Meillä oli kahden treenaajaan voimin agitreenit Loviisassa, ja meillä olikin vain 4 hyppyestettä ja kaksi putkea, niin ei tarvinut paljoa kantaa.
Teemana oli putkitreeni, eli ihan piti saada koira kääntymään seuraavalta putkelta pois hyppyesteelle. Mä kovasti pari kertaa yritin persjätöllä saada Pyryn ekan putken jälkeen kääntymään, mutta itsevarmasti Pyry meni vaan seuraavaan putkeen. :) Sitten tehtiin valssilla, ja alkoi toimimaan erittäin hyvin. Pyry lähti tosi hyvällä draivilla alusta asti. Viime aikoina on vaikea saada Pyry pysymään istumassa lähdössä (meinaa nousta seisomaan). Sinänsä ei ole ongelma, parempi vaan että on vähän röyhkeyttä agilityssä.
Ongelmallinen paikka meillä oli 8-11 esteet. Lähinnä siis se, että koiran vauhti hidastui todella paljon tuollaisessa "pyörityksessä", ja itse en oikein osannut suhteuttaa liikkumista tuollaisella välillä. Pyry kuitenkin kääntyy hyvin tiukasti heti 9-esteellä. Tähän haettiin vauhtia sillä, että mulla oli lelu kädessä ja vedätin Pyryä lelun perässä esteillä, ja Pyry meni tosi hyvällä vauhdilla heti kun oli lelupalkka tiedossa. Pitäis vaan useammin muistaa ottaa se lelupalkka mukaan, että ei vauhti hyydy. Tehtiinköhän kerralla 13-esteelle asti ja siitä sitten palkkaus. Loppua ei itseasiassa tehty edes.
Sen totesi meidän kouluttajakin, että heti kun joutuu hinkkaamaan jotain, niin Pyryn vauhti puolittuu välittömästi. Sitten kun se pääsee tekemään yhtenäistä rataa, niin vauhti on heti parempi. Yksi vaihtoehto on, että tehdään hinkkauksia ja tekniikkaa sillä hitaalla moodilla, ja sitten koko rataa vauhdilla, mutta luulen että tekniikan ja hinkkausten kanssa pitää vaan treenata nopeasti palkaten heti tekniikan jälkeen.
Meidän aika keskiviikon kisaavien radalla oli 60,39/51, eli yliaikaa 9,39s ja 2 ratavirhettä (riman pudotus + kielto kun Pyry meni esteen ohi). Tässä meni aikaa kepeillä, siinä kun ohjasin Pyryn ohi yhden esteen ja ratahenkilöiden moikkaamisessa kesken radan. Arvioisin että jos näitä ei olisi ollut, niin oltaisiin hikisesti ehditty ihanneaikaan. Kontakteilla ei mennyt ihan hirveästi aikaa. Rata oli lähinnä 2. luokan rata. Tietty minun lohdutukseni meidän lisäksi 3 muuta kisaajaa (8 kisaajasta) sai tuloksen (loput hylättyjä), eikä yksikään saanut nollatulosta ja sentään puolet oli 3-luokassa kisaavia ja lisäksi yksi 2. luokassa kisaava.
Edellisessä kisaavien radassa maaliskuussa aika 63,07/48, eli yliaikaa 15,07 ja yksi ratavirhe (puomin ylösmenokontakti). Tässä tietty meni eniten aikaa kontakteilla, ja itse en oikein ollut omien sokereiden takia ihan parhaassa kunnossa enää ja tietty yksi rata oli takana jo.
Vertailun vuoksi maaliskuun mölliagiradalla jolla ei siis keinua eikä keppejä, oli aika 35,01/52, eli alle ihanneajan -16,99. Eli meillä menee kisaavien radalla melkein kaksinkertainen aika.
Meitä ilmeisesti hidastaa kisaavien radoilla kepit, ja sitten se, että Pyry ei pääse kiihdyttämään, eli ei ole ollut sellaisia vauhtisuoria kuten 1-luokan radoissa. Varmaankin pitää sitten treenata juurikin tällaisia ratoja, ja että saadaan Pyry kiihdyttämään kontaktiesteiden, keppien ja putkien jälkeen vaikka lelupalkalla. Ja tietty pitää saada ne kepit jollain ilveellä treenien tasolle. Katsotaan jos päästään joissain epiksissä meidän ihannesuoritukseen, niin sitten näkee miten nopeita/hitaita ollaan oikeasti virallisia ajatellen. Kyllä meidän ratasuorituksia pitäisi saada varmemmiksi että saadaan vauhtia lisää.
Täytyy sanoa, että tammikuussa kun käytiin Riihimäellä epiksissä kisaavien radalla, niin se oli kyllä paras suoritus ikinä, harmi että meni hylätyksi. Meillä oli tosi sulava rata, hyvät kontaktit ja kepit olivat nopeat. Tähän pitäisi jotenkin tähdätä uudelleen. Erona tässä oli muihin, että kyseessä oli puolilämmin sisähalli, jossa oli matto, ja hyvin vähän häiriötä, koska hallin lähtö/maalialueen taakse ei mahtunut kuin kaksi koiraa odottamaan, ja muuten kaikki ihmiset olivat ulkona. Mahtaako oikeasti esim. keppien suoritus johtua tosiaan siitä häiriön tasosta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti