Ompa päivitykset
jääneet vähiin, vaikka jonkin verran on tehty kuitenkin.. jonkin verran on peruuntunut treenejä pakkasten vuoksi. Ei haittaa, onhan se hyvä pitää taukoakin välillä enempikin.
Aina ollaan kuitenkin normilenkit käyty, vähän kovimmilla pakkasilla on lyhennetty matkaa, kun itse ei vaan tarkene. Koirat tykkää kyllä. Pyry itseasiassa tarkenee paremmin vaikka sillä näyttää olevan ohuempi pohjavilla. Sillä on kuitenkin hyvät tassukarvat, joten tassut eivät ole näyttäneet palelevan ja kiirettä ei sillä ole (kun itse yrittää pitää nopeata tahtia). Haltilla taas tassukarvat tuntuu olevan aika lyhyet vielä, ja jos pitkään on yli 20 asteen pakkasessa paikallaan niin saattaa alkaa potkimaan takajalkoja, minkä tulkitsen että tulee kylmä tassuille.. ja huomaa että sillä on paljon kovempi tahti liikkeessä kuin Pyryllä.
Kuvia lisään tähän myöhemmin, niitäkin on ehditty ottamaan aina välillä..
Aina ollaan kuitenkin normilenkit käyty, vähän kovimmilla pakkasilla on lyhennetty matkaa, kun itse ei vaan tarkene. Koirat tykkää kyllä. Pyry itseasiassa tarkenee paremmin vaikka sillä näyttää olevan ohuempi pohjavilla. Sillä on kuitenkin hyvät tassukarvat, joten tassut eivät ole näyttäneet palelevan ja kiirettä ei sillä ole (kun itse yrittää pitää nopeata tahtia). Haltilla taas tassukarvat tuntuu olevan aika lyhyet vielä, ja jos pitkään on yli 20 asteen pakkasessa paikallaan niin saattaa alkaa potkimaan takajalkoja, minkä tulkitsen että tulee kylmä tassuille.. ja huomaa että sillä on paljon kovempi tahti liikkeessä kuin Pyryllä.
Kuvia lisään tähän myöhemmin, niitäkin on ehditty ottamaan aina välillä..
6.1.2016
Loppiaisvieraat, Jästi ja Hippu
Vähän tuli otettua kuviakin kun Jästi ja Hippu tuli käymään. Jästihän on leikattu uros, joten oli hyvä mahdollisuus että Halti ja Jästi vielä tulevat toimeen. Pyryhän tykkää Jästistä, eikä sitä haittaa jos Jästi vähän rähisee.
Haltin kanssa aluksi oli vähän pörinää, tai Jästi pörisi ja Halti pomppi ja härnäsi. Pari kertaa Halti vähän vastasi, mutta rauhoittuivat aina, ja Halti olisi selkeästi halunnut ennemminkin leikkiä, kuin riidellä. Peace, man.
Kokeiltiin kaikkia neljää sisällä kun oli niin kylmä ulkona, ja menikin niin kauan hyvin kunnes Jästi alkoi rähisemään Haltille, jolloin Pyry oli sekunnissa käymässä Jästin päälle, muutamaan otteeseen aina kun Jästi alkoi ärisemään Haltille. Varmaan Jästi olisi hyväksynyt Haltin paremmin, jos olisivat saaneet ulkona pidempään tutustua toisiinsa (oli vaan niin kylmä ettei pystytty olemaan pitkään ulkona). Pyry vaan on niin suojelevainen, joten tehtiin siten että vähäksi aikaa laitoin toiseen huoneeseen omat koirat, ja vuorottelin niiden kanssa kumpi saa olla Hipun ja Jästin kanssa, ja se meni paremmin ilman konflikteja.
9.1.2016
Haltin agitreenit AvecAreenalla
Aluksi meni
kyllä niin säätämiseksi, Halti oli pitkän agitauon jälkeen taas KIERROKSILLA,
joten sinkoili vähän joka suuntaan ja itse yritin treenata vähän erilaisia
ohjauksia mitä normaalisti tekisin Pyryn kanssa. Ei niistä tullut mitään, ja
sitten päätin että mennään rata kuin menisin Pyryn kanssa. Ihan hyvin se
silleenkin meni. Ainoastaan 9-esteen takaakierrossa toisella tai toisella
kerralla Halti ennakoi mun liikettä eikä mennyt taakse, mutta tuli hyviä
onnistumisiakin. Samoin seuraavasta putkesta tuli vähän ohi pari kertaa kun en
lähettänyt kunnolla, vaan lähdin juoksemaan eteenpäin. Oletin että kyllä se sen
putken ottaa. Halti kyllä kulutti niin totaalisesti kaikki energiansa, että oli
treenien jälkeen niin rauhallinen että
11.1.2016
Agitreenit; takaaleikkaus
Oli vaan 8
astetta pakkasta joten päästiin treeneihinkin. Ja näitä treenejä tarvittiin.
Aluksi otin Haltin jotta se ei kerää ihan liikaa kierroksia autossa, ja meni
kyllä ihan hienosti. Joissain takaaleikkauksissa olin vähän myöhässä, ja Halti
joutui katsahtamaan minuun ennen hyppyä, mutta muuten meni oikein hyvin. Halti
menee mun mielestä paljon paremmin edeltä ohjattava kuin takaaohjattavana.
Pyrylle
takaaleikkaukset ovat paljon vaikeampia, ja siksi suosinkin sokkareita yleensä.
Nyt tehtiin pari kertaa rata takaaleikkauksilla, ja kyllähän se Pyry teki ne,
mutta selkeästi vähän hidasti, ja välillä ihan katsoikin minuun. Näitä pitäisi
vaan harjoitella paljon enemmän jotta takaaleikkauksista tulisi toimivampia
molempien kanssa. Vikalla kerralla tehtiin Pyryn kanssa sokkareilla, ja oli
paljon parempi, koska pääsin kiihdyttämään enemmän jolloin Pyryllä oli kovempi
vauhti.
Toki sillä oli ulkona ollut ihan muut jutut mielessä kun jollain oli ollut mukana juoksuinen narttu, ja Pyry yritti etsiä sitä hallissa. Huomasi nimittäin takaaleikkauksissa, että Pyryllä meni muutaman kerran kuono maahan sekunniksi.
Koska meitä
oli vähän treenaajia, niin tehtiin sitten kontaktitreenirata. Pyryn kanssa
kontaktit on kyllä niin huonot tällä hetkellä, pitäisi vaan ottaa niskasta
itseä kiinni ja alkaa treenaamaan niitä. Tosin voi olla että odottelen
kevääseen, että olisi enempi valoisaa treenaamiseen. Keinulla itse kiihdytin
voimakkaasti hyppyesteen takana olevalle namialustalle, joten Pyrykin tuli
suht. hyvin keinun, hidastus siinä silti oli.
Pyryn kontaktitreeni |
Haltin kanssa
tehtiin kyllä muitakin kontakteja, mutta eniten tehtiin nyt keinua.
Ensin
maksi-pöydän avulla, ja sitten vaihdettiinkin minipöytään, ja meni tosi
hienosti, aina yhtä vauhdikkaasti. Voisi kyllä varmaan sen pöydän ottaa
seuraavan kerran kokonaan pois. Nyt pitäisi kyllä alkaa treenaamaan enemmän
keinun ohittamista ja siitä irtoamista siten että Halti jää kontaktille, ja eri
häiriöitä siihen. Keinun jälkeen tehtiin puomi ihan testiksi, että erottaako
esteet toisistaan, ja ihan täysiä meni puominkin kontaktille asti. Ei mitään
ongelmaa. On mulla keinun ja puomin käskytkin niin erilaiset että pitäisi
niistäkin erottaa.
14.1. Timo
Rannikon agivalmennus
Mulla kun on
ongelmana koira, joka ei kestä yli 15 asteen lämpötiloja, eli kesällä ei vaan
kannata treenata, niin löysinpä Lahdesta agilitykurssin 4 krt, joka toinen
torstai Timo Rannikon valmentamana ja tälleen talvella jopa. Tartuinpa
tilaisuuteen ja nyt käytiin Pyryn kanssa jo ekalla kurssikerralla oppimassa
uutta. Ja paljon tulikin korjattavaa meidän yhteistyössä, en tiedä tosin että
johtuiko osittain uuden kouluttajan jännityksestä taas, että ei oltu Pyryn
kanssa ihan samalla aaltopituudella. Viereisellä kentällä oli tokotreenit
käynnissä, joten vähän uusi tilanne Pyryllekin. Silti meni hienosti ja jäi tosi
hyvä fiilis treeneistä ja paljon ajateltavaa.
Itse vähän varoittelin että Pyry
on aika jäykkä ja sillä tarvii pitää vauhtia päällä, mutta Timo oli kyllä sitä
mieltä että se sai kyllä ihan väärän kuvan Pyrystä, eihän se mikään jäykkä
todellakaan ollut, ja hyvää menoa oli. Hallissa oli jotain 4-7 astetta
lämmintäkin, joten ei ollut liian lämmin Pyrylle. Suunnittelin että otan kyllä
jollekin kerralle Haltin mukaan, kun ratapiirros näyttää sopivalta että
voitaisiin selvitä joistakin radan osista kunnialla.
Tykkäsin
Timon radasta, se oli tosi virtaviivainen koiralle.
Ensi viikolla suunnittelin lähteväni Haltin kanssa vähän agilityepiksiin Porvooseen, katsotaan miten menee, varsinkin kun taukoa on taas agilitystä ollut jonkin verran.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti