Ompa pitkä aika viime päivityksestä, mutta paljon on ainakin omassa elämässä tapahtunut.
Itse olin vielä viime vuoden alussa hyvin mielenkiintoisessa työpaikassa, pääsin olemaan tekemisissä ulkomaalaisten asiakkaiden kanssa, pääsin puhumaan paljon englantia ja työ oli haastavaa ja mielenkiintoista. Työ oli vaan niin haastavaa ja sitä oli liikaa, että väsyin rankasti siihen, silleen että talvilomalla hävitin väsyksissäni puhelimen, hajoitin pesukoneen ja melkein poltin koko kämpän. Siinä päätin, että riittää, ja vaihdoinkin työpaikkaa lähemmäs kotia ja nyt olenkin huhtikuusta lähtien palautunut rauhallisemmassa työssä. Kävin nyt syksyllä KLT-tentissä (taloushallinnon asiantuntijatentissä), ja luinkin siihen jonkin verran, ja huomasin, että se stressasi aika paljon verrattuna aiempaan opiskeluihin, joten ihan palautunut en ehkä vielä ollut. Mutta nyt kun alan olemaan levänneempi, niin jaksan taas kirjoitella tännekin.
Haltilla oli kilpailukieltoa viime vuoden loppuun pannuksen hoidon vuoksi, ja tämän vuoden alussa päästiin kisaamaan. Harmillisesti kisattiin vaan parit kisat, kunnes tuli korona, ja sit olisikin treenit ja kisat mukavasti tauolla. Tämä ajoittui sopivasti kylläkin työpaikan vaihdon kohdille, ja korona antoi mahdollisuuden levätä enemmän, vaikka kisakausi jäi lyhyeksi. Vasta heinäkuussa uskaltauduin kisaamaan, ja ollaan n. yhdet kisat/kuukausi nyt käyty. Nyt olisikin kiva alkaa kisaamaan talvikaudella enemmän, mutta saa nähdä kauan tätä iloa kestää, jos koronatilanne tästä pahenee.
Jonkun aikaa saatiinkin taas mukavasti hyllyjä, mutta nyt viime kisoissa viimeinkin tuli nolla ja 5 virhepistettä (johtuen ehkä siitä että Halti oli jotenkin tosi rauhallinen, joten ylimääräisiä kaarteita tai esteitä ei otettu) ja tänä viikonloppuna mennään taas kisoihin Lohjalle.
Pyryn kanssa käytiin nyt sydänultrassa, ja sillä todettiin sitten sen väliseinäreiän lisäksi etenevä läppäsairaus (sydämen sivuääni aste 2). Rasituksen kanssa pitää olla tarkkana, ja tehdä harrastuksissakin vain koiran ehdoilla. Väliseinäreikä oli sen verran pieni edelleen, että siitä taas ei ole haittaa.
Haltin pannus taas on pysynyt hyvin hallinnassa, ainoastaan toinen silmä jostain syystä menee herkästi punaiseksi joten pannuslääkityksen Optimmunen lisäksi se saa myös Oftan Dexa Chloraa tarpeen mukaan. Tässä Oftan Dexassa on vaan 7 pv varoaika Dopingin osalta, joten aina ennen kisoja joudutaan pitää taukoa. Onneks tuli syksy ja pimeetä, niin ei se silmä ärsyynnykään niin paljon kuin kesällä.
Lisäilen kuvia ja videoita tässä vielä paremmalla ajalla..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti