torstai 22. tammikuuta 2015

Tokotreenisuunnitelma

Kahden viikon päästä on TOKO-koe, ja pitäisi vähän suunnitella miten treenaan ennen sitä.

Ainakin nyt keskitytään vain iloiseen tekemiseen ja hauskanpitoon, eikä välitetä teknisistä asioista. Lisäksi pitäisi tehdä päivittäin palkattomia treenejä useammalla liikkeellä.

Seuraamiset on minulla yleensä ollut vähän lyhyempiä palkattomuustreeneissä, ja vain muutaman kerran tehdään pidempiä seuraamisia. Jäävissä olen pitänyt vähän pidempiä seuraamisia, ettei Pyry ehdi ennakoimaan.

Tässä vähän hahmotelmaa mitä pitäisi tehdä päivittäin. Saisinkohan aikaiseksi aloittaa jo huomenna kunnon treenit, tänään ei olla tehty kerrassaan mitään.

  • Noutotreenit (päivittäin 1-3 noutoa)
    • Päivittäin, vähintään 2 noutoa siten, että heti kun Pyry lähtee hakemaan niin lähden juoksemaan ja Pyry saa ottaa kiinni
    • Päivittäin, vähintään 1 tavallinen nouto
  • Palkattomuustreeni (pitäisi tehdä vähintään 2/päivä)
    • Seuraaminen, liikkeestä seuraaminen, luoksetulo - palkka
    • Seuraaminen, liikkeestä seuraaminen, perusasento seuraavaan liikkeeseen, palkka
    • Seuraaminen, liikkeestä seuraaminen, luoksetulo, liikkeestä maahanmeno palkka
    • Luoksetulo, liikkeestä maahanmeno, seuraavan liikkeen perusasento, palkka
    • Luoksetulo, liikkeestä maahanmeno, noutaminen, palkka
    • Luoksetulo, liikkeestä maahanmeno, noutaminen, kaukokäskyt, palkka
    • Liikkeestä maahanmeno, noutaminen, kaukokäskyt, estehyppy palkka
    • Noutaminen, kaukokäskyt, estehyppy, palkka
    • Liikkeestä seuraaminen, luoksetulo, liikkeestä maahanmeno, noutaminen, palkka
    • Seuraaminen, seuraavan liikkeen perusasento, palkka
    • Liikkeestä seuraaminen, luoksetulo, liikkeestä maahanmeno, noutaminen, palkka
    • ja palkkaa aina väliin
    • Kaikki liikkeet peräkkäin (ei estehyppyä jos ei olla treeneissä) sosiaalisella palkalla joka kolmas päivä? Onko liian usein? Tai liian harvoin? Kokeillaan kun ollaan päästy tekemään osa-alueita ensin
  • Viretreeni (väh. 1 krt/päivä)
    • Luoksetulossa lelupalkka ohjaajan suuntaan
    • kaukokäskyt, palkka ekalla tai tokalla istumisella/palkka toisella maahanmenolla
    • vauhdilla esteen hyppyjä
    • seuraamisessa palkka etuviistoon tai koppi
    • Luoksetulossa pari kertaa palkanheitto luoksetulossa, 1 kokonainen liike, ja pari palkanheittoa, välillä suoraan luoksetulo
  • Häiriötreeni (lyhyitä, napakoita liikekokonaisuuksia)
    • Treenataan hallitreeneissä myös naksuttimella (kontaktin vahvistaminen häiriössä)
    • Tokon hallitreenit
    • Viikkoharjoitukset Kotkan Kivassa 1.2.?
    • Kaupungilla treenit 2-4 krt/viikossa (epäilen ehdinkö)
    • Agihallilla?
    • Oma-aiheuttama häiriö?
    • Agikisojen jälkeen maneesin lähistöllä?
Harmi kun agilityssä on paljon helpompi hetsata Pyryä haukuttamalla sitä, mutta tokossa tätä ei oikein voi tehdä, kun Pyry saattaa tarjota haukkumista liikkeissäkin. Pitäisi saada Pyryllekin kunnon hetsaus Tokoon siten, että paketti kuitenkin pysyy kasassa. Se kultainen keskitie on vielä löytämättä siten ettei mene yli, jolloin menee ääntelyksi. 


Tokokokeessa vielä oma hasardinsa on minun jännittäminen, josta Pyry paineistuu, jolloin vire on aika matala ja Pyry ottaa kaikesta vähän itseensä, ja lisäksi ottaa paljon häiriötä ympäristöstä ja muista koirista (yhdessä ainoassa kokeessa Pyryllä oli todella hyvä vire ja meininkin - mutta olin todella paljon päässyt treenaaman häiriötä sinä syksynä). On odotettavissa kokeessa, että ei tehdä läheskään niin hyvällä vireellä kuin normaalisti, mutta tavoitteena on, että liikkeet on niin rutiinia, että pystyy ne tekemään vaikka ahdistaisikin vähän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti