lauantai 26. tammikuuta 2013

Luustokuvauksissa

Tänään oltiin Lahdessa luustokuvauksissa. Sain itse olla mukana pitämässä ja kääntelemässä koiraa röntgenissä. Pyrylä kuvattiin kyynärät, lonkat sekä koko selkä. Pyryltä kuunneltiin myös sydän, ja kuulemma pehmeä sivuääni vielä kuului, tiedä sitten että onko se sivuääni muuttunut johonkin suuntaan. No ensi kesänä käydään ultrassa ja sitten tiedetään lopullinen diagnoosi.

Pyryn lonkat olivat hyvät, eläinlääkäri Anne Kolsi oli sitä mieltä että näyttää ihan A:lta tai enintään B:ltä. Kyynärät näyttivät myös hyvältä, eikä ole esteitä agilityn harrastamiseen. Kuitenkaan hän ei uskaltanut antaa enempää arviota kyynäristä, kun kuulemma Kennelliitosta on usein tullut eri arvio kuin mitä hän on antanut. Selkä myös kuvattiin, ja koko selkäranka oli terve, eikä näkynyt luupiikkejä tai mitään.

IHANAA! Niin pelkäsin että jääkö meidän agilityt vähemmälle, jos on huonommat tulokset, mutta nyt voidaan ihan täyspainoisesti treenata! Pyrykin tykkää niin paljon agilitystä että tää on aika mahtavaa!

Pyry punnittiin myös, 24,2 kiloa. Kilon on tullut lisää kolmen kuukauden aikana, eikä kyllä sillä oo yhtään ylimääräistä, joten kaikki taitaa olla lihasta :)

Pyrylle annettiin puoliheräte, ja se lepää edelleen. Puoli kaksitoista lähdettiin ajamaan kotiin päin, ja neljän aikaa vähän jaloitteli, ja kuuden aikaan kävi pissalla, mutta muuten on vaan nukkunut. Pyryllä kestää toi herääminen tosi kauan.

Tässä on pari kuvaa onnettomasta poropojasta..





Ja meillä alkaa tiistaina ohjattu kuuden kerran tokokurssi Porvoossa, katsotaan jos saatais siitä vähän nostetta. Oon tässä lukenut Salme Mujusen tokokirjaa, ja siinä tulee kokoajan sellaisia "doh" - tunteita, kun olisi pitänyt kaikki tehdä aivan eri tavalla jos haluaa jotenkin saada hyvän tokokoiran. Nojoo.. mennään takapuoli edellä puuhun, kyllä tästä silti jotain tulee :) Pitää vaan miettiä monta asiaa, pitäiskö ne opetella uudelleen, jotta onnistuisi paremmin.

Ihan odotin kovasti Mujusen kirjan tulevaksi, koska Salme Mujunenhan on tunnettu porokoiran kasvattaja, ja tokon ja agilityn ylituomari. Ja ihan niin kuin odotinkin, kirjassa on paljon porokoiran kuvia. :)

Huomenna ehkä mennään mätsäriin Orimattilaan, jos tuo koira tuosta tokenee.....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti