perjantai 27. helmikuuta 2015

Tuo pentu vie minulta vielä hengen..

Halti on tiistaiaamusta ollut aika, noh, rauhallinen. Ihmettelin jo aamulenkillä että ompa se rauhallinen, kun kävelee normaalisti tietä pitkin, eikä kiertänyt pusikoita, lentänyt kiviltä kuin supermies tai taiteillut kivimuurilla niin kuin normaalisti. Keskiviikkona jatkui rauhallinen meno, ja käytin keskiviikkona myös Kasperin hammaskivenpoistossa eläinlääkärissä. Kasper taantui villikissaksi herätessään rauhoituksesta, ja vieläkään ei käyttäydy normaalisti.

Torstaiaamuna sitten kuuden aikaan joku oksensi olohuoneen lattialle ja oksennuksen vieressä Halti ja Kasper. Oli oksennettu neljä nestemäistä oksennusta, kaksi tumman ruskeaa ja kaksi punaista. Hetken mietin, mutta päättelin että pakko olla Kasper, jos sillä on mennyt operaatiossa jotain huonosti. Soitin eläinlääkäriin heti kahdeksalta, koska ajattelin että pari tuntia asia voi odottaa koska Kasper vaikutti ihan normaalilta. Eläinlääkäri kummasteli, että miten voi olla mahdollista, mutta kun kyseessä on stressiherkkä kissa, niin epäili mahahaavaa, ja sovittiin että tarkkaillaan asiaa.

Kolmelta sitten Halti heräsi päiväuniltaan ja oksensi kaksi punaista lammikkoa, verensekaista nestettä ja soitin suoraan lääkärille kun tajusin että aamullakin se oli Halti joka oksensi. Loviisan eläinlääkärissä ultrattiin ja todettiin että jatkotutkimuksiin Aveciin Porvooseen. Avecin pihalla ja autossa Halti oksensi vielä kaksi kertaa, mutta onneksi vihreätä oksennusta.

Avecissa otettiin sitten verikokeet, verenhyytymistekijät (poissuljettiin rotanmyrkky), ultrattiin ja otettiin röntgenit. Röntgenissä ei pystynyt näkemään yhdestä kohtaa oliko siellä tukos, samoin ultrassa tätä ei pystynyt todentamaan varmasti. Halti sai nesteytystä, tiputuksessa oltiin pari tuntia. Mietin miten sen saa olemaan paikallaan, mutta sen verran väsynyt pentu oli, että ei rimpuillut juurikaan..




Kirurgi lupasi, että voi avata Haltin heti torstai-illalla, niin saisi selvitettyä asian. Lääkärien mielestä Halti oli kuitenkin suht pirteä (aivan täysin laama verrattuna joku suuntaan lentävään Haltiin) ja ihmettelivät että pahasta olosta huolimatta (kuolasi kokoajan) se on pystynyt aamulla syömään ja oli vetänyt vielä aamulenkillä oksentamisen jälkeen vaikka mitä jännää (tammenterhoja, jäniksen papanoita jne you name it). Täytyy sanoa, että tuo ahne pentu on siinä vaiheessa jo puolijalkaa haudassa, jos se lopettaa syömisen.

Kuitenkin Halti oli sen verran hyvässä kunnossa, että päätettiin katsoa yön yli , jos tämä nesteytys, kipulääkkeet, vatsalaukun suojalääke ja pahoinvointiestolääke auttavat ja tarviiko leikata. Halti söi riisiä ja keitettyä seitiä hyvällä ruokahalulla illalla, ja nukkui sitten loppuillan ja yön. Ehkä vähän nieleskeli yöllä. Jos olisi kerrankin oksentanut, tai mennyt veltoksi, niin oli lääkärin käsky lähteä Viikkiin eläinsairaalaan, mutta onneksi ei näin käynyt. Eläinlääkäristä oltiin kotona yhdeksän jälkeen, kun neljältä mentiin Loviisan eläinlääkäriin.

Aamulla Haltista otettiin uudestaan röntgenkuvat (alkoi olemaan jo vähän voimat tallella ja pisti vähän vastaan kun laitettiin selälleen kuvien ottoa varten), ja katsottiin yhdessä lääkärin kanssa kuvia. Muuten näytti puhtaalta, paitsi yksi kohta missä ei pysty normaalisti näkemään onko siellä jotain. Mutta koska ei ole oksentanut enää, ja oli hieman pirteämpi aamulla (tosin väsyi aika nopeasti), niin päätettiin lääkitä mahanärsytyksenä, ja jos olo menee huonommaksi tai Halti alkaa oksennella uudelleen, niin sitten täytyisi leikata. Toivotaan että olo paranee. Lääkärinkäynnin jälkeenkin Halti yritti vetää melkein mitä tahansa tuolta läheisestä metsästä suuhunsa, taisi olla hieman nälkä.

Tänään on melkein kokoajan nukkunut kotiin tulon jälkeen. Vähän tuossa välissä ehti vähän purra sängyn jalkaa ja Pyryn jalkaa ja ärisi minulle (mistä olin oikein otettu ja onnellinen että alkaa olla kunnossa). Ihana pikkukoira. Kyllä olen ollutkin hieman paniikissa että enhän mä selviä jos Haltille jotain tapahtuisi.

Pienen ja iloisen koiran ruoan pihtaaminen on saanut hyvin vakavaksi. On tosiaan kaikki pinnat joutunut moneen otteeseen nuolemaan, kun nälkäkuolema kolkuttelee. Ehkä Halti selviää tästä koettelemuksesta joka tapauksessa, siis saa se ruokaa mutta pienemmissä erissä........

Pyry kävi osteopaatilla torstaiaamuna kun vähän näytti takaosa olevan jumissa, ja Halti olikin viime viikolla alkuviikosta törmännyt pahemmin Pyryyn. Takaosa Pyryllä oli ihan suora, mutta keskeltä selkää oli lämmin kohta, ja selkeästi oli törmätty. Pyry saatiin hoidettua, ja torstai ja perjantai piti katsoa ettei Halti pääse törmäilemään.. noh, Pyryn "onneksi" Halti tuli kipeäksi ja Pyry on saanut levätä. Nyt kun saisi varmistettua että Kasper on vielä kunnossa, kun sitä ei paljoa näy.

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Halti ja Hekla

Käytiin nyt 6 kk synttäreiden kunniaksi eilen Keravalla Haltin synnyinkodissa moikkaamassa sisko Heklaa. On se Halti sentään siskoaan vähän isompi, mutta aika minikoiria ovat. Halti on nyt suurinpiirtein emänsä Katlan kokoinen.

Halti tutustui hyvinkin ystävällisesti ja rauhallisesti (kerrankin) siskoonsa, mutta siskolta alussa tuli vaan hammasta. Halti tosin oli aamusta asti ollut aika rauhallinen, varmaan johtuu siitä että olen ollut lomalla, ja se ei ole osannut oikein levätä missään vaiheessa.

Pikkuhiljaa sitten siskokin lämpeni ja pääsivät riehumaan metsässä keskenään. Halti oli kyllä aika paljolti altavastaajana, kun sisko pisti maihin. Ja Haltihan on normaalisti se, joka on päällimmäisenä (paitsi Pyryn kanssa).







Halti ei päässyt puron yli, vaan se jouduttiin lopulta kantamaan















Hyvin kyllä leikkivät, ja samanlaisia tapoja selkeästi näkyy, esim. molemmat tykkäävät kiipeillä paljon kivillä ja missä vaan on mahdollista.



Metsäriehulenkin jälkeen Halti pääsi tapaamaan äitiänsä Katlaa, mutta äitiltä tuli kyllä tiukkaa tekstiä jos pentu vähän yritti tulla lähelle sähläämään. Suurinpiirtein samankokoiset ovat korkeudeltaan äitinsä kanssa (Halti voi olla jopa sentin korkeampi), leveyden ja pituuden osalta Haltikin on aika pieni vielä.



Hyvin sisarukset malttoivat lopulta rauhoittua nukkumaankin keskenään, Haltia selkeästi alkaa loma painamaan. Tänään sitten saa olla rauhassa ja levätä.

Huomenna Pyry pääsee fyssarille/osteopaatille takapään juminsa takia, varmaan saadaan jumit avattua siellä. Eilen mun mielestä illalla Pyryn vinku/haukkuäänessä ei ollut käheyttä, mutta tänään taas oli haukkuäänessä. Tosin kun tulin autolla pihaan tänään päivällä, niin alkoivat taas haukkumaan, niin ei varmaan auttanut. Halti saa sitten olla muutaman tunnin ihan yksin kotona.

maanantai 23. helmikuuta 2015

Halti 6 kk

Halti 6 kuukautta, on se aika mennyt nopeasti.

Millainen Halti 6 kk on:

13,5 kg ja 47 cm, hieman kippurahäntä, vahva ja tasapainoinen rakenne ja vahva turkki.




Halti on kuuden kuukauden iässä vieläkin hyvin pomppivainen, puuhakas, iloinen ja ei ota turhaan huolta mistään, paitsi ruoka-ajoista. Ruoka on hyvin tärkeä asia Haltille, ja varmasti tulevaisuuden ammatti olisi koemaistaja jossain ravintolassa. Sen voisi vaan jättää sinne töihin lähtiessä, eikä varmaan huomaisi ajankulua kun seuraisi ruoan laittamista.

Viimeisin mörköaika on taas menossa ohi, ja ei pöhistä ihan kaikelle pimeässä. Aika rohkeasti nyt menee itsenäisesti katsomaan jänniä asioita, esim. pressuja jotka tuulessa pitää paukkuvaa ääntä. Ja lopulta menee pomppimaan pressujen päällekin, riippuen pääseekö sinne. Halti muutenkin tykkää edelleen kiipeillä joka paikassa. Useimmiten juoksee kiveltä kivelle ja tässä kartanon lähellä, kun on kiviaitoja, niin hirveästi tykkää juosta sellaisia pitkin. Myöskin lumivallit käy.

Halti on hyvin seurallinen ja hellittävä pentu. Se tykkää olla sylissä, ja sen takia sitä tulee pidettyä sylissä paljon :)

Halti halisylihaavan aamuherätys tänään





Halti ei ole sellainen kyseenalaistava älykäs koira, vaikka oppiikin nopeasti. Toisaalta Halti on niin touhukas, että se ei ehdi miettimään tai kyseenalaistamaan. Haltissa on edelleen sitä räyhäkkyyttä, mikä kumpuaa taistelutahdosta ja ehkäpä dominanssista. Pyryä kohtaan Halti on edelleen pienen pieni pentu, joka uskoo pienemmästäkin ärähdyksestä. Ihmisiä Halti kyllä tykkää vastustaa, mutta toisaalta suuren miellyttämisenhalun vuoksi on helppo antaa palautetta sille. Herkkyyttä (mitä Pyryllä on) Haltista ei juurikaan löydy - muuta kuin miellyttämisenhalun muodossa - eikä Halti ota siis hirveän herkästi itseensä palautteesta, eikä osaa pahoittaa juurikaan mieltään.

Halti on nostanut jo aika pikkupennusta jalkaa, mutta tekee koko hädän aina kerralla, eli ei tee vielä merkkauspissoja, tai osaa yleensäkään nostaa jalkaa mitään pystysuoraa vasten. Tämä voi johtua siitä, kun on vanhempi uros talossa, niin Halti ei merkkaile helposti.

Pyry on alkanut olemaan tiukempi Haltille nyt viime viikkojen ajan, johtuen ilmeisesti että Halti on alkanut tulla enemmän urokseksi. Kuitenkin suht lempeästi Pyry Haltia edelleen kouluttaa. Näin saakin tehdä, niin pitkään kun pysyy sopuisana.

Kissojen kanssa Halti tulee hyvin toimeen, pienenä pentuna toki yritti purra ja jahdata kissoja, mutta ajan kanssa, oppi hyvin hengailemaan kissojen kanssa, ja tykkää seurustella niiden kanssa.

Haltilla on ranteet hieman löysät, mutta toivotaan että iän myötä nekin vahvistuu.

Ensimmäisten viikkojen aikana mietin kyllä, että mitenköhän pärjätään, kun Halti oli sellainen pureva duracell-pupu, mutta hyvinhän tästä selviydyttiin.

Halti 9 vk







Halti 6 kk












Mitä Halti 6 kuukautta osaa
  • istua, seisoa, odottaa, seurata, tulla luokse käskystä, mennä maahan (tarvittaessa menee maahan kaikilla edellä olevilla käskyillä)
  • laittaa etujalat pinnoille ja takajalat pinnoille
  • antaa tassua
  • kiertää puut jos on kiertänyt itsensä jumiin hihnassa
  • vahtia vieressä, jos joku tekee ruokaa tai syö ruokaa
  • nostaa jalkaa
  • temppuja: antaa tassua, pyöriä itsensä ympäri, kumartaa
  • lenkillä häslätä mun ja Pyryn ympäri niin, että kukaan ei sen hihnasotkun jälkeen liiku mihinkään
  • keskittyä todella hyvin
Mitä Halti 6 kk ei vielä osaa
  • vetää hihnassa
  • etsiä leluja
  • jäljestää hiiriä/myyriä, tai muita eläimiä (ei vielä ainakaan omaa selkeää riistaviettiä tai kovin vahvaa saalisviettiäkään)
  • sanaa "missä"
  • pidättää koko työpäivän (8h) ajan
  • merkata
Huomaa kyllä että tälleen toisena tulleen koiran kanssa ei tule tehtyä kaikenlaisia temppuja samalla tavalla kuin ensimmäisen, ainoana olevan koiran kanssa. Pyry osasi jo paljon tuossa iässä, ja oli jo ennen 5 kuukautta sisäsiisti työpäivien ajan, ja Haltilla tuo sisäsiisteys on vielä ajan päässä.

Silti olen erittäin tyytyväinen tähän pentuun, ja se on ihanan taistelunhaluinen, miellyttämisenhaluinen ja ahne pentu, joka osaa keskittyä ja kiihtyä nollasta sataan, mutta osaa myös rauhoittua sadasta nollaan sekunnissa. Mielestäni myös todella tasapainoinen, mukava ja vilkas porokoiran alku, joka sopii hyvin meidän laumaamme.

Pienesti aloitetun harrastelun valossa sanoisin että saan myös Haltista mukavan harrastuskaverin, kunhan vaan tulevan murkkuiän korvattomuudesta selvitään ja jos Haltista kasvaa terverakenteinen koira niin ranteiden kuin myös lonkkien, kyynärien ja selän osalta.





Halti agitreeneissä lauantaina

23.8.2014 synt. = 173 g
9 vk 4,8 kg, 32 cm (vrt. Pyry 6,2 kg/32 cm)
10 vk 5,8 kg, 33 cm (vrt. Pyry 7,3 kg/36 cm)
11 vk 6,2 kg, 33 cm (vrt. Pyry 8,1 kg/37 cm)
12 vk 7,1 kg, 36 cm (vrt, Pyry 8,4 kg/ - )

13 vk 7,5 kg, 38 cm (vrt. Pyry 8,8 kg/39,5 cm)

14 vk 8,1 kg, 38-39 cm (vrt. Pyry 9,6 kg/41 cm)
15 vk 8,5 kg 38 cm (vrt. Pyry 11 kg/ - )

16 vk 9 kg, 38-39 cm (vrt. Pyry -)

17 vk 9,7 kg, 40 cm (vrt. Pyry -)
18 vk 10,3 kg, 42 cm (vrt. Pyry -)
19 vk 10,5 kg, 43 cm (vrt. Pyry -)
20 vk 11,2 kg, 43 cm (vrt, Pyry -)
21 vk 11,6 kg, 44 cm (vrt. Pyry 14,8 kg, 47 cm)
22 vk/5 kk 12 kg, 44 cm (vrt. Pyry 15 kg, n. 50 cm)
23 vk 12,5 kg, 46 cm (vrt. Pyry 15,5 kg, 50,5 cm)
24 vk 12,7 kg, 46,5 cm (vrt. Pyry -)
25 vk 13 kg, 47 cm (vrt Pyry -)
26 vk 13,2 kg 47 cm (vrt Pyry -)

Halti oli siis tosi pähee!!! Pentu 6 kk ja osaa keskittyä todella hyvin, vauhtia löytyy ja lukee mun ohjauksia. Halti siis tuurasi Pyryä treeneissä.





Ekalla kierroksella tehtiin aluksi siivekkeen kiertoja. Siis tosi hienosti osasi, vaikka ei olla koskaan tehty. Ollaan harjoiteltu oikeasti kotona roskiksen kiertämistä, ja tästä on oppinut. Sitten tehtiin ihan vaan suoraa putkea ja putken päässä namialusta ja lähetin myös siivekkeen kierron kautta. Vau! Halti teki kuin vanha tekijä. Lopuksi tehtiin sitten puomin kontaktin yläosalle nostoa, ja siitä kontaktille palkkaus namialustalle. Saatiin hyvin toimimaan, alun säädön jälkeen. Ja sitten tehtiin taas keinun alas pamauttelua.



Halti agihallilla


Tokalla kierroksella tehtiinkin kahta hyppyestettä (siis siivekkeiden välistä juoksemista) ja siitä valssia putkelle ja lelupalkka lensi putken jälkeen avustajalla. Eli esteet 1-2 ja 5. Siis tyyppi meni ja teki täydellisesti. Itse tietty piti muistaa skarpata ohjaamisen kanssa, koska Pyryähän voi ohjata ihan vaan pienillä sinnepäin heilatuksilla. Sitten tehtiin vielä 6-7-8 ja putken jälkeen palkka, ja tosi mageesti osasi ohjaukset. Itse taisin vaan yhden kerran kaataa 7-esteen siivekkeen, ja Halti tuli katsomaan kyllä sitä, mutta taisi vähän hämmentyä vaikka jatkettiin normaalisti. Lähti kyllä senkin jälkeen palkalle hyvin, mutta pientä väsymystä (lähti etsimään vesikuppia) näkyi, ja lopetettiin sitten siihen. Suurin osa treenistä olikin tosin vaan riehumista ja leikkimistä, että kyllä siitä varmasti vähän väsyykin. Yksi este oli jäänyt 25cm korkeuteen, ja sit Halti sitten hyppäsi palkkapallon kanssa pari kertaa innoissaan. Mikäs siinä jos itsekseen hyppii mitä hyppii, mutta ehkä pitää laittaa kaikki rimat alas varmuuden vuoksi. Varsinkin kun on löysät ranteet. Muuten Haltin leikkiessä en kyllä rajoita sen hyppimisiä, uskon että vahvat lihakset omatoimisesta liikkumisesta on vaan hyvästä.


Halti osasi muuten olla nätisti hihnan päässä, kun kävin auttamassa keinun kanssa toista treenaajaa. Aluksi vähän yritti tulla perään, mutta kun vaan käskin istumaan ja kehuin välillä, niin hienosti rauhassa jaksoi odotella.

Enivei, siis tosi pätevä pentu. Ensi lauantaina on taas AvecAreenalla agitreenit ja otan sinne molemmat, jos Pyry on terve. Sen jälkeen ei käydäkään todennäköisesti Haltin kanssa missään, ennen kuin Loviisan Koirien pentuagi alkaa keväällä huhti- tai toukokuussa.

Käytiin vielä treenien jälkeen Mustin ja Mirrin pentutreffeillä, ja Halti pääsi taas leikkimään Vaiston kanssa. Alussa tosi Halti pyrki kokoajan painamaan Vaistoa maahan, ja sai muutaman kerran antaa Haltille palautetta että tämä ei vaan käy. Sitten joku napsahti Haltinkin päässä, ja alkoivat leikkimään normaalisti. Hetken kyllä mietin, että tässäkö  näiden leikit sitten olikin. Voi olla että Halti olikin ehkä kierroksilla vielä treeneistä, että sen jälkeen oli aiempaa ärhäkkäämpi. Haltin päivä ei tähänkään vielä päättynyt, vaan käytiin vielä molempien koirien kanssa Myrskylässä, ja siellä Halti otti pienet unetkin. Kyllä oli pentu pikkaisen väsynyt kotona, ja eilenkin otti torkkuja paljon enemmän kuin normaalisti.