Eilen käytiin Riihimäellä epiksissä. Sinne oli moni muukin suunnannut, ja jo pelkästään supermölliluokkaan oli ilmoittautunut yli 60 koiraa, ja avoimeenkin yli 50 koiraa. Kaikissa luokissa sai vielä startata kaksi kertaa, joten voi kuvitella kauan siinä kesti.
Me fiksuna tultiin paikalle, vasta puoli tuntia ennen arvioidun avoimen luokan alkamisajan, eli kahden aikaan. No, viiden aikaan pääsi sitten vasta avoimen maxi-luokka starttaamaan, että pitkä oli odotusaika. Kuitenkin paikassa oli hieno katsomo, ja hyvät tarjoilut, että kivahan se ihmisten siellä oli katsella (koira tosin joutui olemaan suurimman osan ajasta autossa). Itse katsoin mölliluokan, jossa oli vain putkia ja hyppyjä sekä sitten minit ja medit avoimesta. Pyryn kanssahan ei nyt oikein viitsi pelkkää putkiluokkaa mennä, kun yleensä kontaktiesteet ja rengas yms. ovat ne jotka innostavat Pyryä. Eikä kyllä olisi jaksanut ihan alusta asti olla paikan päällä. Tosin pitäähän tässä alkaa treenaamaan noita pelkkiä hyppyratojakin Pyryn kanssa jossain vaiheessa.. ehkä sitten seuraavan kerran, kun ei ole noin suurta osallistujamäärää.
Mutta, siis, meidän rata meni tosi upeesti. Mä olin niin fiiliksissä kotimatkallakin (varsinkin alkumatkan), että en huomannut joka auton kohdalla pistää pitkiä valoja pois. :D
Siis hylkyhän meille tuli, mutta Pyryllä oli tosi magee vauhti, ja kontaktit ja kepit meni hienosti, ja rata oli todella helppo (1-luokan tasoinen). Ja sinänsä ihan hyvä, että oli helppo rata, niin pystyin keskittymään juurikin niiden kontaktien ottamiseen.
Tässä rata:
Puomin kontaktilla Pyry ei laittanut etutassuja maahan asti, vaan pysähtyi juuri ennen. Tätä en ruvennut korjaamaan, koska Pyry pysähtyi, mikä oli tärkeämpää. 5-esteellä valssi olisi voinut olla jo aikaisemmin, mutta aika tiukasti Pyry kuitenkin kääntyi (paljon ennen A-estettä) putkelle. A-esteellä sitten pysähtyi kauniisti oikeaan asentoon, ja 11-esteen takaakiertoonkin meni hyvin (taisin saattaa pitkälle), vaikka vähän pelkäsin että olisi takana oleva putki imaissut (muutaman koiran imaisikin).
Kepeillä meni hyvin alkuun, mutta sitten jätti keskeltä yhden välin, ja jouduttiin ottamaan uudelleen. Tässä välissä sitten Pyry ehti koskemaan A-estettä tassuillaan, ja tuli 5 virhepisteen sijasta hylky. Uusinta kepeillä meni tosi hienosti ja tosi hyvällä vauhdilla, ja keppien jälkeinen valssi putkelle onnistui hyvin (maltoin odottaa että Pyry suoritti kepit loppuun), ja loppu meni hyvin. Eli olisi helposti tullut 0-tulos, jos kepit olisi onnistuneet. Ja varmaan ihan hyvällä ajallakin. Tosin kyllä siellä jotkut rodut meni aika kovaa rallia, että ei tällaisen porokoiran kanssa päästä niihin aikoihin mitenkään.
Rata oli tosi ahdas, ja 6-putkelta lähtiessäni juoksemaan meinasin törmätä seuraaviin esteisiin (jo rataantutustumisessakin), ja juuri tuon A:n ja keppien väli oli tosi ahdas, joten ei ihmekään että Pyrykin helposti eksyi sinne A:lle kepeiltä. Myöskin hallin seinät oli ihan lähellä radan reunimmaisia esteitä, joten tilaa ei ollut juurikaan.
Ja oma toiminta...Kontaktien kohdalla itsekin pysähdyin, mikä tietty auttoi Pyryä, mutta pitäisi pystyä sitten jossain vaiheessa itse liikkumaan kontaktien kohdalla, ja Pyry pelkästään pysähtyy kisatilanteissa. Ehkä jännitykseltäni saan senkin aikaiseksi, kun päästään kiertämään näitä epiksiä. Vähän taas panikoin kun Pyryllä oli kova vauhti, ja ei varmaan mun meno ollut kovin hallitun näköistä (onneksi muistin sentään ne kontaktit).11-esteelle saatoin turhan pitkälle, ja en varmaan edes sanonut "takaa" tms. Onneksi Pyry lukee mua hyvin, mun kämmäyksistä huolimatta. Kepeillä maltoin hyvin olla edistämättä liikaa ja pysyin hyvin liikkeessä kokoajan. Voi olla että Pyry ekalla kerralla kepeillä jätti yhden välin väliin, kun mahdollisesti menin liian lähellä (ahdasta), tai sitten se ei keskittynyt tai ehkä ohjasin huonosti kepeille ("kepit"-käsky tuli ainakin liian myöhään). Keppien jälkeen valssissa ei ollut katse koirassa, hetken mietin että tuleekohan mukana, mutta tuli se hyvin putkelle sieltä. Aina pitää olla tietoinen missä se koira menee.
Eli omassa ohjauksessa on vielä parantamisen varaa kisatilanteissa, ja tätä pitää sitten vaan treenata epiksissä. Kyllähän alan hosumaan helposti myös treeneissäkin, kun Pyryllä onkin vauhtia enemmänkin, joten pitää vaan osata rauhoittaa oma meno.
Olisi voitu ottaa uusintakierros, mutta itsellä alkoi ruokarytmin puuttuminen vaikuttamaan, ja kello oli jo niin paljon, niin päätin lähteä heti jäähdyttelyn jälkeen.
Mutta siis tosi hyvä fiilis jäi näin ekoissa epiksissä, ja varmuudella kierretään näitä tänä vuonna. Tavoitteena siis edelleen varmat kontaktit, varmat kepit ja oma varma ohjaus sekä Pyryllä into päällä ja hyvä vauhti.
Hienoa, että epikset sujui hyvin! :)
VastaaPoistaJoo olin kyllä niin fiiliksissä! Muutamia epiksiä vielä, että uskaltaa kisoihinkin (siis sitten kun en enää hermoile niin paljoa)..
VastaaPoista