumatta sen enempää. Olin ajatellut, että ruoka-asiat pitää miettiä uudelleen sitten, kun tulee uusi pentu, jos/kun se sattuisikin olemaan Pyryä ahneempi (ja Pyryn "resurssivietin" vuoksi muutenkin), mutta näköjään pitää jo nyt oikeasti todeta, että mulla on jo sellainen ahnesika. Pyry on siis aikuistunut entisestään?

Tässä kuva lauantaiaamusta (ai miten niin roskiksessa pitäisi olla kansi)

Oliko se Kasper...

... vai Pyry?

Pentusuunnitelmista joskus tulevaisuudessa

Niin ja siis tuossa mainitsin pennusta. Ei ole vielä siis mitään sellaista tulossa. Pyry on ensi keväänä kolme vuotta, joten silloin aikaisintaan olisi Pyryn iän (ja oman lomatilanteen) puolesta mahdollisuus ottaa pentunen. Kuitenkin se voi venyä hyvin seuraavaan vuoteenkin, varsinkin kun Pyryn kanssa on kaikki harrastukset jotenkin kesken.

Olen siis etupäässä miettinyt porokoiraa yllättäen, vaikkakin kaksi urosporokoiraa on aina pienoinen riski toisen kasvaessa aikuiseksi. Kuitenkin Pyry on hyvinkin pitkäpinnainen tuttujen uroskoirien kanssa, ja oikeanluonteisen pennun kanssa voi mennä hyvinkin, varsinkin kun ei anna resursseista riidellä. Joka tapauksessa olen miettinyt myös muita rotuja, lähinnä koirasosiaalisempia Pyryä ajatellen. Ongelmana tulee roduissa aina koko (p.o. vähintään 50 cm - mutta mielellään 10 cm suurempikin), sään/talvenkestävä helppohoitoinen turkki, koulutettavuus ja riistavietittömyys. Vaikea löytää muuta vaihtoehtoa kuin lapinporokoira. 

Miettinyt olen myös australianpaimenkoiraa (roskaa tuova turkki), tsekinpaimenkoiraa, kelpietäkin (liian ohut turkki?). Noutajat on mielestäni turhan häsliä. Belgit, holskut yms melkein ovat myös turhan häsliä mun makuun ja luonnepuolella on usein häikkää, tosin jonkin verran koulutus ja harrastukset tasoittavat sitä menemisen halua. Ei se koira voi olla liian isokaan, jotta on helppo ottaa mukaan joka paikkaan. Sopiva sekarotuinenkin kyllä kävisi, koska en kuitenkaan usko ikinä yrittäväni SM-mittelöihin. Varjovalion titteli riittää :D Tässä on onneksi aikaa miettiä, ja kun se oikea koira pentue tulee vastaan. Muutamaan lapinporokoiranarttuun olen iskenyt silmäni, ja seurailen josko näille tulisi pentuja jossain vaiheessa.