maanantai 25. elokuuta 2014

Agitreenit; ratatreeni

Tehtiin sama rata kuin lauantaina oli Agi-Kotkien 1-luokassa Salme Mujusen tuomaroima rata.


Kisoissa selkeästi haastavimmat kohdat olivat 5-esteelle ohjaaminen ja putkelle lähettäminen. Toinen haastava kohta oli kepeille vienti (varsinkin kun toiset ohjasivat yläkautta). Tuota 5-kohdan ohjaamista mietin rataantutustumisessa pitkään, varsinkin kun edessä olevalle putkelle on 4-esteeltä suora näkymä. Mä päädyin tekemään 4-esteen kohdalla ns. kropan kääntämisen oikean käden avulla, kun ohjasin alakautta. Onnistui ne kaksi kertaa mitä suoritin rataa, niin täydellisesti. Otettiin aikaa, niin ekalla kerralla aika taisi olla ehkä 42s/50s. Keinun jälkeen Pyry jäi ihmettelemään jotain maassa olevaa keltaista lehteä (ilmeisesti meinasi sen olevan syötävää) mikä hidasti, ja samoin 13-esteen jälkeen pikaisesti tarkistin toisen lehden, jos siitä olisi saanut jotain pureskeltavaa. A-esteelle jäi ihmettelemään harjalle. 14-putkelta ohjasin alakautta, ja kepit meni oikein ja nopeasti (paitsi menin sanomaan "hyvä" just kun Pyry aloitti kepit, ja se katsahti mua hetkeksi - pitää siis olla hiljaa keppien alussa).

Tokalla kerralla 0-rata, aika 39s/50s. Aikaa meni edelleen A-esteellä ja tietty keinulla (siinä saa mennäkin aikaa), muuten oli tosi hyvä ja nopea rata, kepeissäkään en häirinnyt ja Pyry meni vauhdikkaasti. Laskin että nopeus olisi ollut 3,85m/s, mikä olis tosi hyvä Pyrylle jo kisoissa. Kunhan vain saisi tuon vauhdin kisoihin, ettei Pyry aina rauhoittelisi ympäristöä (kun on paljon koiria) ja pystyisi oikeasti keskittymään rataan. Tietty mun oma jännitys voi vaikuttaa myös. Mutta molempien tapauksessa pitäisi saada vaan niin paljon kokemusta että itse en enää jännitä ja Pyry ei ota häiriötä.  Kisoissa nopeus on ollut tähän mennessä vähän päälle 3m/s, tosin hylkyradalta on voinut olla vähän enemmänkin.

Huomenna on onneksi Loviisan koirien seuranmestaruus ja puolentoista viikon päästä taitaa olla Agi-Kotkien seuranmestaruus, niin niistä ainakin saadaan ns. kisakokemusta helpottamaan jännitystä.

Tehtiin tuo rata myös toiste päin, keinun jälkeiseen toiseen putkeen Pyry ei mennyt kun itse kiirehdin liian aikaisin hyppyesteen taakse, tein kuitenkin siihen persjätön ja juostiin täysillä maaliin. Tein vielä kerran saman putken kautta ohjattuna, ja se meni hyvin. Oli kyl kivat treenit.

Sen verran pitää nyt tässä paljastaa, että pitkäaikainen suunnitelmani on nyt mahdollisesti toteutumassa lähiaikoina, eli Pyry saattaapi saada kaverin. Tätä on suunniteltu jo viime syksystä, mutta vasta keväällä aikaisintaan olen ollut valmis yhden perheenjäsenen ottamaan. Seuraavasta koirasta on tarkoitus tulla myös harrastuskaveri minulle ja Pyrylle seuraksi. Kerron lisää, jos/kun jossain vaiheessa pentu on tulossa. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti