Vuosi 2014 pähkinänkuoressa:
Pyry
Terveys
- Pyryn silmä kontrolloitiin syksyllä, ja todettiin piste vain pigmentiksi, eli ei melanoomaepäilystä enää
- Syksyn aikana oli taas paha suolistosairaus, ja Pyry joutui tiputukseen ja kunnon lääkekuurille. Lääkkeiden avulla tuli kuntoon nopeasti. Pyryllä oli vastaava tasan vuotta aikaisemmin.
Näyttelyt
Muutamassa näyttelyssä käytiin, EH:ta saatiin. Keväällä Kouvolan ulkonäyttelyssä kävi vähän ikävästi että nuori karjalankarhukoirauros oli päässyt vapaaksi, ja tuli sitten meidän lähelle pyörimään mun estelyistä huolimatta. Pyryllä oli kapea näyttelytalutin, ja se olikin nopeasti irti ja pääsi karhukoiran päälle. Meni vähän aikaa että saatiin useamman ihmisen toimesta koirat toisista irti, ja sitten olikin pari ihmistä pitelemässä Pyryä että se ei pääse uudelleen karhukoiran kimppuun ja sitten taas osa ihmisistä yritti saippuanliukasta karhukoiraa saada kiinni. Eräs metsästysmies ehdotti jos päästetään karhukoira uudelleen kiinni Pyryyn, niin saavat sen kiinni eikä koira lähde metsälle (no en suostunut). Se onneksi lähti muualle vaeltelemaan ja meidän vuoro oli kehässä. Pyry nollasi kyllä hienosti itsensä ja esiintyi oikein mallikkaasti ja saatiin erityishuomio tuomariltakin siitä
Päästiin vihdoinkin käymään myös Porvoon näyttelyssä syksyllä, mutta siellä Pyry oli vaan jossain juoksutuoksuissa, eikä yhtään yhteistyökykyinen.
Päästiin vihdoinkin käymään myös Porvoon näyttelyssä syksyllä, mutta siellä Pyry oli vaan jossain juoksutuoksuissa, eikä yhtään yhteistyökykyinen.
Ensi vuonna käydään sitten muutamissa näyttelyissä, todennäköisesti ainakin Lahden erkkarissa syksyllä.
Agility
Vuonna 2014 lähinnä ollaan treenattu varmuutta kepeille, ja sitä ollaan saatu samoin kuin vauhtia, ja kontaktit ovat menneet uusiksi kesän aikana. Varsinkin A:n kontaktille en halua pysäyttää koska se rasittaa liikaa koiran etupäätä ja selkää, joten ollaan tasapainoiltu 2on2off-kontaktien kanssa siten että Pyryn ei ole tarvinut pysähtyä siihen.. toimii tai ei..
Olen ollut hyvin tyytyväinen siihen, että siirryttiin Kotkaan treenaamaan, koska ollaan edistytty todella paljon. Aloitettiin kisaurakin aluksi toukokuun lopussa yhdellä yliaikaradalla kuumuudessa, ja jatkettiin syksyllä voittoputkella, eli tähän asti ollaan saatu 3 LUVAA ykkösistä ja 2 LUVAA kakkosista. Eli ollaan yhden LUVAn päässä kolmosista, mikä on kyllä aika hurjaa, kun tämä kaikki on tapahtunut tässä syksyn aikana ja ei olla kovin monissa kisoissa käyty (eli ollaan joka kisassa saatu LUVA tai kaksi).
Lahdessa käytiin 28.12.2014 vuoden viimeisissä kisoissa Salme Mujusen radoilla, ja hiukanko jännitti. Salme Mujunen kun on kasvattanut porokoiria, ja ihan vain muutaman kirjan tehnyt koiraharrastuksista.
Tässä on eka rata, tästä saatiin toki 0, mutta niin sai moni muukin, joten serti jäi haaveeksi.. huom, kontakteille on muistanut käskeä, tätä pitää treenata v. 2015.
Lahdessa käytiin 28.12.2014 vuoden viimeisissä kisoissa Salme Mujusen radoilla, ja hiukanko jännitti. Salme Mujunen kun on kasvattanut porokoiria, ja ihan vain muutaman kirjan tehnyt koiraharrastuksista.
Tässä on eka rata, tästä saatiin toki 0, mutta niin sai moni muukin, joten serti jäi haaveeksi.. huom, kontakteille on muistanut käskeä, tätä pitää treenata v. 2015.
Maksi-1:
17.8.2014 Agirata, 2. sija, 0-tulos (-3,13, nopeus 3,01 m/s), LUVA
20.9.2014 Agirata, 2. sija, 0-tulos (-7,28, nopeus 3,48 m/s), LUVA
20.9.2014 Hyppyrata, 3. sija, 0-tulos, (-7,70, nopeus 3,81 m/s), SERT ---> siirto 2-luokkaan
Maksi-2:
19.10.2014 Hyppyrata, 2. sija, 0-tulos (-6,51, nopeus 4,00 m/s), LUVA
30.11.2014 Agirata, 1. sija, 0-tulos (-2,03, nopeus 3,32 m/s), LUVA
17.8.2014 Agirata, 2. sija, 0-tulos (-3,13, nopeus 3,01 m/s), LUVA
20.9.2014 Agirata, 2. sija, 0-tulos (-7,28, nopeus 3,48 m/s), LUVA
20.9.2014 Hyppyrata, 3. sija, 0-tulos, (-7,70, nopeus 3,81 m/s), SERT ---> siirto 2-luokkaan
Maksi-2:
19.10.2014 Hyppyrata, 2. sija, 0-tulos (-6,51, nopeus 4,00 m/s), LUVA
30.11.2014 Agirata, 1. sija, 0-tulos (-2,03, nopeus 3,32 m/s), LUVA
Pyryllä on välillä ollut aika hurjakin vauhti, ja välillä on mennyt maltillisemmin. Vielä en ihan ole päässyt ihan selvyyteen mikä aiheuttaa vauhdin, mutta useammin löytyy vauhtia kuin hitautta, ainakin näin talvikaudella.
Tavoitteena onkin kisata nyt talvi ja kevät ja pitää taas kesän helteillä taukoa Pyryn kanssa. Katsotaan josko noustaisiin kolmosiin sitten vuoden 2015 aikana. Sitten tavoitteeni Pyryn kanssa onkin täyttynyt ja pitää keksiä uusia tavoitteita.
Treenimielessä mun pitää päättää mikä on lähestymistapa A:n kontakteilla Pyrylle ja yrittää saada nopeutta keinulle ja yleisesti saada kisarutiinia aina enemmän.
Treenimielessä mun pitää päättää mikä on lähestymistapa A:n kontakteilla Pyrylle ja yrittää saada nopeutta keinulle ja yleisesti saada kisarutiinia aina enemmän.
Toko
Tokossa saatiin tammikuussa TK1 ja ollaan käyty kesällä tokovalmennuksissa. Edelleen kaipaan kunnollista ohjattua ryhmää tokoon, mutta koska käyn agilityssä jo Kotkassa, niin tuntuu että ei aika ja raha anna myöten myös käydä Kotkassa tai Porvoossa tokotreeneissä, varsinkin kun se tarkoittaisi taas yhden lisää seuran talkoovelvoitetta.
Meillä on kaikki AVO-liikkeet valmiit, ainoastaan tarvitaan noutoon vauhtia ja piilopaikkamakuuseen varmuutta (äänettömyyttä ja rauhallisuutta) ja tottakai palkattomuustreeniä. Katsotaan josko v. 2015 aikana saataisiin korkattua AVO-luokka ennen TOKO-sääntöjen muuttumista. Tässä en pidä nyt kiirettä, kun tosiaan tarvitaan oikeasti ryhmähäiriötreenejä alle ennen kisaamista, ja meidän treeniryhmässä on näin talvella ollut vähän osanottajia.
Muut
Poropaimennustaipumustestauksessa käytiin maaliskuussa. Pyry oli turhan kiihkeä ja tormuutti poroja epävarmuuttaan, joten suositeltiin uudelleen testattavaksi. Lampaillahan tapahtui sama, paitsi lampailla saatiin Pyry tottumaan tilanteeseen, ja siellä se paimensi aika nätistikin lampaita lopuksi (kun ei paineistunut minusta).
Lappalaiskoirien leirillä käytiin Pyryn kanssa, ja kokeiltiin FH-jälkeä ja koiratanssia, molemmat olivat mukavia tuttavuuksia. Jästin kanssa meni aika hyvin, ei kummatkaan kiihkoilleet toistensa perään juurikaan.
Luonnetestissä käytiin myös keväällä, ja luonnetesti oli hyvin Pyryn näköinen. Terävyyttä olin aiemmin miettinyt, josko se olisi jotain muuta "uhoa", mutta terävä se on. Laukausalttiutta mietin myös, koska Pyry hermostuu meillä päin, kun metsästetään ja ammutaan (itse olen siihen syyllinen) mutta luonnetestituomarit katsoivat Pyryn olevan laukausvarma. Yllätyksenä tuli tuomareiden kuvaus Pyryn pehmeydestä. Eli Pyry ei näyttänyt missään muissa osa-alueissa pehmeyttä, paitsi sitten erikoiskokeessa, eli haalarilla, kun tosissaan pelästyi. Olisin voinut kuvitella että se pehmeys näkyisi kaikilla osa-alueilla jotenkin.
LTE, Helsinki, 17.5.2014 : FI25130/11 SARANEVAN LESKENLEHTI
Arvo | Osasuoritus | Tulos | Pisteet | |
---|---|---|---|---|
1 | +1 | Toimintakyky | Kohtuullinen | 15 |
2 | +3 | Terävyys | Kohtuullinen ilman jälj. jääv. hyökkäyshalua | 3 |
3 | +3 | Puolustushalu | Kohtuullinen, hillitty | 3 |
4 | -1 | Taisteluhalu | Pieni | -10 |
5 | +1 | Hermorakenne | Hieman rauhaton | 35 |
6 | +2 | Temperamentti | Kohtuullisen vilkas | 30 |
7 | +1 | Kovuus | Hieman pehmeä | 8 |
8 | +2a | Luoksepäästävyys | Luoksepäästävä, aavistuksen pidättyväinen | 30 |
9 | +++ | Laukauspelottomuus | Laukausvarma | |
Yhteensä | 114 |
Ja lokakuussa meille tuli toinen poropoika, eli Halti, Sysiväikeen Katla Hallanhalli. Halti on Katlan (Pihlajamäen Fafnir) ja Niilon (Tuulenkuun Haltiamieli) pentu, ja sillä on hyvät edellytykset jatkamaan agility- ja tokoharrastuksia kanssani, kun tavoitteet kasvaa. Pyryn kanssa toki jatketaan yhtä lailla molempia harrastuksia eteenpäin.
Halti on ihanan iloinen, pomppiva, räyhäkäs pentu, jolla on taisteluhalua ja ahneutta sekä miellyttämisen halua. Se oli pentueen pienin syntyessään, mutta ehkä sitä pippurisuutta siitä sitten löytyy sitäkin enemmän.
Halti onkin luovutusiästä (9 vk) lähtien kulkenut mukana agi- ja tokotreeneissä leikkimässä. Halti on tutustunut jo agilityputkeen ja hyppysiivekkeiden välistä juoksemiseen, sekä tokon puolesta ollaan tehty malttiharjoituksia, sivulletuloa, paikkamakuuta ja seuruuta.
Vuoden 2015 tavoitteet ja suunnitelmat:
Pyry
- Terveys
- Virallinen silmätarkki syksyllä?
- Pyryn kastrointi?
- Olen nyt vähän pallotellut ajatuksella, että kastroisin Pyryn, koska se menee niin kierroksilla naapurin nartun juoksuista, joita on 3-4 kertaa vuodessa. Juoksujen Pyrystä tulee aggressiivinen leikkaamattomille uroksille (terävyys nousee esille), se saattaa oksennella, olla syömättä jne.. kuitenkin pienesti mietin, mitä se tekee Pyryn herkälle luonteelle, meidän harrastuksille, ja suhteelle muihin koiriin... juoksujen ulkopuolellahan Pyry on ihanteellinen koira, varma, eikä provosoidu juuri mistään.
- Suunnitelmissa kemiallinen kastrointi, eli Tardak seuraavien juoksujen aikana, jos näkisi muuttuuko luonne mihinkään, implanttia (joka näyttäisi muutoksen kaikkein varmimmin) kun ei voida laittaa kokeilumielessäkään, koska siitä aiheutuu elinikäinen kilpailukielto Kennelliiton sääntöjen mukaan
- Toko:
- Avoimen luokan möllikisat keväällä/kesällä
- Avoimen luokan 1-tulos ennen sääntömuutosta
- vauhtia ja kestävää virettä liikkeisiin
- häiriönsieto
- tokovalmennukset kesällä ja syksyllä aina kun on mahdollista
- Agility
- Agiepiksissä käyminen, rentoutta ja kivaa ja helppoa menoa mölli-luokassa ja treenataan kisaavien luokassa
- Agikisoja keväällä ja syksyllä, kolmosiin nousu ja suunnitelma miten siitä jatketaan
- Agitreenin puolesta:
- rakennetaan jonkinlaiset juoksukontaktit A-esteelle?
- keinuun varmuutta (muutama set-back menneenä vuonna)
- vahvistetaan irtoamista ja itsenäisyyttä esteillä
- vauhtia ja lelupalkkausta
- ulkopuolista agilityvalmennusta
- Sami Wessmanin agilityvalmennusryhmässä Agi-Kotkissa kerran kuussa
- Nina Mannerin agilityvalmennusryhmässä Loviisassa kesällä kerran kuussa n. 4-5 krt
- Muutama virallinen näyttely
- Kouvola
- Erkkari syksyllä Lahdessa
- Match Showt kun kivoja sopivia tulee vastaan lähistöllä
Halti
- Terveys
- Syksyllä virallinen silmätarkki?
- Lonkat, kyynärät ja selkä kuvataan vasta syksyllä 2016, eli kun Halti on lähempänä 2 vuotta (ja fysiikka alkaa olla valmis)
- Toko
- Kotkan Kiva ry:n viikkoharjoitukset tammikuusta lähtien
- treenataan perusasioita; perusasento, luoksetulo, jäävät jne..
- treenataan leikkimistä ja häiriötä
- Agility
- Alkeis-/pentukurssi keväällä Loviisassa
- Syksyllä Loviisassa jatkokurssi (vuoden ikäisenä)
- talvella Agi-Kotkiin ryhmäpaikka?
- Treenataan leikkimistä, vauhtia, ja irtoamista
- 1-vuoden ikään mennessä harjoitellaan ohjauksia, irtoamista, siivekkeitä, puomi 2on2off,
- ensi kesänä harjoitellaan keppien sisäänmenoa kahdella kepillä
- n. 1v 2 kk jälkeen (välilevyjen sulkeutumisen jälkeen) aletaan treenaamaan A-estettä, keppejä, keinua ja pikkuhiljaa nostetaan medi-korkeuteen hypyt
- Muutama virallinen näyttely
- Erkkari syksyllä Lahdessa?
- Joku toinen näyttely
- Mätsäreitä, jotta saadaan esiintyminen toimimaan
- Hampaiden näyttämistä ja käsittelyä treenataan ennen näitä
- Muuta
- pentutreffejä Vaisto-porokoiranpennun kanssa, ja Porvoon Mustissa ja Mirrissä vielä kun on "pieni"
- arkitottelevaisuus ja luoksetulo "varmaksi"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti