Otin molemmat koirat valmennukseen, Halti sai jakaa Pyryn vuoron. Tämä sopii Pyryllekin paremmin, koska valmennus suoritetaan pareittain, ja 10 minuutin tauko on Pyrylle pitkissä treeneissä liian vähän. Todella sopivasti kolmesta eri teemasta sai valita, ja yksi teemoista oli välistäveto. Ja valehtelematta yhtään, en oikeasti osaa välistävetoja kunnolla. Kisaradoillakin valitsen välistävetokohdissa mieluummin toiselta puolelta esteitä suoritettavan päällejuoksun, kuin välistävedon. Eli tarpeeseen tuli treeni, ja en antanut itseni taas vältellä kyseistä ohjausta.
Tässä rata:
Pyryn kanssa aloitettiin ihan vaan pätkällä 1-5, ja välistävedot joka kohtaan. Tavoitteena oli ettei minun tarvisi peruutella tai kääntyä liikaa Pyryä kohti, joten tehtiin treeni siten että avasin oikeaa hartiaa poispäin, ja kädellä ohjasin itseäni kohti. Muutaman kerran olin aivan liian myöhässä ohjauksessani, mutta treenin myötä opin pikkuhiljaa ohjaamaan ajoissa ja kaskummaa Pyryhän tuli hyvin, ilman mitään ääniapua, ja hyvin ohjautui seuraavalle hypylle ihan samanlaisella linjalla kuin päällejuoksuna toimisi. Ohjaus on aloitettava ennen kuin koira laskeutuu hypyltä, eli jo siinä vaiheessa kun se melkein ponnistaa edelliselle hypylle. Tuli ihan voittajafiilis, kun saatiin tämä toimimaan!! Toinen vaihtoehto tälle ohjaukselle olisi toki puolivalssi, mutta myös se, että opettaisin koiran tulemaan kohti kun laitan käden alas ja kropan myötäisesti.
5-esteellä ei voinut ohjata putken puolelta, koska ei ollut tilaa, joten oli pakko pyörittää Pyry. Tämän vuoksi esteet 5- ja 6 olivat hitaita, koska en päässyt 6-esteelle kiihdyttämään pyörityksen jälkeen. Tällaiset kohdat Pyrylle on vaikeita, koska se tarvii sen kiihdytyksen, jos on hidastavia pyörityksiä. Pyryllä tuli 6-esteen jälkeen vähän huono käännös 7-esteelle, mutta saatiin se jotenkuten toimimaan. 7-8-esteelle tein sokkarin, ja lopulta 9-10 välille tein myös sokkarin, kun vaan juoksin kovaa ja aloitin sokkarin tekemisen jo ennen 9-estettä, niin se toimi. 14-esteelle Pyry kääntyi hyvin ihan vaan rytmityksellä ja lopetettiin 15-esteelle. Lopuksi jäi vähän aikaa, niin treenattiin vielä 23-esteen ohjausta. 22-esteen jälkeen piti vähän vekata lähempänä okseria, ja siitä koiran pitäisi lähteä suoraan 24-esteelle ja sehän toimi! Tosi hyvin. Pitää muistaa vaan nää vekkaukset, ettei tarvi hidastaa liikaa vauhtia. Vekkauksella kun vauhti kuitenkin pysyy. Hyvät treenit Pyryn osalta!
Haltin kanssa olin vähän epäileväinen että miten ohjaukset toimii, kun se tykkää ampua putkiin jne. Ihan älyttömän hyvin meni treenit ja Halti oli aivan mahtava!
Alussa treenattiin myös välistävetoja, ja siinä palkattiin Haltia ohjaukseen tulemisesta, ja mun piti aina palkan heittämisestä esteiden väliin muistaa liikkua oikeaan suuntaan edelleen. Alkoi toimia hyvin, ja saatiin ihan kivat välistävedot. Näitä vaan pitäisi sitten treenata yksinkin. 5-esteellä tein sokkarin, mutta siinä Halti vähän hävisi ja se lähti toiselle puolelle estettä. Mun pitää muistaa ottaa sitä mukaan, eikä olettaa että se tulee yhtä hyvin ohjauksiin kuin Pyry.
Mutta putkiin rytmittämiset meni tosi mageesti. 10- ja 20-putkiin mun tarvi vaan vähän rytmittää ja ohjata sivuun, niin Haltihan otti aina oikean pään putkea, ja tosi helpon näköisesti. Vähänkö hienoa! Halti kuulemma tosi hyvin tulee mun ohjauksiin ja kääntyy herkästi ja sitä pitää kuulemma käyttää paljon hyväkseni. Samoin 14-esteelle Halti tuli tosi hyvin pienellä rytmityksellä ja hidastuksella, eikä ollenkaan ampunut putkeen. Tehtiin sitten rata 1-14, mutta päällejuoksuna alku. Selkeästi tarvii treenata Haltin kanssa myös päällejuoksuna, jouduin paljon enemmän ohjaamaan taakse, kuin Pyryn kanssa.
Keppejä ei tehty, joten tehtiin sitten tuo loppu, eli 18-23 esteet. Putkiin irtoaminen ja niihin rytmittäminen meni tosi hienosti, 20-putken jälkeen jouduin vähän odottamaan, että Halti ohjautui 21-esteelle, kun sieltä tuli aika laaja kaari putkesta tullessa. Ja hyvin se Haltikin kääntyi 23-esteellä kun vaan hyvin ohjasin.
Haltilla on kuulemma tosi hyvä draivi ja tosiaan kääntyy helposti ja tekee itsenäisesti esteet. Ja tosiaan tota herkkää kääntymistä pitää käyttää hyväkseen mahdollisimman paljon. Ja mun tarvii jatkaa välistävetotreenejä.
Muutenkin tosi kivat treenit, kun radat oli vauhdikkaita, eikä liian teknisiä/vaikeita hahmottaa minne seuraavaksi mennään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti