Maanantaina ja keskiviikkona oli omatoimitokotreenit. Maanantaina meni aika hyvin, tehtiin puolen tunnin treeni, ja Pyry leikki taas mun kanssa ihan kunnolla. Tehtiin ryhmäpaikallamakuu, ja vierestä jälleen lähti shelttinarttu juoksemaan, ja Pyry oli edelleen paikallaan. Tosin shelttinarttua tämän paikalta lähtemisen jälkeen nuhdeltiin aika paljon siinä Pyryn vieressä Pyryn vielä maatessa, ja Pyry oli kyllä todella huolissaan ja vinkui. Hyvä ettei lähtenyt koiran omistajan ja sheltin väliin rauhoittelemaan. Lopussa (tehtiin 3min) Pyry häiriintyi hyttysistä, ja yritti käpälöidä niitä kuonolta pois, ja sitten kellahti pesemään itseään. Että näin. Seuraaminen yms. meni ihan hyvin, luoksetulo tuolla kentällä on edelleen hidas.
Keskiviikkona oli eri porukat treenaamassa, ja aloitellessa meni aika pitkään kun vaihdettiin kuulumisia ja oli aika lämmin. Päätin tehdä ilman liikkuria kaikki liikkeet palkattomana. Seuraaminen meni ihan hyvin, meinasi vähän jäädä käännöksissä (jos kotipihalla treenataan niin ei jätätä silloin). Jäävät meni hyvin, paitsi seisomisessa jäi makaamaan, mutta saatoin olla aika epämääräinen jättäessäni. Noita pitää harjoitella peräjälkeen (tai luoksetulo välissä) vielä. Uudestaan jättäessäni seisomaan tuli suoraan edestä treenikaveri narttukoiransa kanssa ja meni siitä vierestä, ja Pyry pysyi paikallaan kuin patsas :) Luoksetulossa Pyry tuli tosi hitaaaaasti. Hyppy oli hyvä, jäi vähän vinoon.
Suurin ongelma oli, että Pyryä oli tosi vaikea saada perusasentoon liikkeiden aloituksessa, ja jumitti ihan kunnolla. Sitten itsellänikin meinasi mennä hermot (ja Pyry hidasteli vielä enemmän). Aaargh..
Paikkamakuussa tuli kyllä perusasentoon, mutta ei kuullut enää mitään maahan-käskyä, koska kentän reunalla mesosi sellainen pieni lapinkoiranpentu. Jouduin lähtemään rivistä, ja uudelleen riviin ja sitten maahan, ja sentään meni. Ja koko paikkamakuun ajan tuijotti pentua (vaikutti olevan huolissaan pennusta), pari kertaa kielsin haaveilemasta sinne.
Eniten ärsytti tässä se, että kun mentiin treenien jälkeen lenkille, niin Pyry alkoi siellä tarjoamaan mulle kontaktia ja seuraamista kokoajan... ja lenkin jälkeen läheisellä asfalttikentällä teki täydelliset nopeat luoksetulot. Kentällä vaan on niin ikävää, että siellä ei tehdä mitään kunnolla. Ja vielä enemmän ärsyttää se, että itsellä menee hermot, ja unohdan kehua koiraa kunnolla enkä helpota liikkeitä silloin kun Pyry ei mielellään tee.
Saas nähdä mitä tästä taas tulee, varsinkin kun ollaan ilmoittauduttu ensi viikolla möllikisoihin. Vähän luulen että tästä ei tuu mitään, varsinkin jos en saa pidettyä omia hermojani kurissa ja en saa pysyttyä positiivisena. Mulla taitaa olla möllikisoissa lahnakoira, ellen saa parkkeerattua ennen kisoja jonkun hemaisevan nartun viereen, että Pyry ottais vähän kierroksia. No oma on vika, jos koira ei toimi.
Torstaina kävin omatoimiagitreeneissä toisen treenaajan kanssa ja harjoiteltiin lähinnä keinua ja A-kontaktia. Oli siinä pari estettäkin välissä. Laitoin ihan vaan helpon suoran esteitä, jotta saataisiin jotain vaihtelua kontakteille. Hirveästi ei esteitä jaksanut laittaa. Pyry leikki ihan hyvin, ja tehtiin tokotreeniä vähän, mutta sekin tuntui menevän jotenkin surkeasti.
Unohdin mielestäni taas kehua kunnolla treeneissä, mikä mun mielestä on suurin virheeni mitä nykyään teen.
Kokeilin tehdä keinun silleen, miten kouluttaja kerran ehdotti, että laitan namialustan keinun alastulokontaktin jälkeen heti. No, siitä johtuen Pyry juoksi järkyttävää vauhtia kontaktille, ja keinu rymähti alas, ja Pyryhän pompahti keinulta pois, ja namialustalle. Joten ei ehkä hyvä idea. Treenikaveri ehdotti että laittaisin kontaktille sen namialustan, mutta luulen että Pyry olisi mennyt aivan yhtä vauhdilla keinun ja pompahtanut pois. Joten tehtiin perinteisesti, että palkkasin kädestä ja Pyry sai itse painollaan laskea keinun alas. Ei meidän tarvi tällä hetkellä vauhdilla sitä keinua mennä.
Treenikaveri opetti keinua silleen koirilleen, että keinun putoavan puolen alla oli pöytä, joten koiran piti juosta alastulokontaktille ja sieltä sai nameja kontaktin päästä (alastulokontakti-puoli ylhäällä), ja koira nostettiin alas. Ja sitten pöytää siirrettiin, että kontakti-puoli tippui pikkaisen ja palkattiin kontaktilla. Ihan järkevä tapa, ehkä kokeilen seuraavan koiran kanssa.
Välillä (usein) sapettaa kyllä tosi paljon se, että itse aina möhlin treenit, ja unohdan palkata/kehua ja sitten menee hermot, kun koiralla ei ole kiinnostusta tehdä. No saatiinhan me keskiviikon tokotreeneissä kehuja, että meidän meno on tosi kivan näköistä, ja Pyry näyttää tosi paljon nauttivan treeneistä ja vire on tosi hyvä. Mutta voisi olla paljon parempi ja varmempi koira jos minä kouluttajana osaisin olla johdonmukainen.. ehkä vielä joskus...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti