Pidettiin tosiaan Haltin ja Pyryn kanssa aksataukoa se 3 viikkoa täysin. Ennen aksataukoa käytiin vielä kolme viikkoa sitten sunnuntaina treenaamassa pienesti omien koirien kanssa, mutta myös Saaga-porokoiraneidin kanssa.
Saaga on nyt 1v 4kk (tasan kolme vuotta Haltia nuorempi), ja ollaan tehty sen kanssa suoran putken lisäksi mutkaputkea, paria hyppyä, tarjoamista, renkaan tarjoamista (ihan super-hyvin) ja keppien alkeita.
Kepeillä olen laittanut muutaman ohjurin, ja antanut sen tarjota pujottelua. Palkkaa saa nopeasti, koska ohjureita taisi olla vain 2 kpl. Nopeasti kyllä tämänkin hiffasi, ja voi lisätä ohjureita varmasti seuraavalla kerralla. Mä haluan että se ajattelee itse tehdessään, jotta oikeasti oppii nopeammin oikeat asiat, joten edetään näin. Tarkoitus olisi kepeillä siis käyttää hyväksi aluksi ohjureita ja tarjoamisen kautta opettaa sille ohjurit vauhdilla lisäten ohjureita, ja sitten kun osaa kepit hyvällä rytmillä ohjureilla (eri kulmista lähetettyinä), vähennetään nopeasti ohjurit pois. Itse tykkäisin opettaa kujilla, mutta luulen että suurimmaksi osaksi treenataan Ruukissa, jolloin parempi käyttää siellä olevia mahdollisuuksia.
Saaga myös leikkii tosi hyvin, vaikka olisikin jo vähän väsynyt eikä pysty enää keskittymään, niin leikkiminen onnistuu aina, ja saalisviettiä löytyy. Ei olla tehty vielä häiriössä, joten voi olla eri asia sitten kun mennään treenaamaan johonkin porukkaan.
Pyryn kanssa käytiin myös taas etsijäkoiratreeneissä, ja nyt saatiin tällä kertaa juuri sellainen treeni kuin toivoin. Pyry kun ottaa häiriötä vastaantulevista ihmisistä ja vaikka mistä, niin saatiin tehtyä hyvä suora jälki yhdellä kulmalla hiekkapohjalla ja hyvin vähäisillä häiriöillä. Yksi koirakko meni ohi, ja sitä Pyry joutui miettimään pitkään että oliko etsittävä koira, mutta sitten kun sai vahvistusta jatkamiseen, niin näki oikein kuinka itsevarmuus alkoi lisääntymään jäljen edetessä. Näitä pitäisi saada enemmän, jotta päästään vahvistamaan Pyryn varmuutta jäljellä nyt pitkän tauon jälkeen ja saadaan motivaatio hyväksi. Halti oli maalina toiselle koiralle, eikä ehditty edes maaliin asti, kun etsijä kurvasi meidän eteen ja oli ilmavainulla päätellyt meidän menosuunnan. Mieletön koira (vaikka ei ihan toivottavaa kun ei voi tietää onko koira jäljellä vai ei).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti