torstai 28. helmikuuta 2013

Tokoilua

Tänään lenkillä Pyry alkoi ulvomaan räksyttävälle pikkukoiralle joka oli naisen sylissä. Ratkesin niin pahasti nauramaan että koiran hiljentämisestä tullut mitään. :D

Meillä on naapurikartanossa juoksut, mikä tarkoittaa että viimeisen viikon on ollut vinkumista, hellyydenkipeyttä, lenkeillä kartanolle vimmattua vetämistä (vapaana meinaa irrota turhan vauhdilla pitkälle, että joutuu kokoajan käskee sitä hidastamaan), kartanolla jumittamista (ja valjaista riisuutumista), aamulenkitkin Pyryn mielestä on aina menty kartanon kautta (tunnin lenkki). Ja siinä vaiheessa kun tajuaa että lenkki mennäänkin vastakkaiseen suuntaan kuin missä kartano, niin alkaa vinkuminen ja jumittaminen suoraan silmiin katsoen... Ja tänään kun ei lähdetty heti viideltä iltalenkillä (niin kuin ei koskaan lähdetäkään) niin vinku-ulina jatkui aikalailla niin pitkään että tunnin päästä lähdettiin - tosin kaupungille..

Tiistaina oli tokavika tokokerta. Tultiin vähän myöhään enkä ehtinyt lämmitellä Pyryä ollenkaan, kun jo mentiin riviin luoksepäästävyyteen ja paikallaanmakuuseen. Yllättävän hyvin meni, vaikka Pyry oli luoksepäästävyydessä odottaessa vähän hajamielinen. Itse kouluttajan tullessa moikkaamaan Pyry oli nätisti istuen vierellä kuten kuuluukin. Sitten aloitettiinkin paikallaanmakuun jälkeen suoraan pujottelua toisten koirakoiden ohitse. Se kyllä hirvitti kun en todellakaan ollut ehtinyt lämmitellä Pyryä ja Pyry oli muutenkin aika poissaoleva. Vähän ehdin siinä makupalasaalistusta treenaamaan ennen meidän pujotteluvuoroa kontaktin pidon väleissä. No vaikka Pyry ei hirveän hyvällä vireellä ja ei mahtavalla kontaktilla seurannut, niin seurasi oikeassa paikassa ja koko matkan urostenkin ohi. Kerran pysähdyin palkkaamaan ja sen jälkeen Pyry huomasi yhden koiran läheltä jolle murisi mutta sain Pyryn lähes saman tien taas keskittymään lähinnä matkalaukkuseuraamiseen. Siis yllättävän hyvin kuitenkin koska ei juuri yhtään lämmitelty.

Itse olin lisäksi todella väsynyt ja ilmeisesti kireä silloin illalla treeneissä, joten se vaikutti Pyryyn aika negatiivisesti.

Tehtiin hyppytreeniä, ja Pyry meinasi lähteä useamman kerran suoraan esteelle ilman että tuli edes sivulle, ja tästä kielsin, ja se vei Pyryltä motivaatiota aika roimasti ja Pyry meni vähän lukkoon (ilmeisesti mun tiukkuudesta ja äreydestä). Sain Pyryn tosin hyppäämään sitten, mutta monen käskyn jälkeen. Sivullekin jouduin monesti pyytämään ja katsekontaktia sain aikalailla odottaa. No, oma on vika. Alussa pelkästään maahanmeno oli työn takana, koska se ei "pystynyt" vastaanottamaan käskyä kuin vaikka kuinka monennen kerran jälkeen ja lopulta sekin tehtiin tosi hitaasti. Makuun jälkeen treenasin nopeata makuuta paljon Pyryn kanssa, mutta en tiedä että vaikuttiko sekin jotenkin negatiivisesti sen motivaatioon.

Sitten kouluttajan kanssa treenattiin katsekontaktia häiriössä. Todettiin että Pyry osaa kaikki liikkeet ja niissä ei ole oikeastaan treenaamista, tekniikassa varsinkaan, vaan eniten tarvitaan treeniä katsekontaktissa. Joten pyysin katsekontaktia, ja kouluttaja teki jotain häiriötä - liikutteli kivenmurusia lattialla, liikutteli jalkaa yms, ja palkkasin kontaktista. No Pyry oli vähän off-tilassa joten aika nihkeästi meni, mutta sain ihan hyvän kontaktin ihan virkamiestyyliin, kun tää nyt on tehtävä. Tosin Pyryllä kontakti liittyy aika pitkälle viretilaan. Jos Pyry on hyvässä vireessä ja innolla tekemistä niin se kontaktikin tulee aika lailla kaupan päälle. Joten pitää ehkä sitä viretilaakin treenata katsekontaktin ohella.

Lopulta tein Pyryn kanssa kulmatyöskentelyä molempiin suuntiin ja ne meni todella hyvin. Olen nyt yksinäni ilman koiraa treenannut kääntymistä jonkin verran ja se tuottaa tulosta. Sitten tunnin jälkeen yritin treenata Pyryn kanssa liikkeestä makuuta, ja se ei millään meinannut onnistua. Käskyn kuullessa Pyry pysähtyi ja kyseenalaisti että mitä minä oikein käskin. Se ei jotenkin pystynyt vastaanottamaan eikä ymmärtämään mitä minä pyysin, ja jätti kokonaan tekemättä. Siis oli ihan lukossa. Lopulta sain tehtyä selkeän käsiavun avulla makaamisenkin. Oli kyllä tuskaa. Ja mitä enemmän Pyry meni lukkoon, sitä enemmän savua nousi päästä, vaikka yritin mahdollisimman ystävällinen olla. No porokoiraa ei voi huijata....

Kotiläksyksi treenataan kontaktia häiriössä. Sitä ollaan treenattu ovien avauksissa, ja kesken lenkkiä. Otan Pyryä sivulle ja kontaktiin. Pitää treenata vielä kotona lisää. Tänään treenattiin kaupan pihalla, ja suht hyvän kontaktin sain taas välillä, mutta Pyry oli taas poissaoleva eikä oikein vastaanottava. Johtuuko se sitten vireestä, motivaatiosta, häiriöstä, huonosta ilmasta vai juoksuista. En tiedä. Tai sitten niistä kaikista. Seuraaminenkin oli kaupan pihalla nihkeätä, ja ihan pitkän (painostamisen) yrittämisen jälkeen sain iloisen vireisen seuraamisen aiheutettua tuossa koirassa ja siihen lopetettiin. Eilen tehtiin jääviä pihalla ja ne meni täydellisesti. Voi että kun sais hallittua jotenkin omaa mielentilaa, Pyryn virettä ja Pyryn läsnäoloa paremmin. Välillä se on jotain ihan mahtavaa, ja välillä se on jotain ihan muuta. Kun ei meinaa saada yhteyttä edes siihen viretilan nostamiseen. Yritän tuudittautua siihen, että kyse on juoksuista.

No lauantaina on Kouvolassa ryhmänäyttely ja sitä varten pitäisi kai jossain vaiheessa treenata seisomista. Ja sitten sen jälkeen treenataan taas kontaktia. Viimeisellä kerralla tehdään vähän kokeenomaisia liikkeitä, niin toivotaan että saadaan siihen mennessä treenattua kontakti kuntoon.

tiistai 19. helmikuuta 2013

Terveystulokset! ...ja tokoa...

Nyt tuli Kennelliitosta tulokset ja siis lonkat A/A ja kyynärät 0/0, eli parhaat mahdolliset :D Very very happy!

Kyllä niitä kyynäriä pelkäsin, mutta onneksi turhaan. Sitten odottelen tuleeko ne röntgenkuvat mulle jossain vaiheessa takaisin.

Tänään oltiin jälleen tokokoulutuksessa, ja kyllä niissä vaan oppii ja hioontuu liikkeet oikeanlaisiksi. Hyvä että on kerrankin joku joka katsoo liikkeet, ja kertoo mitä pitäisi vielä muokata liikkeessä.

Pyry oli hyvässä vireessä. Vähän teen äänenpainoilla innostamista, sitten vähän leikitän pupunkarvalla saalisleikkiä pois päin, ja mahdollisimman positiivisella tuulella kun on itse, niin kyllä siitä porokoira syttyy :) Riittää se namin kanssa saalisleikkikin välillä, kun sillä teen saalisliikkeitä. Hyvä että on löytynyt sopiva tapa saada koira tekemään. Alussa tietty aina myös lämmittelen tosi lyhyillä kääntymisillä oikeaan ja vasempaan, sekä lyhyillä seuraamisilla, joilla varmistan että katsekontakti ei tipu. Näyttää auttavan.

Alussa oli luoksepäästävyys. Ensimmäisen kerran meni hienosti, tokalla kerralla kouluttajan tullessa Pyry oli sitä mieltä että mun "istu"-käsky tarkoittaa maahanmenoa, ja valahti maahan pariin otteeseen. Kouluttajan mielestä ennakoi maahanmenoa.. jaahas. Sen jälkeen treenasin istu-sanaa jonkin verran, että Pyry pelkästään korjasi istumisasentoa paremmaksi sillä sanalla eikä enää valahdellut. :)

Tänään oli vuorossa luoksetulo ja liikkeestä seisominen. Odottaessa sai käydä tekemässä estehyppyä vuorotellen.

Luoksetulo voi olla välillä vähän hidas mun mielestä, joten ohjeeksi sain välillä heittää lelua itsestäni taaksepäin kun koira lähestyy, jotta vauhtia saadaan lisää. Tänään kaksi kertaa tehtiin luoksetulo 15 metristä ja ehkä 30 metristä, niin molemmat meni tosi hienosti. Sen kouluttaja huomasi, että Pyry kaartaa pikkaisen tullessaan. Se ei ole ongelma, eikä siitä pitäisi pisteitä tippua, mutta siihen kannattaa kiinnittää huomiota, jos siitä alkaa kehittyä johonkin suuntaan ongelma. Tehtiin luoksetulot liikkuroituna.

Tehtiin liikkuroituna liikkeestä seisominen (ekalla kerralla taliaivo-omistaja unohti että piti jättää seisomaan, niin pyysin maahan - noh hienosti se meni joten siitä tuli palkka). Se itse liikkeestä seisominen meni hienosti ja täsmällisesti. Muistin katsella suoraan eteenpäin (ehkä vähän ylöspäin) etten paina katseella Pyryä maahan vahingossakaan. Kouluttajalla ei ollut mitään korjattavaa liikkeeseen. Mun mielestä Pyry vähän ennakoi/hidastaa lähellä H-hetkeä, joten pitää tehdä sellaisia "läpiseuraamisia", eli seurautan 15-20 metriä kerrallaan suoraan ilman jättämistä enemmän, ja jätän harvemmin. Ja pitää alkaa jättämään Pyryä ehkä n. 15 metrissä, ettei ainakaan liian aikaisin. Tein odotellessa pitkiä seuraamisia ja muutaman kerran Pyry meinasi että eikö nyt pitäisi jäädä ja hidasti tai pysähtyi. Siihen auttoi yllättävän yksinkertaisesti se, että pidin reippaamman tahdin kävelyssä ja katse selkeästi suoraan eteen. Pyry seurasi hienosti pidemmän matkaa.

Estehyppy meni kanssa hienosti. Laitoin vähän ylikorkean esteen. Ilman käsiapua katse suoraan eteenpäin annoin käskyn, ja meni kaikki kerrat heti kerrasta. Ekoilla kerroilla palkkasin suoraan esteen yli ja välillä sen jälkeen kävin palkkaamassa vierestä Pyryn seisoessa. Pyry selkeästi korjasi paikkaansa keskemmälle estettä, ja lopulta oli ihan keskellä estettä. Tätä vahvistetaan enemmän. Tein esteen molemmista suunnista hyppyä. Luulen että viimeeksi sunnuntaina agility vähän sekoitti tuota estehyppyä kun itse en ollut liikkeessä. Joten olisi hyvä että agilityä ei olisi juuri muutamaan päivään ennen TOKO-koetta.

Valmis-sanaa olen vahvistanut joka kerta. Palkkaan useamman kerran kontaktista heti valmis-sanan jälkeen, ja sitten aina jossain vaiheessa valmis-sanan jälkeen lähden seurauttamaan Pyryä. Pitäisi vielä harjoitella niitä käännöksiä. Niitä treenasin pikkasen koulutuksessa odottaessa, mutta pitää varmaan harjoitella vielä yksin sitä käännöstä ilman koiraa, kun tuntuu että teen liian epärytmisesti ja epäselkeästi Pyryn kannalta.

Ensi kerralla onkin seurauttamista muiden koirien ohi pujotellen. Se tulee olemaan aika suuri haaste, koska siellä on paljon nuoria uroksia jotka provosoi ja provosoituu ehkä helpommin. En oikeasti luota siihen että saisin ilman namia Pyryn seurautettua niiden ohi, ellei mennä tosi kaukaa. Niin paljon on ollut ärinää eräänkin snautserin kanssa, joka provosoi todella paljon. No pitää vaan pyrkiä panostamaan sitten siihen hyvään suoritukseen paikan päällä.

Pyry kyllä on muutenkin varmaan aika hauskaa seurattavaa tuolla kentällä, kun se saattaa mun kehuista ihan vaan kellahtaa maahan rapsutettavaksi vaikka ketä koiria pyöris ympärillä. Kun ollaan treenattu noita kokeenomaisia liikkeitä, niin silloinkin meinaa valahtaa maahan halittavaksi. Saas nähdä tarviiko siitä huolehtia joskus kokeessakin...... :)



sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Viikon puuhat

Puoltoista viikkoa sitten käytiin lappalaiskoiratreeneissäkin vinkuvillen kanssa, ja paikalla oli tyttökoirakin, niin eihän Pyry pystynyt keskittymään mihinkään. Pystyi kuitenkin tekemään lopulta helppoja liikkeitä. Loppulenkki olikin haastava kun tuli vastaan jonkin verran provosoivia koiria, tai jumittavia jne. Sen jälkeen ollaan käyty kävelemässä kaupungilla muutamia kertoja, ja ollaan saatu positiivisempia ohituksia.

Tiistaina oli taas Porvoossa tokokoulutus. Pyry oli täysillä mukana, ja panostin motivointiin erityisen paljon. Kaikki meni hienosti, tosin paljon on viilattavaa. Kuulemma on ihan kisavalmiit liikkeet, ja pohdittiin kouluttajan kanssa mitä voisi vielä viilata. Hyppy meni hienosti ilman käsiapua, mutta Pyry menee vähän reunaan. Sen vuoksi treenaan nyt jonkin aikaa siten, että heti hypyn jälkeen menen palkkaamaan esteen yli jotta Pyry sijoittuisi paremmin esteen taakse (ajatellen avoimen luokan estehyppyä). Lisäksi estehypyn jälkeen koiran vierelle mennessä vähennän istumaan pyytämistä, ja teen sitä vain harvoin, jotta Pyry ei ennakoisi istumista.

Pyry on jonkinverran alkanut jäävissä ja paikallaanmakuussa menemään vinoon, ja luulen että johtuu palkkaussuunnasta. Pitää kiinnittää siihen enemmän huomiota ja palkata selkeämmin kuonon vasemmalta puolelta. Luoksepäästävyys meni hienosti. Kurssin jälkeen jäin vielä tekemään kouluttajan ja hänen koiransa kanssa paikallaanmakuun. Pyry laski päänsä alas, kun selkeästi tiesi että nyt menee taas pitkään. Sinänsä se ei haittaa, mutta Pyryn rauhallisuuden ja helposti matalan viretilan tuntien pitää kiinnittää huomiota enemmän siihen, että Pyry pysyy tarkkaavaisena paikallaanmakuussa, jotta ei ala haistelemaan yms paremman tekemisen puutteessa.

Keskiviikkona käytiin Jästiä katsomassa Askolassa, ja meni paremmin tällä kertaa poikien kanssa. Toivoa ei ole vielä menetetty. :)

Myrskylässä oltiin taas eilen ja tässä on kuvia:









Tänään sitten oli rankka päivä. Oltiin tunnin agitreeneissä Porvoossa, ja sen jälkeen tunti taukoa, ja sitten omatoimitokotreenit samassa paikassa. Välillä käytiin mäkissä ostamassa pirtelön. Pyryn mielestä tosin tässä ei ollut mitään järkeä että uudestaan piti mennä sinne samaan halliin vinkumisen määrästä päätellen. No, onneks ei enää tule noita treenejä samalle päivälle.

Agilityssä tehtiin tällaista (mun suunnittelemaa) rataa:

Mentiin molemmin päin alusta loppuun ja lopusta alkuun. Tein muutamassa osassa ja palkkasin aina joissakin sopivissa väleissä. Itse nyt olin tietty mahdollisimman epämääräinen ohjauksissani alussa, niin ei yksinkertaiset asiat onnistuneet. Yks hauska ongelma oli, että tuo kolmoseste oli ihan A-esteessä kiinni, ja kun tultiin väärinpäin rataa, niin joka ikinen kerta Pyry meni A:lle (ja tietty palkkasin kun tuli stopilla alas). Vaikka aloitin ohjauksen vasta nelosesteeltä, niin varmaan kerran sain sen menemään työn kanssa kolmosesteelle.

Kepit mentiin vanhanaikaisesti ilman verkkoja. Siis Pyry menee niiiiiiiiin paljon paremmin ilman verkkoja, ja ihan rytmillä. Ja käsiapua ei tarvi oikeastaan, pientä vispaamista välillä. Ja sain Pyryn vauhtiakin. Tosin nyt palkkasin osan ajasta pallolla, niin se voi vaikuttaa asiaan :) Paljon on työtä vielä kuitenkin kaikessa ohjaamisessa. Että olen onnellinen kun ohjattu agility alkaa huhtikuussa, niin pääsee taas säännöllisesti oppimaan uuttakin, eikä yksinään miettiä noita. Vielä olis yksi kaksituntinen omatoimitreeni maaliskuussa, ja sitten tuleekin ihan kuukauden tauko agilityyn. Joka tietenkin on ihan hyvä, koska eihän koskaan suositella ympäri vuoden tauotta harrastamista.

Sitten siihen tokoon. Pyryhän ei yhtään ymmärtänyt tällaista, että uudestaan mennään hallille, kun pitäisi mennä jo kotiin.Vinkua tuli ihan liikaa. Tein ihan liikkeenohjaajan kanssa jäävät ja luoksetulon, koska Pyry oli siinä mielentilassa että enempää siltä ei olisi voinut vaatiakaan. Sen verran opin itsestäni, että mähän unohdin että mitä piti tehdä, ja liikkeenohjaajan sanoessa "käsky", niin en enää muistanut pitikö mennä maahan vai seisoa. Pyry tosin siinä ennakoi, ja meni maahan. Ja muuten Pyry seurasi yllättävän hyvin, ja teki maahanmenoon ja seisomisen hyvin. Tosin vinkui jonkinverran, ja siitä tietenkin tuli puhetta että sitä ei suvaita kokeessa. No ei varmaan mennä kokeeseen suoraan agilitystä :)

Luoksetulo meni tosi hienosti, vaikka epäilin. Mutta sitten niihin korjattaviin asioihin. Seisomisessa Pyry meni maahan ja sivusta katsojien mukaan saatan katseellani painaa Pyryä maahan, ja se huomioi ainoastaan sen eleen. Itse en ole huomannut että katson Pyryä edes siinä maahanmenossa, mutta ihan varmasti niin teen. Joten seisomisessa treenaan sitä että katson vaikka sivulle/eteenpäin kun sanon käskyn. Eihän tuollaisia itse huomaakaan.

Ja sitten siitä kun Pyry alussa ennakoi jo aikaisemmin maahanmenoa, ennen käskyä. Tästä tajusin, että aina tietyssä ennalta arvattavassa vaiheessa pyydän maahan tai seisomaan, ja Pyry alkaa selkeästi hidastamaan jos ei mitään tapahdukaan siihen mennessä. Eli pitää harjoitella ihan 20 metrin seuraamista ilman jääviä, jotta Pyry ei enää ennakoi hidastamalla. Sitä tein vielä lopuksi, jotta Pyry tajusi että pitää mennä samalla vauhdilla pidempiäkin pätkiä. Tai sitten pyydän Pyryn jäämään selkeästi pidemmän seuraamisen jälkeen kuin mitä kokeissa on, jotta se ei ennakoi liian aikaiseen. Oikealle kääntymistä ja kääntymisiä muutenkin pitää kyllä alkaa harjoittelemaan ihan urakalla.

Estehyppyä yritin viimeiseksi, mutta siitä ei meinannut tulla mitään. Edessä puuhasi hemaiseva boxerineiti, eikä Pyry millään voinut mennä esteelle kohti toista koiraa, kun sehän tuotti ristiriitaisia tunteita, kun ei treeneissä käydä ketään moikkaamassa. Lopulta sain Pyryn todella selkeällä käsiavulla hyppäämään useamman kerran ja palkkasin heti suoraan esteen yli ja joku kerta kävelin viereen ja palkkasin seisoessa. Istua se kuitenkin osaa, niin parempi jättää se istuminen satunnaisesti tehtäväksi. Pyry selkeästi alkoi loppua kohti hakeutumaan keskemmälle estettä, joten hyvin meni. Auttaa sitten mahdollisessa avoimessa luokassa :)

Täytyy sanoa että yllättävän hyvin Pyry jaksoi tehdä palkatta noi kolme kokeenomaista liikettä ja ihan hyvällä rutiinilla. Olisin odottanut enemmän vastahankaisuutta. Jopa tuo viime kevään tokokouluttajanikin samasta ryhmästä sanoi että parannusta on paljon vuoden takaiseen, ei ole mitään haistelemista kokoajan ja todella innokkaasti tekee liikkeet. Tästä ei ole matka muualle kuin ylöspäin :) Ens kerralla maaliskuun puolella tehdään sitten kaikki liikkeet kokeenomaisesti, että pitää vähän treenata siihen, varsinkin niitä käännöksiä.

Ens viikolla onkin sitten tiistaina ohjattu toko ja keskiviikkona omatoimitokotreenit Loviisassa saman jengin kanssa kuin mitä tänään oli. Ja loppuviikko vapaata, JES!

Seuraavalla viikolla lauantaina 2.3.2013 onkin sitten Kouvolassa ensimmäinen ja viimeinen NUO-näyttely ennen kuin siirrytään AVOimeen luokkaan. Katsotaan miten menee, kun tuo eräs on aika iso porokoiraksi.

Ja toivon mukaan ensi viikolla tulisi jo Kennelliitosta Pyryn luustokuvat lausuttuna. Tän viikon tiistaina maksoin lausuntomaksun, niin olis aika saada tuloksetkin......





keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Elämää porokoiran kanssa..



Jep. Joo. Olipa taas eilinen.

Elämä porokoiran kanssa on vaihtelevaa, ei koskaan ole samanlaista päivää, eikä koskaan samanlaista koiraa. Porokoira kun on itsenäinen eläin, niin joku päivä voi olla että "työnteko" ei kiinnosta pätkääkään. Ja siihen liitettynä porokoiran kaunis vinkuääni tai haukkuminen, niin johan elämä näyttää aurinkoiselta. NOT!

Porokoirat siis ovat aika tunnetusti hyvin itsenäisiä, varsinkin palveluskoiratyyppisiin koiriin verrattuna (saksanpaimenkoira, belgi), ja niillä on oma tahto ja oma ajatus miten asioiden pitää niiden mielestä kulkea. Jos joku asia ei miellytä niin yleensä muu maailma saa siitä kuulla (porokoiran ääni ei yleensä ole hirveän miellyttävä, mutta poroihin se ilmeisesti juuri sen takia tepsiikin). On siinä hyviä puolia että ovat jokseenkin itsenäisiä; pystyväthän ainakin irtaantumaan helposti omistajastaan tarvittaessa ja esimerkiksi haku/jälkihommissa siitä on apuakin. Ja tietty poronpaimennustyössä. Siinähän pitää voida irtautua kilometrienkin päähän ja tekemään itsenäisiä päätöksiä. Ja siitä älykkyydestä (itse ajattelusta) on myös hyötyä, koska jotain asiaa ei tarvitse jankata miljoonaa kertaa. Mutta motivaation kanssa saa tehdä todella usein töitä, että saat porokoiran puolellesi, ja tekemään sinun kanssa töitä, tai yleensä mitään, varsinkin jos se ei ole sillä tuulella.

Mutta kun koirasi on tylsistynyt, harmistunut, levoton (jollain PRKLEEN NARTULLA on JUOKSUT) yms, ja pitäisi treenata täysin vieraan treeniryhmän kanssa, niin sehän on mukavaa, aivan täysin kaikille. Kuuluu ulinat, vinkunat, yninät, vihellykset sekä onneton piipitys jatkuvasti. Jos kiellät voimakkaasti tai usein, koira kieltäytyy tekemästä sinun kanssa mitään tai komentaa sinua vastaan (ja vinkuminen jatkuu hetken kuluttua viimeistään).

 Jos keksit tekemistä sille, se vinkuminen/haukkuminen jatkuu siitä huolimatta ja todennäköisesti vain vahvistat sitä. Tai saattaapi koira olla jopa hiljaa sen hetken kun jotain tehdään, mutta meteli jatkuu sen jälkeen. Mutta yleensä kun koira on siinä mielentilassa, niin silloin sitä ei kiinnosta minkään tekeminen hirveän kauaa, ja motivoiminen pelkkään sivulletuloon voi olla puolen tunnin työn takana (ai miten niin kokemusta on...).

Tai vaihtoehtoisesti voit olla täysin huomioimatta älämölöä (olla tekemättä mitään) ja odottaa että se rauhoittuu ja lopettaa (ns. rauhoittumisharjoitus), mutta on todella suuri todennäköisyys, että se yksinään jatkaa sitä meteliä, ja ehkä nyt saattaisi lopettaa tunnin parin päästä, meteli vain kovenee, mutta joka tapauksessa todennäköisesti sillä ei ole mitään vaikutusta koiraasi. Ainoa vaikutus on muiden ja oman pinnan kiristyminen ja haave mustista rukkasista.

No. Paras ratkaisu tähän on, yksinkertaisesti, älä treenaa koiran kanssa mitään kun se on tuossa mielentilassa. Mene kotiin ja yritä huomenna. Paha vaan kun kurssista on maksettu ja paikanpäällä pitäisi ollakin..

Okei. Nyt siihen kurssin antiin. Kuten ylempää saattaa arvata, niin ei ollut helpot treenit eilen. Pyry oli todella levoton, ja olen miettinyt muutaman syyn siihen, mitään varmuutta ei kuitenkaan ole.

  • jollain nartulla on juoksut (ollut hallissa tai hallin ulkopuolella)
  • kello oli yli 20.00 ja se tarkoittaa, että Pyryn pitäisi saada iltaruokansa, ja päästä nukkumaan
  • liikaa ohjelmaa ollut viime päivinä (la ja su treenit kyseisessä hallissa)
  • treeniporukassa ollut haastava/provosoiva snautseri sai Pyryn levottomaksi
  • uusia koiria treenaamassa
  • liian vähän tekemistä ja liikaa odottamista
Well, you never know.

No pitkän motivointileikin (ja yritin jopa motivoida leikkiin) jälkeen sain jonkinlaisen sivulletulon, ja sit päästiin treenaamaan seuraamistakin. Sain jonkin verran neuvoja mitä pitäisi kotona harjoitella. 

  • Kontaktitehotreeni
- Pyryn perusasento ja seuraamispaikka ovat hyvät, ja Pyry kuulemma hyvin tietää tekniikan. Nyt pitäisi kuitenkin tehdä tehotreeni kontaktille, että saadaan kontaktia paremmaksi seuraamisessa. Pyryhän perusasennossa katsoo, liikkeestä tippuu kontakti alussa, ja hetken päästä se tulee takaisin. Nyt pitäisi treenata sitten hyvin lyhyillä seuraamisilla että se kontakti ei tipu hetkeksikään seuraamisessa. 

  • Oikealle kääntymisen treenaaminen
Pyry saattaa joskus jätättää oikealle kääntymisessä, ja siihen sain neuvoksi että nami kädessä kiihdytän oikealle kääntyessä ja se saa namin heti kiihdytyksen alussa

  • Perusasento takaakiertäen
Pyry kiertää lähinnä takakautta, ja joskus (varsinkin eilen treeneissä kun motivaatio oli nollissa) Pyry jättäytyy vähän taakse, eli ei ihan oikealle perusasentopaikalle. Tähän sain neuvoksi, että kun se tekee sitä, niin jonkin aikaa pitäisi tehdä siten, että kun Pyry on tulossa sivulle, niin astun askeleen eteenpäin, jotta se osaa tulla itsekin eteenpäin heti takaa tullessaan. Pitää tesmata. Olen myös opettanut etukautta viereen tulemista, mutta se toimii vielä käsiavulla.

Tässä nuo. Niitä treenataan, muuten onkin hyvällä mallilla osaaminen. Tehtiin lopuksi jälleen luoksepäästävyys, ja nyt meni todella hienosti (kaksi kertaa tehtiin). 

Huomenna onkin lappalaiskoiratreenit Kotkassa, ja tiedetäämpä mikä on teema siellä, taitaa olla juurikin nämä mitä eilen saatiin ohjeeksi.


sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Ja illan tokot

Ja tänään illalla käytiin lisäksi tokoilemassa Porvoossa, ja kyllä vähän näytti vaikuttavan viikonloput riennot Pyryssä, ei oikein aina seuraamisessa pystynyt keskittymään, ja jos joku juoksi vaikka noutokapulan perään, niin sitä piti ihmetellä. Hyvin tosin näyttää "valmis"-sana jo toimivan Pyryllä, ja katse siirtyy aina sillä minuun. Lisäksi pitäisi alkaa käyttää sitä "tottikseen" tai vastaavaa sanaa, ja riehuttaa Pyryä, että sais sen ehkä jo sanalla parempaan vireeseen.

Tehtiin paikallaanmakuu 3 minuuttia, Pyry vähän piti päätä maassaan, ja haisteli maata (väsymys). Tehtiin jonkin verran seuraamista, ja täyskäännöksiä. Käännöksissä meinasi välillä unohtua kokonaan mesestä, mutta välillä meni nätisti jopa se oikealle kääntyminen. Sitä pitää kuitenkin treenata. Harjoiteltiin myös palkkaamista eri aikoina. Palkkasin joko heti, tai sitten liikkeen päätyttyä vasta sen jälkeen kun oltiin siirrytty toisen liikkeen suorittamispaikkaan. Ja pyrin palkkaamaan myös rapsuttamalla. Harjoiteltiin myös kontaktin pitämistä, ja liikkeiden lopussa perusasennon pitämistä vähän pidempään. Huomasin, että jäävistä seisomisessa Pyry istuu vähän vinoon mun viereeni. Ja estehyppy tehtiin kaksi kertaa vähän korkeammalla esteellä. Ekalla kerralla annoin käsiavun, ja tokalla kerralla en ollenkaan. Ja hienosti meni ja pysähtyi. Tokalla kerralla istui ihan suoraankin. Pitäisköhän vaikka tulla seisomaan vähän edemmäs, että se ei pääse kääntymään mua kohti istuessaan.... No sitä treenataan ettei kierry mun eteen ollenkaan.

Ja tavoitteena on treenata nyt myös sivulletuloa edestä enemmän, sekä eteentulemista noutoa ajatellen. Hei, ja luoksetulo oli tosi hieno!!!

Agia ja koirakavereita

Eilen käytiin Porvoossa Dog&Catissa katsomassa Pyrylle noutokapulaa (oikeesti piti hakea kissanhiekkaa, mutta sitä oikeaa merkkiä ei löytynyt). Olin jo tokokirjasta lukenut hyvät ohjeet siihen kapulan hankkimiseen ja kokoon yms, ja sain sitten liikkeestä myös apua ja pari vaihtoehtoa joista kannattaa valita. Pyry tais saada sitten sen 650 grammaisen kapulan, ja siinä on hyvä maavara. Nyt pitäisi sitten treenata eka vielä dummyllä sitä oikeaa paikkaa ja pitämistä, ja sitten vois pikkuhiljaa treenata pitämistä painavammalla kapulalla. Tuleepa  vähän vaihtelua treeniin. Tänään on taas omatoimitokotreenit Porvoossa, ja en oo nyt yhtään tehnyt liikkeitä Pyryn kanssa, jotta en saa mitenkään pilattua sen liikkeitä ja fiilistä.

Eilen käytiin myös Myrskylässä ja Pyry pääsi leikkimään Vertin kanssa:





Ja sitten käytiin agitreeneissä Porvoossa illalla. Tässä on rataa:


Tehtiin siis osissa. Aluksi renkaalta puomille, ja palkkaus kontaktilla. Tässä oli ideana lähinnä putkeen meneminen puomin sijaan, ja putkesta putkeen kauempaa käskettynä, ja putken päässä persjättö. Aika hienosti meni, ja meni oikeastaan hienosti puomille asti. Sitten tehtiin puomilta seuraavalla putkelle asti ja siinä oli teemana takaakierto kolme kertaa peräkkäin. Kyllä se takaakierto hidastaa paljon Pyryä, ja siinä keksittiin tapaa miten toi kiertäminen ei hidastuisi niin paljoa. Paras tapa oli oikeastaan kierrättää oikealta puolelta kaksi ekaa, ja viimeiselle otin tokalta esteeltä vasempaan käteen Pyryn haltuun, ja suoraan vasemmalta puolelta takaakierto. Sitten viimeinen yhdistelmä tehtiin siten, että putkelta hyppyesteet ja viimeiseltä hyppyesteeltä lähetys irtoamaan putkelle itsenäisesti, ja sen Pyry teki hienosti. Lopulta tehtiin sitten  kaikki kolme osaa kerralla siten että takaakiertojen sijasta tein suoraan hypyt ja tein persjätön vikalla hyppyesteellä ennen putkea. Tässä oppii paljon. Lopulta tehtiin keppejä verkoilla ja yritin saada Pyryyn vauhtia, että se ottaa sen rytmin verkoillakin.Lopulta sekin onnistui, pitäisi ehkä alkaa palkkaamaan kepeillä lelulla. Ja vähän päädyttiin siihen, että osittain treenaan käsiavulla ja osittain verkoilla, josko siitä saisi hyvän yhdistelmän. Lisäksi tehtiin kerran keinu, ja palkkaus kontaktilla.

Oon huomannut että olen saanut Pyryn hieman hitaammaksi talven aikana, ja ehkä nyt voisi yrittää saada siihen enemmän vauhtia. Tosin vaikuttaa noi sisätilat jonkin verran, kun on ahtaampaa, ja puomillahan Pyry ei oikein ole mennyt normaalisti (vauhdilla) kun ollaan tuolla sisätreeneissä oltu. Tosin näyttäähän se hitaalta bortsujen ja muiden vilkkaiden koirien rinnalla.. ja varsinkin kun isompi koira ei taivu ihan samalla tavalla ja tarvitsee käännöksille tilaa. Lisäki hyppytekniikkatreeniä pitäisi saada lisää, kun Pyry välillä hyppää vähän liian myöhään, tai kiertää liian läheltä takaakierrot. Pitäisi miettiä näihin ratkaisua.

Jästikin oli sitten tänään muutaman tunnin hoidossa:





Ei ihan mennyt alku niin helposti, alussa oli tosi paljon pidempään jäykistelyä ja ärinää, eikä millään meinanneet tulla juttuun. Lopulta kun jotenkin olivat rauhoittuneet ja mentiin sisään, niin sitten nuo alkoivat leikkimäänkin. Käytiin yhteisellä lenkillä, ja treenattiin sisällä rauhoittumista. Jästikin oli kyllä niin nätisti, että Jani meinasi että Jästin olisi voinut pitää pidempäänkin meillä tänään :)