sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Mannerin agitreenit

Meille tuli yllättäen sunnuntaiksi Mannerin agitreenit Kotkan Koiraystäväin seurassa, kun päästiin tuuraamaan. Tuurattava sai sitten meidän vuoron 24.11. sunnuntailta.

Meillä oli tällainen rata, ja tää rataprofiili oli mulle taas aika helppo sisäistää ja muistaa, niin ei tullut paniikkia ja sotkua mun muistamattomuuden vuoksi. Kaikki ohjauksetkin oli aika helppo toteuttaa, tosin aina mun ajoituksessa on vähän jotain jossain kohtaa pielessä. Tällä kertaa lähinnä kepeillä.


Mitähän tästä sanoisi. Pyryllä oli hyvä vire alussa. Lähetin 1-esteen kohdalta 2-esteelle takaakiertoon, ja tässä piti ottaa sitten tokalla kerralla selkeämmin vasemmalla kädellä esteen yli Pyry kepeille. Kepeille meni hyvin, ja Pyrylle sopi vauhtirata 10-esteelle asti. Eli lähinnä piti muistaa 4-esteen takaakierrossa oman kropan suunta esteen suuntaisesti menosuuntaan (lähetin tällä kertaa oikealta puolelta estettä takaakiertoon), ja sitten 6-7 esteen välinen persjättö toimi joka kerta todella hyvin. Putkeen ja 9-esteen kautta A-esteelle meni ihan hyvin. 9-esteelle lähetin vasemmalta puolelta. Molempi puoli olisi käynyt yhtä hyvin.

A:lla oli hyvät kontaktit, keinulle meni vähän nihkeästi, mutta sitten keinulta (valssi) putkelle meni vauhdilla ja siitä 15-kepeille aika hyvin. Kepeille siis pakkovalssilla. Pari kertaa ajoitin vähän huonosti, mutta paransin parin kerran jälkeen. Tosin Pyry kyllä meni mun huonosta ohjauksesta huolimatta kepeille. Tehtiin siis muutamaan otteeseen esteet 12-16, että sain kepeille pakkovalssin toimimaan.

Alussa meni 16-putkelle ihan hienosti, mutta kun tuli turhan monta toistoa kepeillä, niin vauhti alkoi hidastumaan. Vikaksi vielä kokeiltiin pakkovalssia 16-putkelle ja itse juoksin A:n toiselta puolelta seuraavalle esteelle ja pituuden kautta putkelle. Sekin toimi aika hyvin. Mutta se riippuu todella paljon Pyryn vireestä. Jos se on hyvässä vireessä, niin sitten en kerkeä tekemään tuollaista ohjausta, mutta jos pystyn vähän lukemaan Pyryä että on huonommassa vireessä, niin voi tehdä tuollaisia kikkailujakin.

Enivei, 16-putken jälkeen (keppien puolelta A-estettä ohjasin) aika helposti meni esteen kautta pituuteen ja hyvin putkenkin oikeaan päähän ihan vauhdilla. Puomin kontakti oli hyvä. Samoin muuri jonka kohdalla tein valssin ja pituuden kohdalla tein valssin toiseen suuntaan. 24-esteeltä ekalla kerralla Pyry lukitsi A-esteen, mutta seuraavilla kerroilla meni oikein putkeen, mutta Pyryn pitää ottaa vahvasti haltuun heti 24-esteeltä ja tehdä pieni vekki esteen kohdalla vinkiksi.

Putkelta 26-esteelle Pyryllä oli jo vähän vire laskenut, ja tässä oman liikkeen ajoittaminen on tosi hankalaa. Kun riippuen Pyryn vireestä Pyry saattaa mennä aika kovaakin, tai sitten ei ole vauhtia, jolloin pitäisi osata lukea jo aikaisemmin radalta, että kannattaako jäädä putkelle odottelemaan vai edetä vähän pidemmälle hyppyestettä, jotta en ole myöhässä. Noh, 26-esteellä piti kääntää koiralle merkiksi kroppaa hienovaraisesti, jotta meni 27-esteelle, josta valssilla 28-esteelle. Itseasiassa 28-31 esteet meni ihan jees. Tein päällejuoksun tuossa viimeisillä esteillä (29-30) ja Pyry aika hyvin ottaa kepit suorassa kulmassakin. Tehtiin siis treenit  2x10min.

Ja mitä opimme. No, silloin kun muistan ja käsitän radan, niin menee paljon paremmin. Jotkut vaan on helpompi mun käsittää kuin toiset. Ohjaukset meni aika hyvin, eikä oikein mikään tökkinyt. Ekalla kerralla mentiin siis ihan tuosta vain 1-15 esteet, mikä on aika edistystä. Ekalla kerralla siis rata töksähti siihen, että 15-kepeiltä olin liian aikaisin putkella, jolloin Pyry meni A:lle mun takaa. Tokalla kerralla meni esteet 12-25 putkeen. Joka kerta kun jotain hinkattiin, tehtiin vähän pidempi rata, että siihen saatiin sitä vauhtiakin. Kontaktit oli hyvät mun liikkeestä huolimatta, mutta unohdan liian usein vapautussanan. Joten tämä pitää vaan nyt ottaa muistilistalle, jotta vapautuksessa ei tule mitään epävarmuutta.

Lopuksi tehtiin vielä vauhtirata 4-8 josta Pyry sai hyvän vauhdin ja lopetettiin lelulla leikkimiseen. Että jäi hyvä vire Pyrylle lopuksi. Pyryllä tosiaan oli alussa todella hyvä vire, ja olisi pitänyt palkata lelulla enemmän. Loppua kohti alkoi selkeästi hyytymään, eikä saatu tokalla meidän treenikerralla sitä vauhtia kunnolla takaisin, ainakaan kepeille. Mutta keppien ekat 2-3 kertaa oli tosi kiva ja vauhdikas. Toivottavasti joskus saan jonkun ottamaan meidän treenejä videollekin.

Huomenna sitten meidän normiagitreenit Karhulassa, toivotaan että Pyry jaksaa sielläkin. Sen huomasin tässä syksyllä, että ainakin 2 treeniä ja epikset samalla viikolla vie vähän Pyryn virettä, toivotaan että treenit peräkkäisinä päivinä ei tee hirveästi hallaa. Tiistaina meillä on vielä Kotkassa lappalaiskoirien tokotreenit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti