maanantai 1. toukokuuta 2017

Viikonlopun valmennukset ja hieronta

Torstaina Halti kävi hieronnassa, joten perjantain treenit jäi välistä. Tällä kertaa selän takaosassa oli jumia, josta Halti huomautti hierojalle, mutta muuten oli aika hyvässä kunnossa. Muutenkin antoi nyt aika hyvin käsitellä itseään, eikä kertaakaan yrittänyt pois pöydältä. Puolen välin jälkeen rentoutui aivan täysin makaamaan pää mun sylissä, ja antoi ihan vapaat kädet. Jotenkin ihanaa että Haltikin pystyy rentoutumaan näin hyvin hieronnassa. Ei ole kuitenkaan ihan itsestään selvyys..

Lauantaina oli Pyryn kanssa viimeinen kevään Timo Rannikon agivalmennus Ruukissa.


Rata oli ihan täydellinen Pyrylle, kolme suoraa putkea ja paljon vauhdikkaita suoria, joissa oikeasti itse piti ehtiä vaan juoksemaan.


  • 1-2-esteet juoksin vasemmalta puolelta, ja tein persjätön 2-3-esteille, ja kovaa sai juosta että ehti ennen 4-esteelle persjättöön myös
  • 5-esteelle ja 6-esteelle tiukat valssit, 7-putkelle lähetin epähuomiossa kuten Haltia, joten Pyry kääntyi kyselemään multa että minneminne??!!
  • 15-putken jälkeen oletin että Pyry kääntyisi automaattisesti minua kohti, mutta kerran jopa irtosi keinulle asti! Tosin näytti irtoilevan vähän sen mukaan, missä kouluttaja oli (on aikojen saatossa aika paljon palkannut Pyryä) - kuitenkin kun tein tiukan putkijarrun ja lisäksi kutsuin, niin aivan tiukasti Pyry kääntyi
  • 20-21-esteiden väliin tein persjätön ja pyöräytin lähimmän siivekkeen kautta ohjeiden mukaan, mutta se kyllä hidasti Pyryn vauhtia taas kepeille, kun en saanut pidettyä vauhtia mitenkään yllä, tämä oli kyllä jo etukäteen tiedossa että näin käy
  • Muita merkittäviä kohtia ei ollut...
Tokan kierroksen lopuksi mietittiin Pyryn keppien suoritusta. Etenkin kun aina loppua kohti se alkaa kepeillä hidastamaan, ja lisäksi kisoissahan häiriönoton vuoksi Pyry menee kepit tosi hitaasti. On varmaan yhden käden sormilla laskettavissa kerrat, kun Pyry on mennyt vauhdilla syystä josta en tiedä. Pyry myös pujottelee hyvin ryhdikkäästi, joten sille olisi itselleen helpompi pujotella vähän matalammalla..

Eli kokeiltiin tällaista, mulla palkkapallo kädessä, ja itse liikun pallo kädessä pari keppiväliä edellä ja palkkakäsi koiran selkälinjan korkeudella. Pyryllä tosiaan oli tästä johtuen tosi hyvä rytmi ja vauhti, ja hyvä pujotteluasento. Tästä voisi lähteä siis jalostamaan siten, että lelun sijasta nyrkissä olisi vaikka nakki ja palkkapalloa ei olisi näkyvillä ja lopulta palkka voisi tulla vaikka keppejä seuraavan esteen jälkeen, eikä aina heti keppien jälkeen. Kuitenkin mun käsi voisi mennä nyrkissä myös kisoissa pari keppiväliä edeltä Pyryä, jolla osaltaan sitten pystyisin tukemaan Pyryä kepeillä kisatilanteessa (kun se ottaa häiriötä muualta), ja toisaalta saisin siihen vauhtia mutta myös pujottelun sille taloudellisemmaksi ja helpommaksi.

Voitaisiin ainakin kokeilla tätä. Tosi kivat treenit oli taas


Sunnuntaina oltiin sitten taas aikaiseen aamusta Kati Kylliäisen agivalmennuksessa Heinlahdessa, ja ekaa kertaa ulkokentällä treeneissä. Edellisenä päivänä satoi mukavasti lunta, joten vähän mietitytti että mitähän ulkotreeneistä tuleekaan.

 Treenit mukaili Sandra Deiddan ratoja (kesän SM-tuomari). Paljon oli siis lähekkäisiä ansaesteitä..


  • 2-esteelle tein pakkovalssin ja piti tehdä sen jälkeen heti puolivalssi (osan kerroista jopa muistinkin tehdä)
  • 4-keppien jälkeen valssi jolla 5-esteelle
  • 6-7-esteiden väliin valssi ja Halti 7-esteen takaakiertoon
  • 8-puomille lähetys ja itse leieröin suoraan 9-10-esteiden väliin valssiin
  • 10-muurin takaakiertoa harjoiteltiin erikseen, Halti selkeästi joutui tekemään paljon töitä hyppäämisen eteen, mutta pystyi kuitenkin. Onneksi ei muurin takaakiertoja nyt tule kisoissa yleensä, niin ei tarvitse ehkä hirveästi harjoitellakaan noin raskasta tehtävää pikkukoiralle
  • 13-esteelle menin tekemään niiston ja persjätön ja toimi hyvin
  • 15-A-esteelle alkoi sitten olemaan sen verran vauhtia että iloisena hyppäsi monta kertaa A-esteen kontaktin yli vaikka kehikon yläosa oli kontaktilla.. Ei ole koskaan tehnyt ihan tuollaista. Mutta ehkä johtui siitä että oli niin innoissaan, ja oli vauhtia ja vielä ulkotreenit ja A- jatkoi tyhjyyteen. Tätä harjoiteltiin ihan muutama kerta, jotta saatiin Halti ottamaan se kontakti
  • 17-putkeen lähetin takaa, ja hyvin tuli 18-esteellekin ja sieltä ohi ansaesteiden
Kepit olikin sitten tän treenin vaikeus. Aluksi kokeilin tehdä ns. pakkovalssia keppien päähän, olin aina Haltin tiellä.

Sitten kokeiltiin lähetys kepeille, ja puolen vaihto päällejuoksuna keppien jälkeen. No onnistui, mutta parempi olisi ollut jos olisin saanut tehtyä myös persjätön keppien jälkeen, mutta en uskaltanut.

Sitten se, missä Haltilla paloi päreet ja huusi niin pirusti mulle. Yritettiin siis lähettää kepeille, ja sen jälkeen mun piti tehdä takaaleikkaus, ja vaihtaa puoli keppien alkupuolelta ja Halti ei vaan pystynyt. Siis mehän ollaan tehty näitä ohjauksia, ja ei ne ole olleet Haltille ollenkaan vaikeita, joten oli jotenkin hassua, että tosi monta kertaa Halti tuli kesken keppien pois. Ja sitten Halti alkoi haukkumaan mulle aina vaan enemmän, ja sen keskittyminen meni aina vaan enemmän huonommaksi, ja siltikään ei saatu kovin hyvää tulosta. Kyllä se helpotetusti pystyi kepit tekemään, vaikka seisoin paikallanikin, mutta nyt ei kestänyt takaaleikkausta. Jatketaan harjoituksia siis kotona.

Lopulta Halti oli haukkunut niin paljon mulle (rauhoitin sen kyllä yhdessä vaiheessa vähäksi aikaa istumaan, kun se turhautui tosi pahasti kun huusi mulle), että taisi väsyä siitä ja tietty keppien junnaamisesta, että näki ettei se enää oikein pystynyt tekemään mitään. Ja jälkeenpäin tietty tajuan, että olis sen pitänyt saada tehdä jotain muuta heti parin keppisekoilun jälkeen, jotta saisi palkkaa jostain oikeasta asiasta ja pää tyhjennettyä. Sainhan palkattua kyllä kepeiltäkin, mutta liian vähän virheisiin verrattuna. 

Kokeiltiin tehdä puomin jälkeistä elämää, mutta kun leieröin samalla kun Halti teki puomia, niin ekaa kertaa ikinä se jäi puomin puoleen väliin junnaamaan, eikä mennyt loppuun asti kuin helpotetusti. Tehtiin vielä erikseen että tuin sitä loppuun asti puomilla, ja siitä keinulle asti josta sai PALJON palkkaa. Ihan viimeiseksi ihan vain pari kertaa (pienen juttelutauon jälkeen) kokeiltiin vielä 20-esteen ohjausta, siten ettei Halti lähde vielä hakemaan sen takana olevaa estettä. Toisaalta varmaan haki sitä myös nyt väsymyksestä, kun ei jaksa kääntyä, mutta saatiin onnistumisia kunhan ITSE OHJASIN AJOISSA, ja valssi valmis ennen 20-estettä..

Osan treenien sekoilusta tietty pistän ekojen ulkotreenien piikkiin, toisaalta taas A-este tarvii paljon vahvistusta, koska treeni on siinä ollut muihin esteisiin verrattuna minimaalista, ja itse en ehkä edellisen päivän treenin (ja viikon raskaan työtahdin) jäljiltä ollut enää kovin jaksava. Mutta seuraavissa treeneissä keskitytään taas Haltin kanssa enemmän ja se pääsee sinkoilemaan putkiinkin ehkä enemmän ja tekemään radalla kaikkea kivaa josta tykkää.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti