Nyt on ollut aika paljon taukoa bloggailusta, ja ehkä taas herätään elämään blogissakin. Elämä on ollut jokseenkin uuvuttavaa, enkä ole jaksanut keskittyä oikein mihinkään ylimääräiseen.
Parit omatoimitreenit ollaan käyty tekemässä Espoossa Sporttikoirahallissa Lappalaiskoirien agitreeneissä, niin Pyryn kuin Haltin kanssa. Pyry kävi hieronnassa, ja hieroja näytti vihreää valoa aksaamiseen (3 kk tauon jälkeen). Ei mitään ihmeempiä jumeja. Nyt sitten seurataan, että oliko se syksyn jumi vaan joku kertaantunut jumitus, vai tuleeko se uudelleen. Ollaan kuitenkin treeneissä tehty jollain 45-50 cm rimoilla molempien kanssa, ja Pyryn kanssa etenkin sellaisia lyhyitä juttuja. Haltin kanssa taas enemmän oikeastaan estetreeniä. Olen keskittynyt aika paljon puomin nopeuteen, koska on tuntunut että Halti on vähän hidastanut puomissa (ehkä osunut varvas tms pahasti jossain vaiheessa) ja ollaan saatukin mukavasti vauhtia etupalkalla. Kahdet ohjatut treenit ollaan varmaan käyty, ja sitten pari valmennusta.
Loppiaisen Mari Lukkarisen agivalmennus
Päästiin Haltin kanssa vierailemaan Lukkarisen valmennuksessa Strömforsin hallilla, ja oli ihan kiva. Valmentaja tuntui tykkäävän myös Haltista. Teemana taisi olla ns. nollatreeni ja nopeiden ratojen suunnittelu.
Eka rata piti suunnitella olemassa olevien esteiden mukaan siten, että jokaista estettä käytetään vähintään kerran, 18 estettä yhteensä ja rata alkaa ja loppuu tietyille esteille. Oli kyllä hankala keksiä hyvää rataa, ja parin vaihtoehdon jälkeen keksin ihan sopivan ja vauhdikkaan radan. Palautteena sain, että osaan hyvin katsoa linjoja, mutta esim. kohta 11-15 oli hidas. Hyvän vauhdin sain 5-9-kohtaan.
Toka rata oli Lukkarisen suunnittelema, ja se piti sitten tehdä nollana läpi. Jos tuli virhe, piti aloittaa alusta. Eka treeni oli jo aika rankka, joten oli vaan saatava toimimaan rata. Tokalla yrityksellä saatiin jo nolla ja se riitti meille.
Video ekasta yrityksestä:
Video tokasta yrityksestä:
Alettiin olla jo vähän väsyneitä tässä kohtaa. Mutta ihan antoisa treeni. Rimat oli 45 cm. Sopi ihan hyvin meille, kun oltiin oltu juuri 3 viikon agitauolla.
Taija Mäkelän valmennus
Agi-Kotkien kevään valmentajaksi on valittu Taija Mäkelä, ja tähän olen hyvin tyytyväinen. Taijalta saa aina palautetta ja aina hyvä fiilis treeneistä lähtiessä, ja tietää kyllä mitä pitää harjoitella.
Olennaisiksi jutuiksi tuli valssien ajoitus ja suunta, etenkin 2-3-esteellä oikeaan suuntaan, eikä peruutella.
4-esteelle suunnittelin eka pakkovalssia, mutta pakko myöntää että kyllä se saksalainen toimii paremmin, koska pääsen liikkeelle paremmin. Ekalla kerralla tuli jotain säätöä kun yritin liikaa kiirehtiä, mutta seuraavat kerrat Halti otti hyvin hypyn, ja sain itse liikuttua tehokkaasti 6-esteen takaakiertoon.
6-7-esteillä otin kuulemma turhaan etäisyyttä esteistä, mutta koska Halti lähtee helposti takaakiertoihin, niin käytettiin vastakättä kertomaan, että pitää tulla mun puolelle hyppyä hyppäämään.
Eniten treenattiin keppejä. Eli vaihtoehtona törkkäisy (jota harjoiteltiin, koska ei osata sitä hirveän hyvin), ja siitä puolen vaihto keppien alkupäässä ja lopuksi kokeiltiin törkkäisy + puolen vaihto keppien loppupäässä päällejuoksuna ja persjättönä. Siinä oli taas vähän ongelmana se, että tarvi saada Halti tarpeeksi hyvin haltuun keppien jälkeen, ettei se hae muita esteitä näkösällä.
20-hypylle piti muistaa olla peittämättä siivekettä, jotta koira näkee takaakierron.
Kivat treenit, ja kiva fiilis jäi. Lisää näitä onneksi tulee nyt kuukausittain. Noita keppijuttuja pitäisi vaan ehtiä treenaamaan jossain vaiheessa... Valssit mulla on mielestäni parantuneet huimasti..
Seuraavaksi tulossa vielä kisapäivitystä........... stay tuned..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti