Rata:
Persjättö teemana, ja se ei huolettanut yhtään, johtuen tietty siitä että mä kylvän persjättöä joka väliin (varsinkin valssin sijaan, kun en silloin hidasta Pyryä kääntymällä sitä kohti). Persjättö oli siis esteillä 7-8 takaakierron jälkeen ja 9-10 A-esteen jälkeen. Lisäksi oli mahdollisuus leieröidä putken toisella puolella kun koira suorittaa 4-5-hyppyesteitä.
Vähän epäilin että onnistuneeko tuo leieröinti, kun se on tuntunut onnistuvan ainoastaan silloin, kun namialusta on auttamassa. Varsinkin jos on pidempiä esteitä välissä (esim. puomi, putki), hyppyeste välissä ei haittaa niin paljon.
Ja kuinka ollakaan, Pyryllä oli ihan magee meno päällä (oli tietty 16 astetta lämmintä ja pilvistä). Meni siis kerralla koko rata virheettä ja vauhdilla ja sain ihan oikeasti juostakin. Leieröinti ei olisi voinut onnistua yhtään täydellisemmin, Pyry ei millään tavalla kääntynyt hypyillä mua kohti, vaan lukitsi suoraan hyppyesteet ja tiukka käännös putkeen. Persjättö toimi kuin rasvattu (treenikaveri sanoi, että mä näytin ihan lentokoneelta kun liitelin käsineni, ja miten näyttikin niin helpolta persjättö). Pyry kääntyi 8-esteeltä suht hyvin A:lle, tosin ehkä toivoisin itseltäni jotenkin sulavampaa liikkumista silti tuossa. A-este imi kyllä sen verran hyvin, että Pyry tuli vauhdilla. Ja persjättö putkelle meni hyvin ja vika este. A-esteellä hidasti harjalla, mutta tuli alas ja jatkettiin siitä suoraan seuraavalle esteelle. Oli kyllä niin mahtava fiilis, että en halunnut ottaa uudelleen heti, ettei mokata missään :D
Mentiin siis vähän jäähdyttelemään, ja saatiin hyvä tovi odotella ja uudestaan lämmitellä, kun meillä oli poikkeuksellisesti 8 treenaajaa kentällä.
Käytiin sitten toisen kerran tekemässä tauon jälkeen radalla, ja tehtiin jälleen kokonaan puhdas rata, ihan yhtä täydellisesti. Täytyy sanoa, että toi motivaatio/vire/vauhti-yhdistelmä vaikutti hyvin paljon leieröinnin onnistumiseen, koska "hitaammalla" päällä se olis voinut ehtiä kyselemäänkin multa että mitä teen siellä toisella puolella putkea. Kyllä se on upeaa, silloin kun Pyryllä on hauskaa treeneissä ja radalla. Ja se näkyy selkeimmin vauhdissa. Tämä on vastapainoa kisoille, jossa mentiin kolmasosaa normivauhdista. Tää kesäaika varsinkin tuntuu olevan sellaistakin vuoristorataa Pyryn kanssa, mutta eiköhän syksyä kohti taas tasaannu normaaliin.
Viimeiseksi tehtiin vauhti/irtoamistreeni esteet 6-1, eli takaisinpäin ja renkaan takana oli namialusta. Ainoa huoli oli, että Pyry kääntyy putkesta väärään suuntaan (kun namialusta saattaa houkutella liikaa), mutta ihan täydellisesti se tuli hyppyesteiden puolelle ja hyppyesteet, ja itse lähetin 3-esteen kohdalta ja vastaanotin 4-esteen takaa. Pyry luki hyvin mun oman liikkeen ennen putkeen menoa. Ja täysiähän se mun edellä suoritti esteet namialustalle asti. Muutenkin Pyryllä oli kyllä sellainenkin kontaktipäivä, että oli vaikea saada se kävelemään lenkillä normaalisti, kun se piti kokoajan tiivistä kontaktia minuun ja odotellessa vuoroa palkatessani Pyryä tempuista namilla, meinasi ryökäle purra sormetkin mukana.
Keppejä tehtiin treenien ulkopuolella pari kertaa molemmin puolin ohjattuna, ja vauhti ja tekniikka oli todella hieno. Kumpa saisin sen vaan siirrettyä kisatilanteisiin.
Ja siis kaksi kertaa tehtiin rata kokonaisuudessaan (tosin vain 11-estettä), ja siinä oli meidän treeni. Ei kyllä treeniaikaa paljoa käytetty tällä kertaa. Pari onnistunutta rataa on kyllä paljon parempi, kuin että jäätäisiin hinkkaamaan jotain kohtaa enemmänkin.
Tästä kohti pettymyksiä sitten. Lauantaina on Rytmitys-koulutus Heinlahdessa. Säätiedotus näyttää 20 astetta ja aurinkoista. Eli aika tiukkaa saattaa tehdä, että saan tarpeeksi virtaa Pyryyn keskellä päivää, varsinkin kun tuo astemäärä saattaa tuosta muutaman asteen muuttua ylöspäin. Toivotaan että muutama pilvi eksyy myös paikalle.
Tiistaina on sitten kesän ekat Nina Mannerin agitreenit. Toivotaan sinnekin viileätä ilmaa meille :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti