Olipa hyvä, että tein ihan suunnitelman mitä treenataan tänään ryhmätokotreeneissä. Tehdään siis kaikki liikkeet lyhyesti ja innokkaasti häiriössä... no ei mennyt ihan justiinsa niin..
Pyry oli heti autosta tullessaan jotenkin maanisesti haistelemassa jotain hajuja, ja merkkaili paljon enemmän. Kentällä oli sille kaksi uutta koiraa, ja toisen tiesin olevan leikattu uros, joten se saattoi olla hyvinkin kiinnostava.
Oli työn takana saada se edes haahuilemaan sivulle asti, kun suunnittelin seurauttavani. Pari ekaa seuraamisen aloitusta se haahuili ja ihmetteli muita koiria. Sitten sain sen jotenkin tulemaan mukanakin, ja sitten kun käännöksessä taas jäi ihmettelemään omiaan, niin pikkaisen ärähdin Pyrylle. Tämän jälkeen oli vähän paremmin mukana siinä mitä tehdään. Ihan kunnolla kyllä hidasteli, haaveili, ihmetteli, teki kaikkea muuta kuin teki mun kanssa töitä......
Saatiin tehtyä tän seuraamisepisodin jälkeen jäävät, missä seurasi jo paremmin, muuten oli hyvät pysähdykset ja kaikki istumaan tulemiset (ajoitin maasta istumaan tulemisen juuri siihen kohtaan kun edessä hyppyä tekevä koira hyppäsi häiriöksi).
Kaukokäskyt vain kolmesta metristä (kun otti niin paljon häiriötä), mutta teki tosi hienosti ja nopeasti! AVO-hyppy oli muuten täsmällinen, mutta hyppyyn lähteminen meni hitaasti. Takaisin sivulle tuli hienosti, ilman käsiapua.
Yritin luoksetulon stoppia, mutta Pyry lähti kahdella yrittämällä kävelemään kohti, niin keskeytin siinä ja laitoin puuhun kiinni lataamaan yksikseen, jos kiinnostaisi sen jälkeen tehdä mun kanssa asioita.. meinasi mennä hermot...
Lopuksi tehtiin kolmen uroksen voimin paikkamakuu, ja mä tein piilossa, vähän päälle 2 min. Pyry oli hyvin skarppina, viimeinkin! Ihan lopuksi kun muut olivat lähtemässä kokeilin uudelleen pelkkää suoraa luoksetuloa, ja meinasi tulla hitaalla laukalla, mutta sain tulemaan vauhdilla luokse. Lisäksi tein pienellä matkalla luoksetulon pysähdyksiä, ja vaikka vähän hitaasti meinasi tulla, niin laukkasi kuitenkin. Tehtiin lyhyemmällä matkalla, kun tuntui keskittyminen olevan vähän ylivoimaista..
Että tällaista.. voi olla että haahuilu johtui siitä, että koko päivän oli ollut Janin mukana ja käynyt Vertin kanssa leikkimässä Myrskylässä (kiintiö täynnä), tai sitten naapurin nartun juoksuista, uusista koirista kentällä tai auringosta ja sen asennosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti