sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Haltin agitreenit

Halti kävi taas Sanna Heinosen koulutettavana. Tai siis minä, kyllä se vaan tekee hyvää käydä eri ihmisten valvovien silmien alla..

Ja harmittaa, kun en pyytänyt taaskaan ketään videoimaan, HUOMENNA viikkotreeneissä pyydän että joku ottaa videolle meidän treenejä molempien koirien kanssa.

Tässä rata:

4-esteen yritin ohjata päällejuoksuna, mutta kun siitä ei tullut mitään, niin sitten ohjattiin pakkovalssina, ja heti sen jälkeen persjättö että saan koiran 5-esteelle. Siinä menikin eka vartti kun yritin saada ajoitusta oikeaksi, ettei Halti hypännyt 8-estettä siinä välissä. Vikat kerrat oli jo ihan kelvollisia. Lopulta saatiin 1-8-pätkä ihan kivaksi.

Jatkettiin keppien jälkeen (8-9-kohta eli hypyltä puomille katsottiin sen verran vaaralliseksi että ei tehty sitä ollenkaan). 11-esteen jälkeen piti linjata ja vedolla saada koira putkeen, ja meni jo ekalla kerralla ihan hyvin, toisaalta Halti oli jo saanut kaikki pahimmat energiat kulutettua ekassa pätkässä joten se ehkä auttoi keskittymisessä. Ekan kerran tein 14-esteen pakkovalssilla, mutta todettiin että japanilainen toimi paremmin, kunhan vaan teen nopeammin ohjaukset enkä jää varmistelemaan.

A-este jätettiin väliin kun sitä ei Haltin kanssa vielä tehty. Jatkettiin A-esteen kontaktilta. Samoin 17-putkelle piti tehdä aluksi vetäen. Kokoajan piti katsoa oikeaa päätä putkea, mutta pienesti poispäin putkesta ja sitten irroitus oikeaan päähän putkea, ja voi kun meni hienosti! 18- 19-esteet meni tosi hyvin aluksi  (pelkäsin että lähtee hyppäämään 18-esteen jälkeen myös 5-esteen) mutta persjättö/sokkari sitten oli vähän myöhässä kokoajan ja Halti meni väärään putken suuhun. Siinä saatiin sitten viilaamalla hyväksi, mutta sitten kun tuli tarpeeksi toistoja niin Halti alkoi varioimaan ja alkoi tarjoamaan myös sitä 5-estettä väliin.

Kivat treenit, tehtiin aluksi 45 cm rimoilla ja tokalla kerralla 35 cm rimoilla (ei jaksettu nostaa). Halti jaksoi hyvin, ja kouluttajakin kehui että porokoiraksi se jaksaa toistoja tosi hyvin, ja sillä on hyvä moottori. Haltihan toistojen jälkeen alkaa vaan juurikin tarjoamaan aina jotain muuta, eikä lamaannu toistoista.

Nyt pitäisi OIKEASTI päästä treenaamaan näitä pikkujuttujakin, tarjoamisia yms itsekseen. Koko talvena ei hirveästi olla päästy yksittäisiä esteitä tai tarjoamista harjoittelemaan. Viimeeksi kyllä renkaan tarjoamista tein jonkin verran Haltin kanssa, mutta enemmän pitäisi tehdä myös ohjauksia yksittäisille esteille. Ehkä ensi viikonloppuna lauantai-illalla ehtisi käydä omatoimisesti treenaamassa myös. Ihanaa kun kohta on kevät ja kesä, niin pääsee tekemään myös omalla kotipihalla ja tossa Loviisan kentällä. Harmi vaan kun kesä ei ole Pyryn vuodenaika (lämpö ja ötökät), mutta saahan senkin kanssa jotain pikkujuttuja tehtyä.

Molemmat porokoirat pääsivät myös kuvaajaharjoittelijan kuvattavaksi tänään metsään. Katsotaan mitä tulee, Halti kuulemma on tosi malliaineista, mutta Pyry on vähän hankala kuvattava kun sillä on niin omat jutut (syö lunta, haistelee ympäriinsä, kaivaa hiiriä jne). Toivotaan että muutama onnistunutkin kuva tulee!

torstai 28. tammikuuta 2016

Pyry ja minä Timo Rannikon valmennuksessa Lahdessa

Rata oli kiva, todella juostava ja vauhdikas. Tykkäsin jälleen todella paljon.


Löysinköhän mulle sopivan kouluttajan, kun kokoajan löytyy kehityksen aiheita, vaikka olikin näennäisesti helppo rata. Kyllä se uusi silmäpari näkee taas ihan erilaisia ongelmakohtia, ja erilaisella radalla tulee myös kaikenlaista uutta ilmi.

Pyryn kanssa säädettiin sokkareissa, melkein joka kohdassa mulla oli ajoitus ja ohjaus myöhässä. Mulla pitäisi olla ohjaus valmis yhtä laukkaa ennen koiran esteelle ponnistamista, ja normaalisti se on siinä vaiheessa kun koira ponnistaa tai on esteen päällä. Tuli edistystäkin ja aloin vihdoin oppia.


  • 4-esteen jälkeinen sokkari oltava valmis yhtä laukkaa ennen 4-estettä.
  • 6-esteelle ei tarvitse vastakäännöstä vaan ihan peruskäännös, koska 1. Pyry kääntyy tiukasti ja 2. tulee parempi linja 7- ja 8-esteille kun ei käänny ihan siivekettä hipoen.
  • 7-esteen jälkeinen sokkari oltava valmis yhtä laukkaan ennen 7-estettä.
  • 10-esteelle ei tarvitse vastakäännöstä, rytmitys riittää
  • 12-13-esteen välin voi tehdä ns. päällejuoksuna (ei tullut mieleenkään)
  • 15-putkelle ohjaa kohti putken puolta väliä.
  • 16-esteelle pieni rytmitys jotta koira ei mene A:lle tai puomille (Pyry meni pääasiassa A-esteelle)
  • 17-esteen jälkeinen sokkari ei tarvitse olla pituuden edessä, vaan voi olla sivussa, ja sokkari aloitetaan jo pituuden kohdalla itse juostessa... onnistui minulta vain sen kerran tai kaksi hyvin..
  • 18-esteelle käännettävä mieluiten valssilla jotta tulee tiukka käännös..
  • Ja tähän asti päästiinkin rataa.
Lopuksi treenattiin keinua. Ongelmana hidas keinu, ja Pyry ei tykkää siitä keinun alas tippumisesta. Ollaan nyt päästy keinun suht. normaaliin suorittamiseen, että palkka-alusta on keinun jälkeisen hyppyesteen jälkeen ja ollaan saatu siitä vauhtia. Kuitenkin kisoissa kun tulee vieraita keinuja ja ne on painotettu eri tavalla, niin Pyry voi alkaa hidastelemaan kun joku keinu onkin kevyempi. Näin kävi myös näissä treeneissä, Pyry hidasteli normaalia reilusti enemmän keinulla kuin omalla hallilla.

Saatiin ohjeeksi tehdä sellaista, että jätän koiran keinun päähän, menen itse tukemaan keinun ylhäällä olevaa päätä, ja kutsun koiran juoksemaan päähän, keinuttelen siinä vähän aikaa ja kehun ja palkkailen, ja lasken alas. Sitten kun koira on rento ja tulee vauhdilla päähän, niin sen jälkeen annetaan keinun pään laskea vähän koiran painon mukana vähän ja sitten taas keinutetaan ja palkataan ja kehutaan. Tähän voi käyttää avustajaa tukemaan toisesta päästä, varsinkin kun vauhtia alkaa tulemaan lisää. Sitten voidaan siirtyä siihen, että keinun vieressä on pöytä ja toinen puoli tuettuna siten, että koiralla tulee lyhyempi matka mennä alas keinun päähän. 

Pyryn kanssa testattiin tätä keinuttelua, ja selkeästi sitä vähän ahdisti asennosta päätellen, mutta luotti sen verran, että söi ruokaa keinulla ja tuli uudelleenkin. 

Tosin sitten meidän ajan loputtua kun samalle kentälle tuli toinen uros vaikkakin tosi kaukaa, niin Pyry räjähti yllättäen pahasti räyhäämään sille toiselle koiralle (saatana TAPAN SUT), mitä en ollenkaan odottanut, kun ei se edes juoksuaikoina noin pahasti pimahda. Mutta jälkeen päin ajateltuna, se varmaan päästeli paineita ton keinuharjoittelun takia, ja sen takia tuli vähän ylimitoitettu räjähdys.  Sain kuitenkin Pyryn rauhoittumaan siinä kentällä ja unohti sen toisen koiran, melkein ainakin.

Joka tapauksessa, jatkossa tarvitaan treeniä, treeniä..

Halti epiksissä!

Haltin kanssa käytiin sitten agiepiksissä tiistaina Porvoossa lämpimässä sisähallissa. 

Eikä muuten jännittänyt ollenkaan, muutenkin tuntuu että jännittäminen on tosi paljon vähentynyt myös Pyryn kanssa. Liekö johtuu sitten siitä että olen alkanut kouluttamaan, ja sitä on oppinut olemaan sinut itsensä kanssa.

Osallistuttiin tosimölleihin, joissa maksien rimat oli 40 cm korkeudella, eikä kontaktiesteitä. Olisin osallistunut mölleihinkin medeihin, mutta radalla oli A-este, joka ei ollut vielä hallussa. Olisihan sitä tälleen jälkeen päin voinut vaikka kisan ulkopuolisena käydä suorittamassa rata ilman sitä A-estettä niin olisi saanut puomista kisaradalla kokemusta.

Tosimöllirata ei ollut aivan vaan suoraa paahtamista, vaan siinä oli jopa valsseja (tai persjättöjä). En sitten luottanut Haltiin niin paljon että olisin uskaltanut vetää persjättöinä pari kohtaa, joten valsseiksi meni. Tokalla yrittämällä olisi voinut kokeilla persjätötkin ja muita ohjauksia, mutta kun se toka kierros tuli niin nopeasti, niin en ehtinyt kelaamaan mitä olisi pitänyt tehdä toisin.



Rata meni hyvin, Halti odotti hienosti lähdössä (kävin palkkaamassa tokalla radalla vielä erikseen). Vikalla putkella tuli sitten kielto ja hyppäsi lähellä olevan esteen. Videolta näkee että mikä oli vikana, kun sama virhe tapahtui tokallakin kerralla. Ohjaus oli siis vähän väärin ajoitettu, olisin pitänyt olla vähän malttia. Tietty suoraan edessä oli se hyppy, joka varmasti vaikutti, ja ei olla treenattu tuollaista putkesta putkeen lähettämistä tai sitä että alan lähtemään liikkeelle heti kun Halti on menossa putkeen. Tokalla radalla vika rima tippui, mutta johtuiko se ohjauksen puutteesta vai seinän vastaan tulemisesta.

Eka rata:



Uusinta:


Vähän voisi jopa Haltin virettä alkaa nostaakin, tosin sitä pitää treenata sitten treeneissä eka, ettei mene ihan säheltämiseksi. Aika rauhassa ollaan vielä tehty ettei ala hirveä säheltäminen ja mielestäni ei ole niin hyvä estevarmuus ettäkö se kestäisi nostattamisen. Mutta treenataan sitäkin.

Maanantain agitreenit

Olin edellisen viikonlopun Keravalla koulutusohjaajakurssilla ja alun perin olin ajatellut jättää väliin treenit ettei mee liian rankaksi, mutta koska on ollut monta viikkoa taukoa treeneistä, niin oli se "uhrauduttava" koirien puolesta, jotta pääsevät purkamaan energiaa johonkin hyödylliseen.

Ja toisekseen Haltin kanssa piti mennä epiksiin seuraavana päivänä, niin parempi vähän muistutella esteitä ja kaikkea (ja purkaa sitä ylimääräistä energiaa). Ja viime Timo Rannikon treenien jälkeen ei olla Pyryn kanssa käyty ollenkaan aksaamassa, joten ihan hyvä että ollaan ehditty tekemään jotain ennen sitä.



Otin eka Haltin kanssa, ja keinun alla oli maksipöytä kun taas on ollut pidempi tauko treeneistä. 1-4 meni hyvin, keppejä ei tehty, joten seuraava pätkä oli 7-13. Tarkoitus oli lähettää koira suoraan eteen puomilta ja leieröidä este välissä kun koira tulee 9-esteeltä, jotta ehtisi sokkariin 12-esteelle. Haltin kansssa meni aika kivuttomasti. Halti irtosi hyvin ja hyvin meni renkaankin, kun itse juoksin edellä että ehdin sokkariin. Ainoa ongelma olikin 13-putkesta tuleminen, kun Halti kävi pomppaamassa aina puomille heti. Piti siis saada etäpalkan kanssa Halti vähän pidemmälle putkesta, ja sitten saatiin loppurata juostua.

Pyryn kanssa tehtiin koko rata, ja en ehtinyt hirveän tarkkaan käymään rataa läpi, ja vähän unohtelin keinun jälkeistä elämää... Pyry meni hyvin kepit vaikka kepeiltä matka jatkui vastakkaiseen suuntaan, ja 7-esteellä tein saksalaisen joka toimi tosi hyvin. Pyryn kanssa ongelmaksi tuli se että jouduin saattamaan sitä pitkälle 9-esteelle, ja en ehtinyt sokkariin 12-esteelle. Noh, molemmilla koirilla oli 45 cm-rimat, joten Pyryllä saattoi muutenkin olla vauhtia tuplaten enemmän. Lopulta saatiin onnistumaan, kun sain Pyryn irtoamaan ja itse pääsin leieröimään sen hyppyesteen ja ehdin Pyryn edelle. Pyöritys toimi Pyryllä hyvin myös 12-esteellä. Pyrykin meinasi tulla puomin yli, ja sitten vielä meni 14- 15- välissä hyppäämässä kesken kaiken renkaan, mikä oli vähän yllättävää, mutta toisaalta Pyry tykkää renkaasta. Loppu olikin ihan iisi, kun Pyry kääntyy ilman putkijarruakin 16-putkesta helposti. Itse olin molempien koirien kanssa peräjälkeen juoksemisen jälkeen aivan puhki. Ei meinannut kunto kestää tauon jälkeen, vaikka lenkkeilty toki on joka päivä. Kyllä siinä molempien kanssa sai juosta niin kovaa, että meni jonkun aikaa että sain puhuttua Pyryn kanssa juoksemisen jälkeen. Mutta hei, agilityhän ei ole urheilua, kuten vaikka shakki, joten ei hätää.

Vähän jäin miettimään kun Halti hyppäsi aika paljon korkeammalle kuin mitä nuo hypyt oli. En tiedä johtuiko sitten tauosta että oli vaan niin innoissaan, vai toivon mukaan enintään siitä että ei nyt osaa vielä arvioida rimakorkeuksia. Toivottavasti siis ei mitään rakenteellista vikaa. Mietin kyllä että pitäisikö nostaa jo 50 cm rimoihin, mutta toisaalta taidan nyt pari kertaa katsoa sen hyppytekniikkaa ennen kuin nostetaan.


Ja vähän mälsempiä uutisia, Halti siskot kävivät läpivalaisussa ja tuli kyllä Kennelliitosta A/A ja 0/0 tulokset, mutta sitten selästä tuli LTV1 (jakautunut ristiluun keskiharjanne (s1-s2) tai muu lievästi normaalista poikkeava rakenne) molemmille. Tämä tarkoittaa sitten sitä, että pitää muistaa pyytää virallisina myös LTV ja VA-kuvat selästä kun mennään luustokuvauksiin. Jää sitten myöhemmäksi miettiä jos Haltilla on sama juttu, että miten se vaikuttaa treenaamiseen tai lähinnä lihashuoltoon.

Pyryltäkään ei ole noita selkäkuvia otettu virallisena, eläinlääkäri vain arvioida että ihan terve selkä. Mistä sitä tietää vaikka Pyrylläkin olisi LTV1, koska ei noista Haltin siskojenkaan kuvista mitään eläinlääkäri nähnyt. Mutta se sitten Haltin osalta ainakin keväämmällä, tai kesällä.

perjantai 22. tammikuuta 2016

Viimeaikaiset treenit

Ompa päivitykset jääneet vähiin, vaikka jonkin verran on tehty kuitenkin.. jonkin verran on peruuntunut treenejä pakkasten vuoksi. Ei haittaa, onhan se hyvä pitää taukoakin välillä enempikin. 

Aina ollaan kuitenkin normilenkit käyty, vähän kovimmilla pakkasilla on lyhennetty matkaa, kun itse ei vaan tarkene. Koirat tykkää kyllä. Pyry itseasiassa tarkenee paremmin vaikka sillä näyttää olevan ohuempi pohjavilla. Sillä on kuitenkin hyvät tassukarvat, joten tassut eivät ole näyttäneet palelevan ja kiirettä ei sillä ole (kun itse yrittää pitää nopeata tahtia). Haltilla taas tassukarvat tuntuu olevan aika lyhyet vielä, ja jos pitkään on yli 20 asteen pakkasessa paikallaan niin saattaa alkaa potkimaan takajalkoja, minkä tulkitsen että tulee kylmä tassuille.. ja huomaa että sillä on paljon kovempi tahti liikkeessä kuin Pyryllä.

Kuvia lisään tähän myöhemmin, niitäkin on ehditty ottamaan aina välillä..

6.1.2016 Loppiaisvieraat, Jästi ja Hippu

Vähän tuli otettua kuviakin kun Jästi ja Hippu tuli käymään. Jästihän on leikattu uros, joten oli hyvä mahdollisuus että Halti ja Jästi vielä tulevat toimeen. Pyryhän tykkää Jästistä, eikä sitä haittaa jos Jästi vähän rähisee.

Haltin kanssa aluksi oli vähän pörinää, tai Jästi pörisi ja Halti pomppi ja härnäsi. Pari kertaa Halti vähän vastasi, mutta rauhoittuivat aina, ja Halti olisi selkeästi halunnut ennemminkin leikkiä, kuin riidellä. Peace, man.

Kokeiltiin kaikkia neljää sisällä kun oli niin kylmä ulkona, ja menikin niin kauan hyvin kunnes Jästi alkoi rähisemään Haltille, jolloin Pyry oli sekunnissa käymässä Jästin päälle, muutamaan otteeseen aina kun Jästi alkoi ärisemään Haltille. Varmaan Jästi olisi hyväksynyt Haltin paremmin, jos olisivat saaneet ulkona pidempään tutustua toisiinsa (oli vaan niin kylmä ettei pystytty olemaan pitkään ulkona). Pyry vaan on niin suojelevainen, joten tehtiin siten että vähäksi aikaa laitoin toiseen huoneeseen omat koirat, ja vuorottelin niiden kanssa kumpi saa olla Hipun ja Jästin kanssa, ja se meni paremmin ilman konflikteja.

9.1.2016 Haltin agitreenit AvecAreenalla



Aluksi meni kyllä niin säätämiseksi, Halti oli pitkän agitauon jälkeen taas KIERROKSILLA, joten sinkoili vähän joka suuntaan ja itse yritin treenata vähän erilaisia ohjauksia mitä normaalisti tekisin Pyryn kanssa. Ei niistä tullut mitään, ja sitten päätin että mennään rata kuin menisin Pyryn kanssa. Ihan hyvin se silleenkin meni. Ainoastaan 9-esteen takaakierrossa toisella tai toisella kerralla Halti ennakoi mun liikettä eikä mennyt taakse, mutta tuli hyviä onnistumisiakin. Samoin seuraavasta putkesta tuli vähän ohi pari kertaa kun en lähettänyt kunnolla, vaan lähdin juoksemaan eteenpäin. Oletin että kyllä se sen putken ottaa. Halti kyllä kulutti niin totaalisesti kaikki energiansa, että oli treenien jälkeen niin rauhallinen että

11.1.2016 Agitreenit; takaaleikkaus





Oli vaan 8 astetta pakkasta joten päästiin treeneihinkin. Ja näitä treenejä tarvittiin. Aluksi otin Haltin jotta se ei kerää ihan liikaa kierroksia autossa, ja meni kyllä ihan hienosti. Joissain takaaleikkauksissa olin vähän myöhässä, ja Halti joutui katsahtamaan minuun ennen hyppyä, mutta muuten meni oikein hyvin. Halti menee mun mielestä paljon paremmin edeltä ohjattava kuin takaaohjattavana.

Pyrylle takaaleikkaukset ovat paljon vaikeampia, ja siksi suosinkin sokkareita yleensä. Nyt tehtiin pari kertaa rata takaaleikkauksilla, ja kyllähän se Pyry teki ne, mutta selkeästi vähän hidasti, ja välillä ihan katsoikin minuun. Näitä pitäisi vaan harjoitella paljon enemmän jotta takaaleikkauksista tulisi toimivampia molempien kanssa. Vikalla kerralla tehtiin Pyryn kanssa sokkareilla, ja oli paljon parempi, koska pääsin kiihdyttämään enemmän jolloin Pyryllä oli kovempi vauhti.

Toki sillä oli ulkona ollut ihan muut jutut mielessä kun jollain oli ollut mukana juoksuinen narttu, ja Pyry yritti etsiä sitä hallissa. Huomasi nimittäin takaaleikkauksissa, että Pyryllä meni muutaman kerran kuono maahan sekunniksi.

Koska meitä oli vähän treenaajia, niin tehtiin sitten kontaktitreenirata. Pyryn kanssa kontaktit on kyllä niin huonot tällä hetkellä, pitäisi vaan ottaa niskasta itseä kiinni ja alkaa treenaamaan niitä. Tosin voi olla että odottelen kevääseen, että olisi enempi valoisaa treenaamiseen. Keinulla itse kiihdytin voimakkaasti hyppyesteen takana olevalle namialustalle, joten Pyrykin tuli suht. hyvin keinun, hidastus siinä silti oli.

Pyryn kontaktitreeni

Haltin kanssa tehtiin kyllä muitakin kontakteja, mutta eniten tehtiin nyt keinua. 


Ensin maksi-pöydän avulla, ja sitten vaihdettiinkin minipöytään, ja meni tosi hienosti, aina yhtä vauhdikkaasti. Voisi kyllä varmaan sen pöydän ottaa seuraavan kerran kokonaan pois. Nyt pitäisi kyllä alkaa treenaamaan enemmän keinun ohittamista ja siitä irtoamista siten että Halti jää kontaktille, ja eri häiriöitä siihen. Keinun jälkeen tehtiin puomi ihan testiksi, että erottaako esteet toisistaan, ja ihan täysiä meni puominkin kontaktille asti. Ei mitään ongelmaa. On mulla keinun ja puomin käskytkin niin erilaiset että pitäisi niistäkin erottaa.

14.1. Timo Rannikon agivalmennus



Mulla kun on ongelmana koira, joka ei kestä yli 15 asteen lämpötiloja, eli kesällä ei vaan kannata treenata, niin löysinpä Lahdesta agilitykurssin 4 krt, joka toinen torstai Timo Rannikon valmentamana ja tälleen talvella jopa. Tartuinpa tilaisuuteen ja nyt käytiin Pyryn kanssa jo ekalla kurssikerralla oppimassa uutta. Ja paljon tulikin korjattavaa meidän yhteistyössä, en tiedä tosin että johtuiko osittain uuden kouluttajan jännityksestä taas, että ei oltu Pyryn kanssa ihan samalla aaltopituudella. Viereisellä kentällä oli tokotreenit käynnissä, joten vähän uusi tilanne Pyryllekin. Silti meni hienosti ja jäi tosi hyvä fiilis treeneistä ja paljon ajateltavaa. 

Itse vähän varoittelin että Pyry on aika jäykkä ja sillä tarvii pitää vauhtia päällä, mutta Timo oli kyllä sitä mieltä että se sai kyllä ihan väärän kuvan Pyrystä, eihän se mikään jäykkä todellakaan ollut, ja hyvää menoa oli. Hallissa oli jotain 4-7 astetta lämmintäkin, joten ei ollut liian lämmin Pyrylle. Suunnittelin että otan kyllä jollekin kerralle Haltin mukaan, kun ratapiirros näyttää sopivalta että voitaisiin selvitä joistakin radan osista kunnialla.

Tykkäsin Timon radasta, se oli tosi virtaviivainen koiralle.

Ensi viikolla suunnittelin lähteväni Haltin kanssa vähän agilityepiksiin Porvooseen, katsotaan miten menee, varsinkin kun taukoa on taas agilitystä ollut jonkin verran.

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Haltin agitreenit sunnuntaina iltapäivällä

Käytiin siis vielä iltapäivällä AvecAreenalla Porvoossa omissa treeneissä. Halti oli täysin latautunut, tai meni se ennemminkin kierroksilla.

Ekalla kierroksella treenattiin yksittäisenä okseria (ylempi rima 40 cm, tokalla kerralla 45 cm). Hyvin hyppäsi. Tehtiin erikseen pussia, ekalla kerralla ei mennyt ilman apua, joten piti nostaa sitä, mutta seuraavilla kerroilla meni ilman apuakin vauhdilla..... siitä sitten vielä myöhemmin lisää.

Pituudessa oli neljä palaa, ja se meni kyllä hyvin. Rimat oli nyt ekaa kertaa 45 cm, ja mun mielestä hyppäsi kyllä hyvin, ja arvioi hyvin korkeudenkin. Keinua sitten tehtiin siten, että pöytä oli keinun alasmenevän puolen alla. Vähän Haltilla muutaman kerran meni tassut sivuun pöydälle, mutta saatiin se tulemaan suoraan. Tuli mun mielestä ehkä liian kovalla vauhdilla eikä YHTÄÄN hidastanut, mutta ehkä se tällä kertaa meni turhan kierroksilla..

Tokalla kerralla tehtiin sitten ihan osittain rata. Ei tosin tehty osaa 7-12, vaan jatkettiin putkelta 6, esteelle 13.

Otettiin myös videota, ja siitä huomaa että renkaalla mun mielestä vähän haki hyppypaikkaa, joten sitä pitää kyllä treenata lisää, ja pussissa se POMPPAA lopussa. Ei siis tule vain pystypäisesti vaan pomppaa lopussa. Sitä sitten treenattiin erikseen, että palkattiin alas heti pussin jälkeen, ja pitää treenata sitä seuraavat kerrat.

Tässä on videot tokalta treenikerralta.

Ekassa videossa näkyy kun Halti nikottelee renkaan ja pituuden kohdalla, kun ei ollut TAASKAAN niellyt nakin palaa kokonaan ennen lähtöä, ja tässä se myöskin vähän haki renkaalla hyppypaikkaa ehkä sen nakinpalasen vuoksi, ja pomppas selkeästi pussilla.


Tokassa videossa menee vähän paremmin, äksöni alkaa 27 sekunnin kohdalla, ennen sitä on vaan lähtötreeniä.



Haltin agikoulutus sunnuntaina aamupäivällä

Käytiin kahdissa treeneissä. Eka Sanna Heinosen agitreeneissä aamupäivällä, ja sitten omissa vetämissä treeneissä Porvoossa AvecAreenalla iltapäivällä. Haltilla on ollut parin viikon tauko, joten energiaa oli kuin pienessä kylässä.

Sannan treeni:
Treeni meni yllättävän hyvin. Takaakierrot meni hyvin, valsseissa mä kuulemma kumartelin tosi paljon, joten sitä asentoa sai korjailla useamman kerran. Sitten kun sain oltua suorassa, niin meni kyllä paremmin. A-estettä ei tehty.

9-esteen jälkeen pelkäsin että Halti menee suoraan putkeen ja sinnehän se ampaisi kun kuulemma katsoin sinne suoraan muutenkin. Sitten kun käänsin katseeni pois putkesta ja katse ja rintamasuunta oli oikealle esteelle, niin hienosti Halti kääntyi 10-esteelle. Parhaiten meni kun ohjasin vähän kauempaa, kun Haltilla on niin laaja sen toimintasäde. Se toimii paremmin kaukana musta kuin lähellä.

13-14- esteet tein ihan takaakiertolla ja valssilla ja hyvin meni. Puomi meni hyvin, paitsi Sanna muistutti että mun pitää kehua Haltia enemmän kontaktilla, joka kerta ettei Haltista tule epävarmaa, ja ala arpomaan kontaktilla.

Aluksi ohjasin vähän hölmösti 18-esteen takaakierron, mutta sitten kun sain ohjeeksi ohjata oikealta puolelta ja vaan peruskäännöllä kääntä se 19-esteen takaakiertoon, niin meni kuin vettä vaan. Siis Halti kääntyy tosi tiukasti peruskäännöksellä, ja vauhdikkaasti, kun Pyryllä olisi ollut ongelmana se, että en olisi pystynyt liikkumaan hyvin eteenpäin, jolloin Pyryn vauhti olisi hidastunut merkittävästi. Muurin takaakierto 22 meni tosi kivuttomasti, ja loppuun olisin toivonut paremman vauhdin, mutta alkoi Halti vähän jo hidastumaan muutenkin.

Tosi hyvät treenit, oli vähän kuitenkin ohjauksia, mutta ei mennyt turhan vaikeaksi niin kuin valmennuksissa menee Haltin kanssa.


Lauantaina ekat agikisat kolmosissa!

Pyryn kanssa startattiin vuoden ekat, ja samalla ekat 3-luokan kisat Lahdessa, Salme Mujusen kisoissa (sopivasti porokoirakasvattaja, sekä useimmiten rimat ei ole tapissa eikä radat hirveätä pyöritystä).

Rimat oli 55 cm, olipa piristävä yllätys, koska jo järjestään 2-luokassa on 60 cm rimat. Eipä näyttänyt olevan ongelma nopeillekaan koirille, että ne rimat eivät olleet 65 cm korkeudessa.

Aloitettiin B-radalla, agiradalla, rata 142 m, rimat 55 cm.

Mielestäni olen ollut reilusti vaikeammilla 2-luokan radoilla, vaikka kyllähän tuollakin joitakin virheitä näkyi.

 Pyryn kanssa tämä oli ihan peace of cake. Ainoastaan jostain syystä 3-esteellä, eli keinulla Pyry jäi jumittamaan oikein kunnolla, vaikka treeneissä on viimeiset puoli vuotta mennyt ihan hyvin keinun. Jäi hetkeksi keskelle keinua arvioimaan tilannetta, ja sitten pikkuhiljaa tuli alas. Jos olis mennyt normaalisti keinun niin kuin ennenkin, niin olisi ollut se 4 m/s ainakin etenemä. Nyt oli jotain 3,72m/s.  Johtuiko sitten pidemmästä treenitauosta vai oliko keinu jotenkin erilainen Pyryn mielestä, en tiedä. Muuten rata meni tosi hyvin, ja vauhdikkaasti. Ihanasti oli suoria putkia ja kaikkea.

Sen verran helppo oli rata, että olisin voinut mennä nollana Haltinkin kanssa tämän radan. Vähän epäilin, että kun tuomari tuli tunnin myöhässä kisoihin, että oliko sekoittanut myös 2- ja 3-luokan radatkin.

Tuloksena tuli siis eka nolla kolmosista, tosin sijoitus oli vaikka kuinka mones.

2. rata oli C-rata, eli hyppyrata, radan pituus n. 151 m, ja rimat 55 cm.

Tää oli vähän vaikeampi ja ihan kiva, vähän enemmän haastetta sentään. Olis varmaan silti mennyt Haltin kanssa myös.


Oli kuitenkin aika yllätys että myös hyppyradalla oli 55 cm rimat. Ja oli kyllä niiiin ihanaa pitkästä aikaa päästä hyppyradalle, ei tarvinut miettiä mitään kontakteja eikä keinun suorittamista.

Pyry oli selkeästi kovemmassa vireessä ja varastikin taas lähdössä (tosin niin saakin tehdä, on ihan hyvä jos Pyrystä pientä röyhkeyttä löytyykin aina välillä). 5-esteelle mietin pitkään minkä ohjauksen teen. Pyöritystä en voinut tehdä, koska se olisi hidastanut niin pahasti vauhtia. Vaihtoehtoina pakkovalssi, japanilainen tai saksalainen. Saksalainen olisi ollutkin mielenkiintoinen tehdä, mutta en sitten kehdannut. Vielä lähdössä en ollut varma minkä ohjauksen teen. Tein sitten hämmennyksissäni pakkovalssin tyyppisen ratkaisun, en kuitenkaan kovin sujuvasti.

 7-takaakierto meni hienosti, ja kun lähdin kiihdyttämään putken kohdalla, liukastuin ja kompastuin omiin jalkoihini ja olinkin sitten rähmälläni maassa tutustumassa lähemmin Jutagrassiin, mikä muuten poltti aika pahasti kämmeniä jotka otti osuman vastaan. Siinä meni muutama sekunti katollani, ja Pyry ehti putkestakin ihmettelemään mua, mutta pääsin sitten ylös ja jatkettiin täysin puhtaasti loppurata ja Pyryllä oli tosi magee vauhti, edes takaakierto putkien välissä ei ollut mikään ongelma.

Tästäkin tuli 0, ja etenemä oli 3,68 m/s, mikä on tosi hyvä kun ajattelee että mulla meni reilu 5 sekuntia ainakin siellä maan rajassa ellei pidempään.. Eli etenemä olisi ollut varmaan yli 4 m/s jos en olisi kaatunut. Ja tänään sunnuntaina on muuten ollut paikat tosi pahasti kipeenä, otin näköjään pahemminkin osumaa siitä alustasta.

Eli se oli tuplanolla! Ihan hyvä alku, vaikka radat ei kovin haastavia mun mielestä olleet.

perjantai 1. tammikuuta 2016

Tavoitteet ja suunnitelmat vuodelle 2016

Mitäs tänä vuonna sitten.. :D

Pyry



Agility:
  • ihanneaikoihin ehtiminen 3-luokassa, ja 0-tulosten saaminen
  • etenemän parantaminen
  • kontaktiesteiden suorittamisen nopeuttaminen
    • jos ne juoksukontaktit treenattaisiin valmiiksi keväällä kun pääsee useammin treenaamaan
  • ulkopuoliset valmentajat talvikaudella
  • Wessmanin agivalmennus




Terveys
  • silmätarkki ja polvitarkki samalla
  • sydäntarkki

Näyttelyt

  • keväterkkari Kotkassa
  • joku ryhmänäyttely
  • mätsäreitä

Muuta
  • etsijäkoiratreenejä
  • tokossa VOI-luokan treenaaminen jos saan motivaatiota jatkaa
  • lammaspaimennus
________________________________________________________________________


Halti



Agility
  • Agility pääosassa harrastusrintamalla
  • nostetaan rimoja mahdollisuuksien mukaan maksikorkeuksiin (riippuen miten Halti hyppää niitä oikealla hyppytekniikalla + kunhan luusto on kunnossa)
  • käydään epiksissä
  • käydään agiradoilla epiksissä kunhan saadaan A-este kuntoon
  • A-este, keinu ja kepit kuntoon kevään aikana
    • A-esteelle juoksukontaktit, keinu kokonaiseksi ja kepit kujilla suljetaan kun on tarpeeksi aikaa ja valoa paneutua näihin
  • syksyllä kisauran aloitus, jos kaikki asiat on kunnossa

Terveys
  • lonkka-, kyynär- ja selkäkuvaukset
  • polvi- ja silmätarkki

Näyttelyt
  • 6.1.2016 Mätsäri Kotkassa
  • 6.2.2016 Ryhmänäyttely Miehikkälässä
  • keväterkkari Kotkassa
  • mahdollisesti muita näyttelyitä jos ei kovin huonoja arvosteluja

Muuta
  • MH-luonnekuvaus keväällä
  • lammaspaimennusta
  • tokossa ei tavoitteita, mutta katsotaan jos vaikka paikkamakuutreenejä yms. voitaisiin tehdä tokoryhmässä ja katsellaan ALO-luokkaa kun jaksetaan
  • leikitään, leikitään

Kuten huomaa, ei jotenkin ole nyt tokomotivaatiota. Jotenkin seuraamisen opettaminen Haltille tökkii, kun mun pitäisi jo tähän mennessä osata opettaa se vahvaksi, ja on jokseenkin paineita saada noi perusteet tokossa niin kuntoon, että ei vaan jaksa edes ajatella niitä. Kotona ollaan tehty perusteita yms, mutta että jaksaisi opettaa häiriössä samoja asioita.. No ainakin paikkamakuu on Haltilla jo aika vahva, eikä mene enää mihinkään häiriöhalpaan, kun heittelen leluja, teen kiihdytyksiä, pompin sen yli.

Agility on tällä hetkellä vaan niiin kivaa, varsinkin kun Pyryllä on motivaatiota tälleen viileemmällä ilmalla, ja Halti on vaan niin ihanasti aina valmiina äksöniin. Itsekin olen alkanut viime vuoden puolella kouluttamaan. Olen kouluttanut alkeisryhmää Agi-Kotkissa sekä sitten sellaista sekalaista ryhmää LSK:ssa. Kyllä siitä vaan paljon oppii, ja ehkä tässä joskus opin opettamaankin. Koulutusohjaajakurssin ekalla viikonlopulla olin syksyllä ja toka osio on nyt tammikuussa. Vähän se ahdisti/ahdistaa, kun iso porukka arvostelee jokaisen kouluttamista, mutta mikä ei tapa, niin vahvistaa, ja aina tietää että on se "piina" jossain vaiheessa ohi. Näin olen selviytynyt kaikista esitelmistä yms kouluaikana. Olenhan ollut aika paha jännittäjä, ja olen edelleen.

______________________________________________________________________________

Tästä alkaa pieni vuodatus....

Välillä vaan mietityttää että kuinka "typerää" on porokoiran kanssa treenata tavoitteellisesti tai käyttää rahaa ja aikaa sellaiseen, kun ei kuitenkaan ole mahdollista kisata samalla tasolla kuin lähemmäs 6m/s etenevät bordercolliet... jokainen omalla tasollaan joo..  Tämä tuli vaan mieleen siitä kun olin koulutusohjaajakurssilla, ja kerroin kouluttajalle harrastavani kahdella porokoiralla agilityä. Kertoilin että toinen vanhempi vähän niin kuin joutui mun kanssa agilityyn, ja nyt tämän toisen nuoremman kanssa on enempi tavoitteita. Ja kouluttaja siihen hämmentyneenä kysyi, että minkäs rotuinen siis tää mun toinen koira olikaan? No porokoira sekin.. Kouluttajan ilme oli kyllä aika kaikenpuhuva, että miten agilitya voi tavoitteellisesti harrastaa porokoiralla..

Täytyy oikeasti sanoa, että olen tässä vuosien aikana saanut kuulla kaikenlaista lapinporokoirien kanssa harrastamisesta, ja kuinka pitäisi hankkia se oikea harrastuskoira. Monesti kaikenlaisista saavutuksista olen kuullut tokaisut, että tosiaanko Pyry ylsi ihanneaikoihin, tai monesti on ihmetelty miten sen kanssa olen saanut tokosta koularit, riittääkö sillä motivaatio. Itsekin olen alkanut välillä uskomaan muiden puheita siitä, että ei tästä lappalaiskoirien kanssa harrastamisesta oikeasti tule mitään, ja se tulee olemaan aina vain harrastelua tuollaisten "hitaiden" koirien kanssa. Varsinkin kun Pyry on ollut varsin vaikeasti motivoitava pehmeähkö ja terävä uros.

Niin, kukin tasollaan. Ehkä sitten joskus hankin toisen rotuisen, jos löydän sopivan rotuisen, joka miellyttää yhtä paljon kuin porokoira. Onhan noita; mudeja, australianpaimenkoiria, kelpieitä... kaikissa on jotain pientä mikä ei miellytä, mutta onhan sitä porokoirassakin (esim. riistavietti, ajoittainen korvattomuus). 

Mutta tällä hetkellä haluan kyllä harrastaa tavoitteellisesti juuri lapinporokoirien kanssa ja haastetaan itsemme tekemään aina paremmin ja näyttämään mitä porokoiristakin voi saada irti. On kiva kyllä välillä kisoissakin yllättää kanssakisaajia kun Pyrylläkin kyllä lähtee mopo käsistä.

Eli vuoden 2016 suurin tavoite on haastaa itseni ja koirani sekä muut tekemään aina parhaansa, ja aina paremmin, ja rikkomaan ennakkoluuloja ja antamaan jotain ajateltavaa epäilijöille. On uskottava itseensä. Vuosi 2016 tulee olemaan varmasti mieletön molempien porokoirien kanssa!


kaikki kuvat: Heidi Jokipiha
______________________________________________________________________

Laitampa vielä tähän muutaman biisin, mitä usein kuuntelen ennen kisoja, nostattamaan fiilistä tai ainakin taistelutahtoa, ehkä joku muukin saa näistä voimaa ;) 

Nää kaikki ei edusta mitenkään mun musamakua muuten, mutta ovat jollain tavalla aina saaneet energiaa kisatilanteisiin.

Naturi Naughton - Fame

Fall Out Boys - Centuries

Fall Out Boy - I Don't Care


Elastinen - Eteen ja Ylös

Halestorm - Freak Like Me

Pauli Hanhiniemi - Muutkin mokaa

- hyvä muistutus, että ei oikeasti haittaa vaikka ei aina mee ihan putkeen.. tai menee just sinne putkeen vaikka ei pitäisi.. muutkin mokaa :)

Jason Mraz - The Beauty in Ugly