Pyryn TOKO-kisoja edeltävä treenipäiväkirja
Maanantai 2.2.2015
- Nopeita maahanmenoja seuraamisesta, jotta liikkeestä maahanmeno nopeutuisi
Tiistaina 3.2.2015
Ryhmätokotreenit AvecAreenalla, sisähallissa
- Seuraaminen
- todella hyvä kontakti yhtä parin sekunnin tippumista lukuunottamatta, käännökset hyvät
- Kaukokäskyt
- ei noussut ekalla käskyllä (olettaa taas että pitää pysyä maassa), otin uudelleen, eikä noussut edelleen ekalla käskyllä, sitten kun sain istumaan, niin kävin kehumassa, mutta en palkannut namilla, ja vika treeni nousi heti ekalla istumaan ja palkkasin heitetyllä namilla
- korjausliike, tehdään vain kerran enää kokonaisena liike, mutta varsinkin ennen koetta palkataan ekasta istumisesta ja välillä toisesta istumisesta
- Liikkeestä maahanmeno
- Nopea, ja suora
- jatketaan nopeita maahanmeno harjoituksia
- Liikkeestä seisominen
- nopea ja suora, perusasentoon istuminen taisi olla hieman vino
- Luoksetulo
- Hitaampi laukka, hyvä nopea pysähdys, ja perusasento vähän vino (minua kohti nokka)
- Ei tullut enää täydellä vauhdilla alussa, mutta toisaalta nyt tulee sellaisella sopivalla hitaammalla laukalla, josta on helppo pysähtyä ja loppulaukka on samantasoinen, joten ei tule liian suurta kontrastia laukkoihin
- treenataan valoisalla ja sisällä käsimerkkiä ja sen jälkeen palkanheittoa, myös pidemmällä matkalla
- Estehyppy
- Hyvä napakka hyppy, vähän vino perusasento toisella kerralla
- Kerran hyppäsi ennen käskyä, varmistettava kokeessa että pysyy vierellä ennen käskyä, ja "onko ohjaaja valmis" kysymykseen nyökkäys
- kokeilin aivan läheltä ja vähän kauempaa, yhtä hyvin hyppää, ja kääntyy heti kun tassut osuu maahan (voisi ottaa yhden askeleen kauemmas)
- menee vähän sivuun esteestä, mutta pitää asettua siten esteelle että ei hyppää liian sivuun
- Nouto
- Ei lähtenyt ekalla käskyllä (tuomari/liikkuri kävi hakemassa noutokapulan takaisin minulle)
- häiriönä oli treenikaveri tekemässä luoksetuloa viistossa edessä (ei suunnitellusti)
- "Onko ohjaaja valmis", kehuin Pyryä, ja se valahti maahan selälleen heiluttamaan häntää... sain istumaan ekalla käskyllä ja lähti ekalla käskyllä, mutta viiiiiveellä, haki kapulan, hyppäsi kapula suussa lähellä olevan hyppyesteen ja tuli sivulle. Pyry sai muutaman ihmisen hymyilemään :)
- Taas häiriönä sama treenikaveri (ei suunnitellusti kummallakaan kertaa)
- Yritin tehdä noutoa hetsaamalla, mutta en oikein saanut Pyryä ideaan mukaan, pari kertaa sain lähtemään heti hetsauksen jälkeen käskystä, mutta ei silleen räjähtävästi miten on joskus tehnyt, lähdin myös heti heiton jälkeen itse noutokapulan luo ja jos Pyry lähti liian hitaasti, heitin kapulaa eteenpäin
- Kaivoin pienemmän noutokapulan varastosta, pitäisikö käyttää sitä? Vaihdoin isompaan, koska Pyry ei nostanut pienempää enää syksyllä kun kentällä alkoi olla mutaa ja märkää, kun oli liian pieni maavara, koe on sisähallissa, joten voisi käyttää pientä kapulaa (paitsi ei olla treenattu hallissa pienellä kapulalla pitkään aikaan), mietintään - treenataan nyt pari päivää molemmilla kapuloilla
- Jatketaan hetsausta noutokapulalle josko vielä auttaisi ennen koetta
Keskiviikko 4.2.2015
Kotipihalla noutoa ja sisällä muut
- Nouto
- Pienemmällä kapulla ulkona hetsaten kaksi kertaa
- ekalla kerralla lähti hyvin, ja tokalla kerralla meinasi lähteä innoissaan perään (pidin pannasta) ja "hae" käskyllä haki vauhdikkaasti
- Pienellä kapulalla Pyry myös tuli lähemmäksi ja suorempaan perusasentoon (isolla kapulalla jää vähän kauas ja vinoon)
- Kaukokäskyt
- Ekalla kerralla kokeenomainen jättö, 7 metriä, ja käsky, ei noussut
- Kävin pyytämässä istumaan ja kehuin ja otettiin uudelleen 7 metristä, ja nousi vauhdilla heti ensimmäisellä käskyllä
- Vikalla kerralla ei meinannut mennä sitten maahan kun olin palkannut istumisesta, palkkasin vasta toisella istumisella ja Pyry vinkui vaihdoissa - voi johtua myös siis kun Halti pyöri ympärillä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti