Teemana tänään oli takaakierto:
Haltin kanssa tehtiin ensin A-esteen juoksaritreeniä, ensin kehikko maassa ja sitten A-esteellä. Kehikon avulla ollaan tehty kyllä ihan kovasta vauhdista yms erikseen, mutta tarvisisi kyllä treenata useammin.
On se hyvä juttu kun ottaa näitä videolle. Videolta näkyy että alussa Haltin kehikkoon hyppypaikka oli tosi hyvä, tähtäsi hyvin keskelle, mutta sitten vauhtia lisätessä alkoi hyppäämään paljon ylempää, vaikkakin kehikkoon (1 kerta tuli mun kiihdyttäessä yli kehikon). Pitää siis vahvistaa keskemmälle kehikkoon hyppäämistä.
Treenattiin erikseen pituutta, koska Halti ei ole koskaan tehnyt maksimittaisena pituutta, hyvin se meni, ja ponnistuspaikka vaikutti olevan ihan hyvä, ja näytti menevän tosi varmasti.
Halti näytti menevän renkaan vähän epävarmasti treeneissä (vähän erilainen rengas kuin Agi-Kotkien hallilla), joten treenattiin sen tarjoamista mun rintamasuunnan mukaan. Yhden kerran mun mielestä meni JOPA OHI alussa, mutta muuten tarjosi hyvin. Videota vähän tästä treenistä:
Ja sitten lopuksi tehtiin koko rataa (tosin ei keppejä). Pakkovalssi 2-esteelle meni ihan kivasti, ainoastaan kerran varasti lähdöstä kun laitoin käden valmiuteen, mutta sitten oppi tulemaan käskystä. Mun mielestä 9-11 kohta meni vähän hitaasti, mutta johtui ehkä ihmisistä siinä edessä (mikä on hyvää treeniä) ja että tällä viikolla on treenattu. Ihan lopuksi tehtiin takaakierto 10-esteeltä vaikka siinä taustalla oli yksi koirakin odottelemassa, eikä Halti välittänyt ollenkaan (tämä ei näy videolla harmikseni).
A-esteelle tarvitaan treeniä oikean kohdan vahvistamiseen, ja sitten myös kaikkea häiriötreeniä, ohjauksia yms.
Ja huomenna sitten Pyryn kanssa agikisoihin Sipooseen, hyppärille. Pyry on ollut vähän jokseenkin hitaammalla viime viikkoina, mutta en tiedä onko sitten jumia tai jotain muuta. Yleensä talvisin on riittänyt energiaa ja vauhtia. Katsotaan miten kisoissa menee, ja mietitään sen jälkeen, jos pitäisi käyttää hierottavana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti