maanantai 21. huhtikuuta 2014

Agitreenit; leieröinti

Rata:

Kasvihuoneella jolla treenaamme, oli treenien alussa 30 astetta lämmintä, loppua kohti vähän viileni, 25 lämpöasteeseen. Eli odotettavissa oli että Pyry ei vaan tee mielellään mitään. Tehtiin aivan lyhyissä pätkissä, ja lähes vain leieröintiosuuksia.

Aloitettiin esteillä 4-8. Piti leieröidä puomin toisella puolella, kun koira menee putkeen. No ekalla kerralla Pyry tuli puomille. Sitten tehtiin muutaman kerran namialustan kanssa, laittamalla sitä ensin putken eteen pari kertaa ja sitten putken jälkeen. Ja vikalla kerralla ilman namialustaa esteet 4-14 ja meni nätisti leieröinnin. Kepit Pyry meni todella hitaasti. Ensin muurin jälkeen meni väärästä välistä kepeille ja itsekin huomasi sen ja lopetti. Ja tokan kerran meni hiiiitaaaasti, vaikka nopeutti kyllä vauhtiansa loppua kohti. Sitten pidettiin tauko.

Tauolla yritin treenata vähän puomilla kontakteja, mutta hirveän hitaasti Pyry meni puomia (ilmeisesti johtuen lämpötilasta). Myöskin tehtiin keppejä, ja ne sitten Pyry meni vauhdilla kun ei ollut osana rataa.

Tokalla kerralla tehtiin taas leieröintiä esteillä 18-20. Tehtiin 12-esteeltä loppuun, paitsi 18-putken jälkeen taas minua kohti, eikä esteille. Tehtiin taas muutaman kerran namialustan kanssa, ja sitten viimeisen kerran meni hienosti ilman namialustaa. Vilkaisi kyllä minuun putken jälkeen, mutta jatkoi matkaa käskystä eteenpäin hyppyesteille. Lopuksi tehtiin sellainen vauhtirata esteet 14,15, 3, 4 ja puomi ja puomin lopussa palkka. A-esteellä Pyry jäi taas jumittamaan ylös. Aikaisemmin osana rataa mun mielestä tuli alas kyllä A:lta, mutta nyt tokalla kerralla jäi ihmettelemään. Joka kerta kun meni leieröintiä harjoitellessa puomille tuli hyvin kyllä kontaktille.

Jotenkin vaan niiiiin oudolta tuntuu alkaa treenaamaan kontakteja alusta, kun ennen viime epiksiä ne meni hyvin, ja oikeasti luulin että Pyry handlaa ne miten päin vaan. Puoli vuotta Pyry on tehnyt todella varmasti kontaktit. Ja sitten kerran kun tulee käsky väärällä hetkellä, niin Pyry alkaa kyseenalaistamaan siitä lähtien kontaktiesteet. Aaargh.. Ei voi mitään, pitää vaan saada taas treeniä alle. Kotona ihan millä tahansa lankun pätkällä yms ottaa kontaktiasennon hyvin, ja juoksee kontaktikohtaan kauempaakin, mutta kontaktiesteillä treeneissä nyt on tullut epäröintiä, ja varsinkin A-esteellä.

Meidän kouluttaja kysyi että koska ilmoittaudutaan virallisiin kisoihin, mutta eipä tässä mitään voi ilmoittautua jos perusasiat ei toimi, varsinkin kontaktit on taas kesken.  Ja näköjään meno kepeillä on hidastunut. Mun mielestä tää on jo ollut pari kertaa treeneissä hidasta kepeillä. Ja oliskohan ollut juuri niiden episten jälkeen kun meno kepeilläkin on hidastunut. Pitää vaan päästä muutaman kerran treenaamaan osana rataa keppejä kunnolla, että saadaan tollainen hidastelu pois. Pyry kuitenkin menee oikeassa mielentilassa todella mageesti kepit.

Voishan sitä tietty kisata jonkun hyppyradan ensin, niin ei tarvitse miettiä kontakteja. Tosin keppejä joutuu miettimään. On se vaan vähän ärsyttävää kun koira menee taas kesää kohden ylihitaasti kepit ja jää ihmettelemään kontaktien alkupäähän elämää. Oma vikahan se on jos/kun ei oo treenattu kurinalaisesti näitä, ja pohjatyö on heikko, mutta silti vähän potuttaa. Koiran vikahan se ei ole.

Ensi viikosta lähtien meillä on ulkona treenit, joten katotaan miten siellä menee. Vähän luulen että osalta johtuu sisähallista (vähemmän häiriötä) se, että meillä on talvella mennyt treenit niin hyvin. Treenitkin on sitten 15 km lähempänä kotia. Ainakin alkukeväästä ei pitäisi olla vielä niin lämmin, joten voidaan vielä vähän aikaa treenata melkein nopealla koiralla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti