perjantai 8. huhtikuuta 2016

Pääsiäinen

Ompa jäänyt vähän päivittämättä vaikka kokoajan ollaan oltu jonnekin päin menossa, mutta pitää laittaa omat päivitykset aihealueittain..

PÄÄSIÄINEN

Pääsiäisenä ei tehty juuri mitään, sunnuntaina kävin Pyryn kanssa AvecAreenalla agilityssä, ja samoin maanantaina Pyryn kanssa viikkotreeneissä. Vähän sain otettua puhelimella kuvia, ja on pakko laittaa ne tähän, kun oli sentään lunta ja kaikkea ja koirat nautti! Varsinkin kun pääsivät juoksemaan pelloilla ja paljon.















Vähän oli joku availlut pääsiäismunayllätyksiä kun oltiin pois kotoa..














Pääsiäissunnuntaina koirat lähti ratsastajan ja hevosen perään, joka ravasi meidän Krouvintiellä, ja itse olin vähän kauempana. No ei siinä mitään vaaratilannetta käynyt, Pyry meni meidän oman tien päähän, haukkui vähän ja ruopi maata, ja tajusi että se oli vaan hevonen ja juoksi takaisin meidän pihalle. Haltille taas tuollainen hevoshirviö oli aivan järkytys (ei ole tainnut nähdä hevosia juurikaan), ja huusi meidän oman tien puolivälissä vaikka kuinka pitkään kaikkoavalle hevoselle ja vastahakoisesti juoksi mun ja Pyryn luokse kun oltiin jo meidän autotallin kohdalla ja mesosi minullekin mikä hirviö siellä oli ollut ja sisällä vielä haukkui seinille kun oli niin jännää. Positiivista oli, että ei ne lähteneet yhdessä hevosen perään, vaan Pyrykin jäi postilaatikolle. Pyry tosin on tottunut pennusta asti hevosiin, eikä lähde niitä hätyyttelemään. Viimeeksi Pyry lähti hevoskärryn perään vuoden ikäisenä (myös pääsiäisenä), mutta se oli tuttu hevonen ja mukana oli tuttu koirakin, eikä siinä mitään vaaratilannetta tullut silloinkaan. Mutta, PAKKO saada aita tohon meidän tontille näitä poikkeustapauksia varten, vaikka muuten ne pysyisivätkin pihalla.

Halti vinkaisi venytellessään perjantaina kelliessään lumessa ja hetken ontui jalkaansa, ja vielä lauantaina aamupäivällä levon jälkeen venytellessä vingahti. Halti sai siis pitää taukoa varsinkin agilitystä, kun ei siitä muuten pysty näkemään jos on vielä kipeä. Sillähän on ihan järjettömän korkea kipukynnys muutenkin, eli jos jotain on revähtänyt, niin pitää antaa rauhassa parantua. On se saanut omaan tahtiin juosta ja liikkua, mutta rasittavimmat puuhat jätettiin pois. Pitihän meidän mennä maanantaina aamusta epiksiin Sipooseen, mutta ei sitten menty.

Pääsiäismaanantaina käytiin myös LSK:n pääsiäiskävelyllä Loviisassa, ja osanottajia oli mukavasti. Alussahan varsinkin Halti jännitti taas vähän, ja haukkui muutamalle koiralle, mutta tottui nopeasti ja lopussa otettua valokuvaa varten oli ihan rentona muiden koirien kanssa.

SUNNUNTAI 27.3.2016 AVEC


Tää oli muunnelma yhdestä Salme Mujusen 3-luokan radasta, jossa halusin kokeilla eri ohjauksia Pyrylle 4-esteellä. Enkä mä mitään kokeillut, joka kerta jostain syystä tein siihen samperin pakkovalssin ja vastakäännöksen. Ei siinä mitään hyvin ne toimi. Hallissa oli 20 astetta lämmintä, joten ei Pyry jaksanut paljoa tehdä, joten sitten tehtiin vaan suoraa pätkää ja muistin treenata jopa kepeillä omaa irtoamista, ja pääsin aika monta metriä eri suuntiin, kun Pyryllä oli palkka edessä. Pyryllä oli seuraavana viikonloppuna kisat, niin sen takia treenattiin vähän näitä juttuja ja rimat oli 55-60 cm.


MAANANTAI 28.3.2016 VIIKKOTREENIT; RATATREENI



Onneksi en ollut Haltin kanssa näissä treeneissä, olisi ollut aika haastava Haltille ja varsinkin minulle kun olisi pitänyt miettiä molemmille koirille ohjaukset, ja en oikein osannut pelkästään Pyryn kohdalla päättää mitä tehdään missäkin kohtaa.

Laitan tähän nyt ne ohjaukset, jotka toimi, muutamat omat suunnittelemat ohjaukset ei vaan toimineet...


  • 2. esteelle takaakierto/päällejuoksu
  • 4-esteelle saksalainen uloimman siivekkeen kautta (yritin pyöritystä mutta oli hidas)
  • 6-esteelle saksalainen
  • 7-esteen jälkeen sokkari/persjättö, ja toimii joko selkeästi ohjaaminen keppien suuntaan ja siitä vapauttaminen 8-esteelle, tai sitten tosi tiukasti 8-estettä nuollen japanilainen (ei onnistunut jo en ollut aivan 8-esteen suuntaisesti ja juossut aivan nuollen estettä), Pyrylle joka tapauksessa toimi parhaiten ulkosiivekkeen kautta heittäminen
  •  10-esteen kiersin toista kautta ja rytmittäminen kepeiltä toimi hyvin
  • 14-kepeille sokkari toimi hyvin, kun ehdin hyvin lähettämään Pyryn 13-putkeen ja heti putken jälkeen ehdin vaihtaa puolta
  • 15-esteelle peruskäännös tai vastakäännös
  • 18-esteelle tein (pakkovalssin) pakkopersjätön, joka toimi parhaiten, lähettäminen 17-esteeltä 18-esteelle oli tosi hidas, mutta lopuksi tein hetsaten lähettämistä, niin sekin meni ihan ok vauhtia.
Hyvin Pyry jaksoi, vaikka jouduttiin tosi monta kertaa toistamaan kohtaa 5-8, koska halusin saada tuon 8-esteen ulkosiivekkeen kautta ohjaamisen toimimaan. Jonkin verran sai kyllä hetsata joka välissä, mutta jaksoi kuitenkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti