Seuraavan pennun rotu?

Olen tässä jo vuoden pallotellut ajatuksella, että missä vaiheessa otetaan seuraava koira. Tähän tietty ovat vaikuttaneet lähinnä Pyryn ikä ja meidän valmius ottaa pentu taloon. Aikaisintaanhan keväällä olisi Pyryn iän ja aikuistumisen myötä voitu ottaa pentu, mutta sopivia pentueita ei oikeastaan ollut, sellaisia siis joiden vanhemmilla olisi ollut sellaisia ominaisuuksia mitä koiralta haen.

Olen siis miettinyt muutaman koirarodun välillä, ja peilannut myös omiin harrastustavoitteisiini sekä arkeen sitä oikeata rotua. Taas ne samat rodut, joita ennen Pyryn hankkimistakin harkitsin, ovat uudelleen pyörineet mielessä. Kelpie olisi hyvin koirannäköinen ja helppo arjessa, mutta haluanko sellaista koiraa agilityyn (jos tähtäisin SM-tasolle, niin kyllä) ja aika vähäkarvainenhan se on ajatellen Suomen talvea. Australianpaimenkoiraa myöskin jälleen mietin, harrastuksissa ja arjessa, mutta sieltä voi tulla hyvinkin vahtiviettinen yksilö käsiin, ja Pyryssä on nyt ihan tarpeeksi vahtiviettiä, ja aussien karva taitaa olla aika lailla kaiken roskan ja lumen keräävä, vähän runsashoitoisempi turkki, kuin haluaisin. Lisäksi hermorakenteen kanssa aussieiden kanssa saa olla tarkkana. Pyreneittenpaimenkoira on uutena rotuehdokkaana käynyt usein mielessä, mutta aika paljon pyrrejä tavanneena, tulisi olemana hyvin haastavaa löytää pentue, jonka vanhemmat ovat hyvin äänivarmoja, ja muuten tasapainoisia yksilöitä. Helpompiahan nämä rodut kyllä luonteeltaan taitavat olla verrattuna lapinporokoiraan arjessa, uroksia varsinkin jos verrataan.

Ja kuten arvata saattaa, päädyin jälleen kerran lapinporokoiraan.

Edelleen se on kestävä, alkukantainen rotu, turkki on helppohoitoinen, mutta helposti pärjää Suomen talvessa. Sillä on yhteistyöhalua sen verran että on helppo kouluttaa, mutta ei pyöri jaloissa (kuten aussiet ja kelpiet). Koulutettuna lapinporokoirauros voi olla todella helppo ja miellyttävä kaveri, joka kuitenkin ajattelee itsenäisesti. Ja mikä tärkeintä, on paljon todennäköisempää saada rohkea, toimintakykyinen ja tasapainoinen koira lapinporokoirasta, kuin näistä muista roduista. Nämä seikat ovat kuitenkin minulle tärkeimpiä. Lapinporokoirasta saa myös hyvän harrastuskaverin moneen eri lajiin vaikka onkin arpapeliä saada takuuvarmaa kisatykkiä porokoirasta. Tokossa rajoitteet ovat enemmän ohjaajan osaamisessa useimmiten, agilityssä vauhti tietty tulee viimeistään SM-tasolla vastaan. Itse en kyllä tosin SM-tasolle ole pyrkimässä (ainakaan tällä hetkellä), joten porokoira sopii hyvin tämän hetken tavoitteisiini.

Pyryn kanssa TOKOn puolella itseasiassa ei ole ollut muita rajoitteita kuin ohjaajan viitseliäisyys ja agilityn puolella ehkäpä huono alkukoulutus, mutta kyllä molemmissa lajeissa pitäisi olla hyvinkin helppoa kivuta ylimmälle tasolle, jos vain ohjaaja saa itsestään irti.

Eli porokoira se on, ja lisää esittelyä tulevasta pennusta ja sen suvusta ehkäpä jo seuraavassa postauksessa, heti kun ehdin sellaista kokoamaan.