Käytiin treenaamassa porukalla Porvoon Porskin hallilla. Aika oli klo 20-21, joten itse olin kyllä vähän väsynyt jotenkin, enkä jaksanut keskittyä palkkaamiseen yms.
Hallilla oli muutama putki, kepit ja A-este hollilla, niin käytin niitä palkkaamiseen tokoliikkeistä ja Pyryllä pysyi vire aika kivana. A:n kontakteille pysähtyi kivasti, vaikka itse olin liikkeessä koko ajan.
Estehypyssä hypyn jälkeen menin heti esteen luo ja pyysin istumaan ja palkkasin. Tätä tehtiin muutamia kertoja. Sitten tehtiin erikseen sitä, että jätin Pyryn istumaan hypyn taakse ja kutsuin sivulle. Ekan kerran tuli hienosti, sen jälkeen yritti kerran pari kiertää esteen, ja sitten taas saatiin ihan onnistumisia, ja autoin vähän "vastakädellä"/agilityohjauksella tulemaan esteen yli viereen. Tehdään näitä erikseen, kunnes molemmat sujuvat hyvin, ja sitten yhdistän liikkeet yhdeksi hyppyliikkeeksi.
Kaukokäskyjä kokeilin vähän, mutta Pyry oli vinkuvireessä, joten jätin ne sitten yhteen yrittämään. Pitää seuraavan kerran tehdä lopussa kaukot, jolloin Pyry olisi vähemmän vireessä. Kyllä se nytkin teki hyvin, ja tuli vain pari hiljaista vinkaisua, mutta parempi vain etten anna ollenkaan sen vinkua missään liikkeissä.
Luoksetuloa ollaan nyt tehty jo vähän ulkonakin 10 metrin etäisyydellä, ja hyvin lähtee liikkeelle ja nopeasti pysähtyy. Nyt sitten luoksetulon takapalkkausta vahvistin häiriössä ja myös yritin luoksetuloa pysäytyksellä, mutta Pyry ei meinannut lähteä mihinkään, koska takapalkka oli takana, ja muita koiria (=kilpailijoita) ympärillä. Pyrylle on tosi vaikea jättää palkkaa "yksin" vapaaksi riistaksi muille koirille. Sain Pyryn kyllä sitten liikkeelle ja pysäytettyä ja sai palkkansa. Pitänee seuraavaksi treenata siten ryhmätreeneissä, että ollaan kauempana aluksi muista, jotta Pyry pystyisi antamaan palkan jäädä taakseen.
Seuraamisia tehtiin vähäsen, ja paikalla siirtymisiä, jotka meni hyvin. Pyrin siihen, että katson pelkästään suoraan eteenpäin (ollaan tätäkin nyt treenattu paljon kotona). Jännä miten se oma katse meinaa painua kokoajan alas katsomaan koiraa. Pyry mielestäni meni tänään vielä enemmän vinoon perusasentoon kuin yleensä. Tiedä sitten, vaikuttiko se, että se ei saanut minuun katsekontaktia vai mikä. Mutta pitää peilin edessä treenata tuota perusasentoa, että näen koska on hyvässä perusasennossa taas.
Noutoa tehtiin hetsattuna kolmisen kertaa ja lähti tosi hyvällä vauhdilla kapulalla, iski hyvin kapulaan ja toi hyvin mulle. Yhden kerran otin sivulle asti ja viimeisen kerran sai lähteä vauhdista pallon perään. Palloakin käytin nyt paljon palkkauksessa, kun ei ollut leikkaamattomia uroksia paikalla. Pyry meinaa nimittäin lähteä aina pallon kanssa juoksemaan, enkä uskalla antaa sen ottaa hirveästi etäisyyttä muhun kun mahdollisia "uhkia" on paikalla.
Paikkamakuussa menin puoleksi minuutiksi piiloon, ja sitten n. 2,5 minuuttia olin näkyvillä. Meni hienosti, eikä Pyry yhtään vilkuillut viereensäkään, vaikka siellä oli pikkaisen vireessä oleva tärisevä bokserinarttu valmiina toimintaan. Muutenkin tein pari kertaa Pyryn kanssa yksin paikkamakuuta, ja menin jonnekin piiloon vähäksi aikaa. Kotonahan Pyry pysyy vaikka miten päin paikallansa rauhassa, joten häiriössä ja muiden koirien kanssa on nuo paikkamakuut treenattava. Tosin uskon että piilopaikkamakuu onnistuu ihan niin kuin normipaikkamakuukin.
Lopuksi tein normaalin luoksetulon Pyryn kanssa, ja meni hyvällä laukalla (mutta tosi vinoon perusasento). Ei se perusasento ole ollut näin vino, ja on mun mielestä ollut tosi hyväkin, mistä lienee oppinut vinoon - ehkä oon palkannut sitä vinoon tms.
Nyt olen sitten ilmoittautunut vaikka mihin agilitykoulutuksiin. Noin kerran kuussa on Kotkassa Sanna Heinosen agitreenejä helmikuusta huhtikuuhun, katsotaan millaisia ne on. Ja toukokuusta elokuuhun Nina Mannerin agilityvalmennuksessa. En ole vielä päättänyt mitä teen kesätreenien kanssa, olenko Loviisassa vai Kotkassa vai molemmissa, ja toisessa otan sitten rennommin Pyryn kanssa.
Oli tarkoitus käydä Orimattilassa Mätsärissä, mutta se olikin jo tänä viikonloppuna, ja hokasin sen vähän myöhään, joten ei menty sinne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti