Käytiinpä aksakisoissa7.7. Porvoossa. Ilma muuttui 10 kertaa 20-27 asteen välillä Ilmatieteenlaitoksen ennusteiden mukaan viimeisen viikon aikana, ja oli aika jännää että millainen ilma sitten lopulta oli.
No oli se lämmin, taisi olla kuitenkin 25-26 astetta lämmintä ja autoa ei saanut varjoon, joten pikkaisen kuuma oli (tätähän tosin seurasi 3 viikon helleputki 28-32 astetta). En myöskään saanut Haltia juomaan ennen ekaa suoritusta (olisi pitänyt aloittaa jo kotona), enkä hirveän hyvin suoritusten jälkeen. Tällä kertaa kyllä Haltin suorituksesta näkyi että lämpö alkoi vaikuttamaan siihenkin. Ei olla varmaan koskaan tehty näin hitaita nollaratoja (etenemä 3,8 m/s ja toinen oli jotain vähän alle).
Minulla on ollut nyt teemana ihan vain keskittyminen, keskittyminen suoritukseen ja läsnäolo. En oikein mitään muuta ole tehnyt kuin ajatuksen tasolla, mutta tuntuu että tää on tuottanut tuloksia, koska puhtaita ratoja on alkanut tulemaan (tai sitten johtuu lämmöstä). Olen myös lukenut erästä motivointikirjaa josta on ollut paljon hyötyä.
Tuomarina oli Marja Lahikainen. Radat oli ihan kivat, ja osittain haastavat, pääsin tekemään täyden puolen vaihdon toisessa päässä keppejäkin yhdellä radalla, kun rata jatkui suoralla putkella toiseen suuntaan kepeillä. Nyt en enää tarkkaa muista ratoja, joten en yritä piirtääkään niitä.
Rimat oli 45 cm + muutama 50 cm rima.
Hyppyrata, 0-tulos, etenemä 3,8 m/s
Ihanne-etenemä oli 3,8 m/s myös ja tuli muutama sekunninsadasosa yliaikaa harmillisesti, muuten olisi ollut nolla. Sijoitus 3.
Oli ihan hyvä rata, mutta luulen että lämpö vaikutti menoon, kun ei olla kovin usein menty hypärillä alle nelosen etenemää puhtaalla radalla.
Agirata, 0-tulos, etenemä 3,75 m/s
Tää oli myös puhdas rata, ja alle ihanneajan. Edelleen etenemä oli yllättävän alhainen, mutta toisaalta Halti kyllä kuitenkin parhaansa yritti siinä lämmössä. Tällä radalla pääsin harjoittelemaan jonkin verran pyörityksiä, jotka olivat sopivasti olleet aiheena myös treeneissä..
Päästiin 2. sijalle. Ja jos parista poissaolijasta olisi yksi ollut paikalla, meille olisi siirtynyt sert. Olipa lähellä. Saattaa olla lähempänä sitten tässä syksyllä, jos pidetään sama tulostaso kuin nyt kesällä. Nyt on hyvin tullut tuloksia. Ja tää oli nyt toinen puhdas nolla tälle kesälle. Voi toki näissä kisoissa lämpö vaikuttaa, että Halti oli enemmän kuulolla. Huomasin kyllä joissakin kaarteissa, että kuitenkin vähän hitaalla reagointi toimii johtuen todennäköisesti lämmöstä.
Tämän lisäksi piti käydä kisoissa Haminassa heinäkuun lopulla, mutta sitten iski nää superhelteet, ja eipä harrastettu juuri mitään neljän viikon 26-32 asteen lämpötiloissa. Lenkitkin jäi aika väliin, varmaan vain tunti yhteensä lenkkeilyä koirille päivittäin. Pyry kyllä kärsi, ja makasi vaan milloin missäkin. Mun ei pitänyt pitää nyt enää Haltin kanssa agitaukoa (keväällä oli taukoa jalkavamman vuoksi), mutta näköjään oltiin vähän enemmän kuitenkin lomailemassa.
Tällä viikolla mennään perjantaina KKS:n kisoihin Kotkaan. Ilmoittautuessa katsoin, että piti olla perjantaina 20 astetta lämmintä vaan, mutta nyt se ennuste muuttui jo 27 asteeseen. Toivottavasti vähän laskee, ettei tarvi perua kisoihin menemistä.
Yritän seuraavaan postaukseen saada vähän kuviakin ja ratapiirroksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti