Tiistaina alkoi tokokurssi, ja muut osallistujat olivat hieman vähemmän treenanneet. Sen kuitenkin osasin odottaa, ja kouluttajakin tiesi että ollaan treenattu vähän enemmän ja otti todella hyvin huomioon sen meidän opastuksessa.
Ekalla kerralla käytiin läpi makaamista, kontaktia ja luoksepäästävyyttä. Mä tein aika paljon seuruuharjoituksia yms, jotta Pyryllä ei olisi ihan tylsää ollut, ja me saatiinkin ohjeeksi, että kun ei saada muista seuraa paikallamakuuseen, niin voidaan Pyryn kanssa keskenään tehdä paikallaanmakuuta hallissa väliajoilla, kun muut toimii häiriönä tehdessä muita juttuja. Ja ihan kunnollisella välimatkalla. Eli sitä tehdään nyt myös sitten seuraavina kertoina.
Kontaktiharjoituksina tietty oli tämä klassinen namit molemmissa käsissä ja käden silmien korkeudella (tai muualla) ja koira ottaa kontaktia silmiin. Täähän oli tuttua kauraa, mutta itse asiassa katsekontaktia pitäisi treenata ehkä enemmän. Nyt olenkin odottanut Pyryltä enemmän katsekontaktia, kuin mitä nyt aikaisemmin.
Lisäksi luoksepäästävyydessä Pyry oli tosi hienosti. Tosin kun oli kestänyt paljon toimettomuutta ennen sitä, niin tokalla kerralla tyyppi päätti mennä maate hengailemaan kun mitään ei tapahdu! Oli muuten eka kerta, mutta vaikeaahan sitä virettä on pitää yllä kun ryhmässä on niin eri tasoisia, ja asioiden selittämiseen menee jo kouluttajalta paljon aikaa. Mutta siis kaksi kertaa tehtiin luoksepäästävyys (minä sanon 'istu' kerran kun kouluttaja tulee kohti), ja hienosti takapuoli pysyi maassa.
Kotiläksyksi saatiinkin Pyryn kanssa sitten harjoitella paikallaanmakuuta häiriössä ulkona. Eli otettiin tänään sitten Loviisassa kaupunkikävelyllä kaksi kertaa paikallaanmakuu. Ennen lenkille lähtöä S-Marketin pihassa, kävin pari kertaa välissä palkkaamassa ja sitten lenkin jälkeen joku 1,5 minuuttia siinä S-Marketin oven läheisyydessä (siten ettei oltu tiellä kuitenkaan). Seuraavan kerran voisi tehdä 2 minuuttia tai ehkä pidemmän. Tärkeintähän tuossakin on, että tulee vain onnistumisia ja motivaatio pysyy, joten en viitsinyt tehdä pidempää paikallaanmakuuta tällä kertaa. Olisi Pyry pysynyt varmaan vaikka kuinka pitkään, mutta näytti siltä että pidemmällä ajalla olisi tullut epävarmuutta, kun ei olla tätä aikaisemmin tehty, ja siitä tietty koiralle epämukava mielleyhtymä makaamiseen. Keep it positive!
Tehtiin myös lenkillä seuraamista ja täyskäännöstä ja ne meni upeasti (silloin Pyryllä oli vielä intoa), mutta sitten makaamisen jälkeen (yllätys yllätys) virettä ei ollut oikein tehdä muuta. Olis pitänyt oikeesti taas ottaa lelu mukaan, ja vähän leikittää ja sitten vasta tehdä seuruuta ja käännöksiä, jotta tulisi paremmin niitä onnistumisia. Tekihän Pyry, mutta käännökset oli aika laiskat. Ja mun syytähän se on, kun en ajattele pidemmälle sen motivaation kanssa. No tästä taas (toivon mukaan opitaan).
Lueskelen siis edelleen Salme Mujusen tokokirjaa, ja siitä on tullut seuraavia mieleen meidän harjoittelua ajatellen:
- vapautus: pari askelta taaksepäin + vapaa/lelu sivulle + vapaa
- pidennä liikkeen lopussa olevaa perusasentoa ja siis harjoittele istumisen kestoa
- hymyile
- kehu ja silitä ennen palkkion antamista (liittyy palkkaamattomuuteen)
- nopeuta sivulletuloa leikillä ja leluilla ja opettele edestä sivulle tulo
- ks. makaaminen ja seisominen - missä järjestyksessä menee makuuseen, istumaan (kaukokäskyt)
- käytä 'oho'-sanaa tms, jotta koira tietää milloin on tehnyt väärin - jotta hiljaisuus tarkoittaa "teit hyvin"
- motivoi, nostata virettä AINA ennen treeniä
- liikkeen jälkeen, vaihda toiseen liikkeensuorituspaikkaan ja palkkaa vasta sitten
- pidennä palkattomuutta jättämällä välillä palkka pois ja kehu paljon
- vaihtelua treeniin ja juokse jäävät
Ja paljon muuta kyllä pyörii mielessä, mutta siitä vielä sitten lisää. Viikonloppuna onkin sitten agilityä lauantaina ja sunnuntaina tokoa. Ei sentään mee tällä kertaa päällekkäin.