Eilen käytiin Porvoossa Dog&Catissa katsomassa Pyrylle noutokapulaa (oikeesti piti hakea kissanhiekkaa, mutta sitä oikeaa merkkiä ei löytynyt). Olin jo tokokirjasta lukenut hyvät ohjeet siihen kapulan hankkimiseen ja kokoon yms, ja sain sitten liikkeestä myös apua ja pari vaihtoehtoa joista kannattaa valita. Pyry tais saada sitten sen 650 grammaisen kapulan, ja siinä on hyvä maavara. Nyt pitäisi sitten treenata eka vielä dummyllä sitä oikeaa paikkaa ja pitämistä, ja sitten vois pikkuhiljaa treenata pitämistä painavammalla kapulalla. Tuleepa vähän vaihtelua treeniin. Tänään on taas omatoimitokotreenit Porvoossa, ja en oo nyt yhtään tehnyt liikkeitä Pyryn kanssa, jotta en saa mitenkään pilattua sen liikkeitä ja fiilistä.
Eilen käytiin myös Myrskylässä ja Pyry pääsi leikkimään Vertin kanssa:
Ja sitten käytiin agitreeneissä Porvoossa illalla. Tässä on rataa:
Tehtiin siis osissa. Aluksi renkaalta puomille, ja palkkaus kontaktilla. Tässä oli ideana lähinnä putkeen meneminen puomin sijaan, ja putkesta putkeen kauempaa käskettynä, ja putken päässä persjättö. Aika hienosti meni, ja meni oikeastaan hienosti puomille asti. Sitten tehtiin puomilta seuraavalla putkelle asti ja siinä oli teemana takaakierto kolme kertaa peräkkäin. Kyllä se takaakierto hidastaa paljon Pyryä, ja siinä keksittiin tapaa miten toi kiertäminen ei hidastuisi niin paljoa. Paras tapa oli oikeastaan kierrättää oikealta puolelta kaksi ekaa, ja viimeiselle otin tokalta esteeltä vasempaan käteen Pyryn haltuun, ja suoraan vasemmalta puolelta takaakierto. Sitten viimeinen yhdistelmä tehtiin siten, että putkelta hyppyesteet ja viimeiseltä hyppyesteeltä lähetys irtoamaan putkelle itsenäisesti, ja sen Pyry teki hienosti. Lopulta tehtiin sitten kaikki kolme osaa kerralla siten että takaakiertojen sijasta tein suoraan hypyt ja tein persjätön vikalla hyppyesteellä ennen putkea. Tässä oppii paljon. Lopulta tehtiin keppejä verkoilla ja yritin saada Pyryyn vauhtia, että se ottaa sen rytmin verkoillakin.Lopulta sekin onnistui, pitäisi ehkä alkaa palkkaamaan kepeillä lelulla. Ja vähän päädyttiin siihen, että osittain treenaan käsiavulla ja osittain verkoilla, josko siitä saisi hyvän yhdistelmän. Lisäksi tehtiin kerran keinu, ja palkkaus kontaktilla.
Oon huomannut että olen saanut Pyryn hieman hitaammaksi talven aikana, ja ehkä nyt voisi yrittää saada siihen enemmän vauhtia. Tosin vaikuttaa noi sisätilat jonkin verran, kun on ahtaampaa, ja puomillahan Pyry ei oikein ole mennyt normaalisti (vauhdilla) kun ollaan tuolla sisätreeneissä oltu. Tosin näyttäähän se hitaalta bortsujen ja muiden vilkkaiden koirien rinnalla.. ja varsinkin kun isompi koira ei taivu ihan samalla tavalla ja tarvitsee käännöksille tilaa. Lisäki hyppytekniikkatreeniä pitäisi saada lisää, kun Pyry välillä hyppää vähän liian myöhään, tai kiertää liian läheltä takaakierrot. Pitäisi miettiä näihin ratkaisua.
Jästikin oli sitten tänään muutaman tunnin hoidossa:
Ei ihan mennyt alku niin helposti, alussa oli tosi paljon pidempään jäykistelyä ja ärinää, eikä millään meinanneet tulla juttuun. Lopulta kun jotenkin olivat rauhoittuneet ja mentiin sisään, niin sitten nuo alkoivat leikkimäänkin. Käytiin yhteisellä lenkillä, ja treenattiin sisällä rauhoittumista. Jästikin oli kyllä niin nätisti, että Jani meinasi että Jästin olisi voinut pitää pidempäänkin meillä tänään :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti