tiistai 28. elokuuta 2012

Tokoilua

Eilen pidin toko-treenit kotona Pyryn kanssa. Esittelin myös pelkästään tokossa käytettävän saalislelun, kanin karvasta tehdyn vetolelun, joka oli hirmu ihana lelu Pyryn mielestä. Pyry meni vaan mun mielestä liian levottomaksi tuosta lelusta, ja meni niin kierroksille, että ei pystynyt oikeastaan keskittymään. Eli tätä pitäisi käyttää vain silloin kun motivaatio on nollissa, tai ehkä ennen toko-koetta, kun on muutakin häiriötä.

No harjoiteltiin sisällä aluksi aamulla ja töiden jälkeen kääntymistä oikeaan ja vasempaan. Ensin paikallaan kääntymistä ja sitten muutaman askeleen kääntymistä. Olen kokeillut eri tapoja, ja nyt luulen että tuo oikea jalka aina edellä kääntyminen olis se meidän juttu. Lisäksi tein kokeen omaisesti liikkeet kertaalleen Pyryn kanssa (katse eteen ja vauhdilla), paitsi kävelystä juoksuun ja takaisin unohtui. Luoksetuloa tehtiin useamman kerran, ja muutaman kerran meni ihan hyvin. Lisäksi harjoiteltiin hyppyä jonkin verran.

Muutamia huomioita meidän harjoittelussa ja missä pitäisi petrata.. Nämä liikkeet olen tehnyt ilman käsimerkkejä.

SIVU, SEURAA, KÄÄNNÖKSET
  • Sivulletulo: Pyry on alkanut istumaan vinoon (nyt kun en anna käsimerkkiä), olen korjannut sen astumalla sivuun, ja Pyry on tullut uudelleen sivulle. Mutta pitää alkaa käyttää kättä vähän kauempana itseäni, jotta Pyry ei istu vinoon minua kohti. Jos vaikka auttaisi.
  • Seuraaminen: Seuraaminen menee ihan hyvin, paitsi innostuessaan Pyry alkaa tökkimään mun kättä (vaikka siellä ei ole aikoihin ollut namia ja palkkaan oikeasta kädestä), pitää yrittää pitää kättä vähän etäällä tai sitten selän takana ja pikkuhiljaa palauttaa kättä sivulle. Kokeilin selän takana, ja aika hyvin meni siten. Olen saanut seuraamiseen hyvän rytmin, kun itse kävelen tarmokkaasti. Lisäksi pitäisi saada parempi katsekontakti seuraamiseen. Tämän teen siten, että tulee sivulle, sanon "katso", ja otan askeleen eteen, koira seuraa ja palkkaan.
  • Käännökset: Käännöksiä harjoitellaan nyt oikein teholla, ja saatiin käännökset aika hyvin haltuun eilen. Täyskäännöstä pitäisi harjoitella vielä enemmän, ja oikeaan sekä vasempaan käännöksiä pitää harjoitella juuri oikealla jalalla ensin astumalla, ja vähän konemaisesti. Lisäksi harjoitellaan noita paikallaan kääntymisiä sekä tarkoitus olis alkaa harjoittelemaan myös pujottelemaan seuratessa. Eli sisälläkin eri huoneisiin seurauttamista ja koiran pitäisi seurata vierellä.
JÄÄVÄT
  • Seisominen liikkeestä: menee täydellisesti, Pyry pysähtyy heti ja pysyy jopa paikallaan, kun menen ohitse taakse ja takaisin sivulle. Pyry on tosin alkanut ennakoimaan istumista, joten sitä pitää harjoitella, että menee istumaan vasta pyydettäessä.
  • Maatemeno liikkeestä: Pyry menee heti maahan, mutta meinaa mennä vinoon. Eli pitää ottaa hetkeksi taas käsimerkki käyttöön, jotta saan sen menemään järjestään suoraan. Lisäksi kohdalle tullessani Pyry jälleen ennakoi ja menee sivulle istumaan, joten sitä pitää harjoitella käskyllä. Tämä on oma vika, kun olen opettanut, että aina sivulla istutaan....
LUOKSETULO JA ESTEHYPPY
  • Luoksetulo: Tulee jos tulee.. eli välillä saan tulemaan vauhdilla, mutta usein istuu liian kauas minusta ja joskus jolkottelee vierelle. Enemmän intoa pitäisi saada joka kerta luoksetuloon. Aikaisemmin onnistui hyvin, mutta nyt ilmeisesti treeninpuutteesta vähän ollaan menty metsään
  • Estehyppy: Tarvitsee vielä käsimerkin hyppyyn, käytän sanaa "hop". Muutaman kerran tuli ihan jees kääntyminen esteen toisella puolella, ehtii vaan tulemaan jonkin matkaa takaisin päin esteeltä, ennen kuin ehdin pysäyttämään. Treeniä treeniä.
PAIKALLAOLO, KAUKO, LUOKSEPÄÄSTÄVYYS
  • Paikallaolo: Pyryn bravuuri, ja pysyy aika hyvin häiriössäkin vaikka kuinka kauan. Paitsi eilen pistin maahan, ja lähdin Nekun perään ulkona ja juttelin Nekulle, niin olihan se Pyry noussut ylös, mutta kaukokäskyllä meni takaisin maahan.. toi oli ehkä liikaa häiriötä..
  • Kaukokäskyt: No kaukokäskyjä ei tietty tässä vaiheessa tarviskaan osata, mutta treenattiin niitäkin. Ne nimittäin menee aika hyvin ilman käsimerkkejä (paitsi seisoessa tulee pari askelta eteenpäin), mutta pitää harjoitella käsimerkkien kanssa
  • Luoksepäästävyys: Tätä pitäis harjoitella, yleensä ollut ihan hyvä. Ei olla paljoa kyllä tehty.
Tavoitteena olisi viimeistään ensi keväänä osallistua möllitokoon, ehkä jopa jo tänä vuonna, jos niitä järjestetään vielä loppuvuodesta (tähän mennessä viimeisin on syyskuussa). Ja sitten riippuen möllitokosta, niin suunnitellaan koska osallistutaan ALO-luokkaan, vai harjoitellaanko vielä möllitokossa..

Loviisan koirissa olisi kisaryhmä, mutta tuntuu että siihen osallistumiseen pitäisi olla paremmin hallussa noi liikkeet. Katotaan mitä tässä muutaman kuukauden aikana saadaan aikaan ja pääseekö vielä mukaan.

Katsotaan saanko treenattua vielä jossain muualla kuin omalla pihalla tällä viikolla noita kokeenomaisia liikkeitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti