sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Agitokopäivä

Tänään oli sitten tunnin agitreenit ja tunnin tokotreenit Porvoossa. Ja tunnin lenkkitauko välissä. Oli ehkä ainakin mulle vähän väsyttävää.

Ennen meitä olleet oli jättäneet radan, joten käytettiin sitä rataa, niin ei tarvinut erikseen väsätä. Olin kyllä suunnitellut radan varmuuden vuoksi, mutta sen voi sitten tehdä joskus toiste kun ei ole rataa valmiina. Tuo oli vielä aika helppo rata, joten oli ehkä vähän kevyempää. Itse kuitenkin suunniteltiin radan suorittamisjärjestys ja esteiden lähestymissuunnat.

Tässä rata:

Tehtiin jonkin verran takaakiertoja, ja Pyry kiertää ehkä turhan tiukasti edelleen. Ekan putken jälkeen piti ottaa koira käteen (ja huutaa sille "tähän" että ties missä kohtaa olen) ja siitä ohjata takaa kolmosesteelle. Puomin kontaktit meni tosi hienosti stop-sanaa käyttäen. Ja sitten tehtiin myös toisin päin koko rata muutaman kerran vaihtelun vuoksi. Koko rata meni hienosti. Pari kertaa erikseen treenasin putkesta kolmosesteelle, ja puomin kontakteja. Ihan hyvä fiilis jäi ja helppo rata (mun suunnittelema olis ollut aika paljon vaikeampi).

Erikseen sitten treenattiin vielä A:ta, keppejä ja keinua. A:n kontaktit meni kans tosi hyvin, tosi hyvin jarrutti kontaktille stopilla. Kepeissä en tällä kertaa käyttänyt verkkoja, ja kokeilin miten menee ilman. Mun mielestä Pyry hiffaa paremmin edelleen kepit ilman verkkoja. Ehkä treenaan verkoilla ja ilman aina mahdollisuuksien mukaan, ja ehkä tämä yhdistelmä onnistuu sitten paremmin. Tehtiin myös keinua, ja siinä Pyry tosi hienosti itse pysähtyi keskivälin jälkeen ja painollansa tiputti keinun pään alas, ja siitä sitten kontaktille palkkaamaan. Sitä tehtiin onta kertaa, ja itse ei tarvinut enää pitää edes keinusta kiinni ollenkaan, kun Pyry teki mun puolesta hommat. Ihan hyvät treenit ja paljon sai vahvistettua kontakteja, keinua ja keppejä. Tuli tuossa mieleen että pitäisi treenata myös pöytääkin, sitä ei olla paljoa treenattu. Pitää seuraavan kerran ottaa sekin mukaan (jos sellainen on siellä hallilla). Sitten käytiinkin n. puolen tunnin lenkillä, ja vähän aikaa odottelua, että päästiin tokotreeneihin.

Tokossa alkoi näkymään vähän agitreenit, ja treenattiin aika kevyesti. Pyry ei ihan hyvin pystynyt keskittymään, ja meinasi luoksetulossa mennä agiputkeen (siis vain meinasi). Luoksetulot oli löysiä, kun ei löytynyt intoa paljoa, mutta seuraamiset oli tosi mahtavia ja ihan fiiliksellä. Täyskäännökset ja vasemmalle kääntymiset hienoja. Oikealle kääntyessä vähän unohtui, eli sitä pitäisi vahvistaa. Hyppy meni ihan jees. Ekalla kerralla annoin käsiavun, ja lopuilla kerroilla ilman käsiapua, ja hienosti kääntyi paikalleen. Meinasi tosin kerran ennakoida ja istua ennen käskyä. Samoin normaalissa seuraamisessa ennakoi, ja pysähtyi ilman "seiso"-käskyä. Muuten jäävät meni hyvin.

Hyppy meni yllättävän hyvin (ajatellen että ei sitä olla tehty paljoa), seuraaminen oli jees, paikallaanmakuu 3 min oli jees (tosin vähän näytti epämukavalta asento). Paikallaan makuu oli viimeisenä ja Pyry ei meinannut mennä maahan, vasta kolmannella käskyllä. Tehtiin myös lopulta pujottelua, ja Pyry jäi alussa vähän haahuilemaan ja Kirin (valkoisenpaimenkoiran) kohdalla meinasi äristä, mutta sitten tokeni, ja seurasi hienosti. Muiden ohittaessa hienosti oli kontaktissa. Seuraavaksi treenataan oikealle kääntymistä ja palkkaamattomuutta jotenkin......

Väsyminen näkyi siinä, että jossain seuraamisessa ei lähtenyt mukaan, luoksetulot oli laiskoja (ja yhdessä ei tullut ollenkaan), jäi helposti katsomaan muiden tekemisiä ja tietty paikallaanmakuuseen menemisessä.. Agilityssä lopussa keppejä treenatessa ei meinannut mennä kepeille ollenkaan, vaan pysähtyi paikalleen. Tällöin pitäisi vaan lopettaa tai vähentää tekemistä ettei motivaatio mene kokonaan. No seuraavan kerran pitää suunnitella paremmin ja ottaa huomioon aktivoinnin määrä. Toivon mukaan tosin Pyry olis huomenna sen verran väsynyt, että ei puuhais omiaan (tyhjentäis roskista tms) työpäivän aikana.

Meillä alkaa ehkä Porskin kuuden kerran tokokoulutus puolentoista viikon päästä tiistaina. Saadaan ehkä paremmin ohjausta. Lisäksi on suunnitteilla agilitykoulutusta ja eri tokokouluttajien koulutusta tuossa keväällä ja kesällä mutta siitä sitten enemmän lähemmin kun on enemmän tietoa. Loviisan koirien omatoimitokotreeneissä jatkan näillä näkymin keväälläkin.

Tässä eiliseltä vähän Pyryn kuvia:









Ja pari kuvaa Vertistä ja Pyrystä joulukuulta:



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti