tiistai 9. lokakuuta 2018

Agitreenit

Tänään päästiin jo viikottaisille agitreeneille Kotkaan, ja oli ihan tarpeeseen. Molemmat koirat oli ihan innoissaan, kun tajusivat minne pitkästä aikaa mentiin (siis hallille ekaa kertaa sitten kevään jälkeen, halli kun on käytössä talvitreeneissä).
Molempien kanssa treenattiin 45 cm rimoilla. Molempien kanssa treenattiin alun kolmen esteen kohdalla välistävetoja ja sitten päällejuoksuja. Välistävedot on edelleen aikamoinen kompastuskivi mulle, mutta kyllä se sitten 100nen kerran alkoi onnistumaan, ja tosi hienostikin vielä. Lähinnä pyrittiin harjoittelemaan mun osalta suorempaa linjaa juoksemista ja oikea-aikaisuutta (tai siis ajoissa olemista). Viimeisimmät kerrat oli tosi hienot, mutta siitä ei ole videota. Pyrynkin kanssa onnistui ihan hyvin lopulta, se vaan kääntyy varsin tiukemmin kuin Halti.

Pyryn kanssa otettiin erityisen rennosti, eikä tehty paljoa, sillä kun oli se 3 kk taukoa kaikkinensa, jos ei viime viikon treenejä oteta lukuun. Pyryllä kyllä oli intoa paljon myös.

Niin, ja kuten edellisessä postauksessa päätin ja lupasin, tässä on video, meidän ekasta vedosta Haltin kanssa, miten oltais "kisatilanteessa" tehty, jonka jälkeen sitten treenattiin sitä oikeaa treeniä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti