tiistai 27. elokuuta 2013

Koirakavereita ja omatoimitreeniä

Sunnuntaina ja maanantaina Pyry pääsi leikkimään Vertin lisäksi yhden vuoden ikäisen belginartun Hexan kanssa, joka oli hoidossa Vertillä. Aluksi Hexa teki sellaisia pentuvingahduksia, kun ei ollut varma Pyrystä ja ärähteli kun Pyry yritti haistaa tyttöä. Lopulta sitten pienen sisällä hengailun jälkeen Hexakin alkoi pyytämään Pyryä leikkimään eikä ärähdyksistä ollut enää tietoakaan.

Kolmestaan peuhaaminen oli sitten haasteellisempaa, ulkona Pyry alkoi paimentamaan molempia belgejä kun ne eivät toimineet (eli ääntä löytyi), ja sitten kun Pyry ja Vertti meinasivat alkaa leikkimään ja Hexa tuli Vertin niskaan ärisemään (leikkimään), niin Pyry taas alkoi erottamaan Hexaa Vertin luota - meni väliin ja haukkui toista häiritsijää pois. Maanantaina kai meni paremmin, kun juoksivat, mutta yhdessä painiminen onnistuu vain kun koiria on kaksi eikä kolme. Muutaman kuvan sain näistä kolmesta:

Hexa, Pyry, Vertti

Pyry, Hexa

Vertti, Hexa, Pyry

Pyry, Hexa, Vertti

Pyry, Vertti, Hexa

Hexa, Vertti, Pyry
Tänään käytiin mun synttäreiden kunniaksi omatoimitreeneissä tekemässä pientä kahden ihmisen koottavaa agilityrataa (enemmän ei viitsinyt kantaa). Tällaista rataa ja sen sovelluksia tehtiin:

Itse halusin treenaa tiukkaa käännöstä 4-esteeltä 5-esteelle. Kokeilin kääntyä myötäpäivää merkiksi koiralle kääntymisestä, mutta ilmeisesti olisi pitänyt kääntyä paljon aikaisemmin kuin itse käännyin. Aikalailla siinä vaiheessa olisi pitäny olla jo kääntynyt kun koira hyppää estettä. Kuitenkin kun Pyry lukee hyvin minua, niin aika hyvin jo toisella kerralla kääntyi mun suuntaan, vaikka mun ajoitus oli huono. Myös kokeilin Pyryn hypätessä vasemman suuntaan kääntymistä ja samalla molemmin käsin "vetämistä" 5-esteelle ja "tässä"-sanaa käyttäen. Se meni kyllä paremmin kuin tuo toinen ohjaus. 6-putkeen tökkääminen onnistui kaikilla tavoilla hyvin, ja kaikki muut meni ihan hyvin.

Nyt ei tehty hirveästi tekniikkaa, eikä muutenkaan tiukkoja käännöksiä, vaan Pyry pääsi tekemään aika hyvin vauhtirataa. Pyry teki ihan hyvin, loppua kohti alkoi vauhti hidastumaan vähän. Tosin vauhtia toi jonkin verran A-este ja rengas, jotka ovat ehdottomasti Pyryn lemppareita. Toivotaan että kanssa ensi viikon Porvoo-Loviisa ystävyysottelussakin olisi kiva möllirata, jonka voi vain juosta läpi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti