Ollaan aloitettu Dobon neljän kerran kurssi Haltin kanssa, ja kaksi kertaa on nyt käyty.
On muuten hurjan kivaa, ja niin vaan se Halti hienosti ekalla kerralla jo taiteili pallolla ja oli kovin innoissaan näistä tehtävistä. Tokalla kerralla en ollut ehtinyt nakkikauppaan, ja Halti sai lihatikkuja ja kuivaruokaa.
Siinä on kyllä selkeästi syynsä, miksi ei kannata käyttää kuivaruokaa palkkana. Halti kun innoissaan syö niitä, niin meinaa alkaa köhimään tai sitten pureskelee liikaa. Joten kyllä noi nakit on parhaimpia, kun on tarpeeksi pieniä ja helposti nieltäviä.
Mäkin sain kivasti harjoitella pallolla, ja on jo suunnitelmissa hankkia vastaava pallo kotiin molemmille treeniin.
Käytiin Haltin kanssa viime viikolla hieronnassa, ja edelleen oli lannerangan etuosassa jumia ja takajalkojen sisäosissa. Ollaanhan me kisattu kolme rataa aina kerrallaan, niin ilmeisesti ei pääse myöskään kunnolla palautumaan.
Puhuttiin palautumisesta muutenkin treeni- ja kisatilanteissa ja vaikka olen yrittänyt olla tarkka tässä, niin se ei ehkä riitä Haltille joka antaa kaikkensa aina kisoissa ja treeneissä. Sen verran kerrattiin, että aina lämmitellään ennen radalle menoa, ja koira pysyy lämmittelyn jälkeen ehkä sen 5 minuuttia lihakset lämpiminä, joten täytyy ajoittaa vielä lähemmäs treeniä lämmittely. Tämä etenkin kisoissa toteutuu, koska tehdään pyörityksiä, selän pyöristyksiä ja kiihdyttelyitä odottaessa omaa vuoroa, mutta ei ehkä aina treeneissä, jolloin voi olla 10-20 minuuttiakin siitä kunnon lämmittelystä.
Lämmittelyä tärkeämpi kuitenkin on jäähdyttely, ja aina radan jälkeen pitäisi käydä jäähdyttelemässä/palautumassa niin kauan kunnes koiran hengitys on tasaantunut ja siis läähätys normiolosuhteissa loppunut. Kisoissa tämä ei ole aina kylläkään toteutunut eikä treeneissä, mutta nyt myös valmennuksessa oli onneksi tarpeeksi aikaa, ja tehtiin kunnon jäähdyttelyt siten että näytti Halti olevan valmis. Lopuksihan aina käyn myös n. 20-40 minsan lenkin, mutta joskus voi olla että se ei ole tapahtunut heti suorituksen jälkeen.
Kisoissa ongelmallista on myös se, että joka suorituksen jälkeen koira tarvii yleensä aina pidemmän palautumisen, ja mitä useampi rata, sitä pidemmiksi aina palautumisajat menee. Eli voi olla että ekalta radalta Halti on päässyt palautumaan vielä (käydään aina lenkki heti suorituksen jälkeen), mutta toisen radan jälkeen palautumista ei ole välttämättä ollut tarpeeksi, joten kolmas rata tekee jo hallaa koiralle. 20 minuuttia siis ei aina riitä varsinkaan toisen radan jälkeen, jos kolmas rata mennään myös. Nyt kun kisaajamäärät on pienentyneet, niin odotteluajat lyhenee ja myös jäähdyttelymahdollisuudet. Taidan nyt siis käydä Haltin kanssa kaksi rataa vain kisoissa (koska kolmannesta radasta ei ole tähän mennessä ollut hyötyä edelleenkään) ja vältetään ehkä ylimääräisiä jumeja.
Katsotaan miten seuraavissa kisoissa palauttelu onnistuu, ensi viikolla KKS:lle kahdelle radalle mennään siis Petteri Kermisen tuomaroimana.
Jotta ei menis ihan vaan asiapohjaiseksi, tässä on video Haltin puruluunhakureissusta..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti