Tänään oli agilityssä tällainen rata, eli harjoiteltiin eteen-käskyä ja putkitreeniä.
Aluksi siis kolme hyppyestettä (maxi-korkeus tällä kertaa, olisko ollut 55-60cm), ja sitten oikealta puolelta oikean puoleiselle putkelle, oikealta puolelta keskimmäiselle putkelle, oikean (käden) puolelta vasemmalle putkelle ja sitten sieltä vielä vastakkaiseen putkeen vasemmalta käden puolelta ja sitten taas eteen kolme hyppyestettä.
Harjoiteltiin aluksi pelkästään putkiin menemistä ja sitten pikkuhiljaa otettiin hyppyesteitä mukaan kuvioihin. Pyry taas pari kertaa toisti aikaisemminkin tapahtuneen, eli lähti putkeen siitä ensimmäisestä mahdollisesta aukosta. Sitten kävi kämmi, ja Pyry jäi keskimmäiseen putkeen haistelemaan ja merkkasi sinne, ja mähän heti toruin Pyryä. No, seuraavalla kerralla tauon jälkeen Pyry ei suostunut enää menemään siihen putkeen, kun tietty oli yhdistänyt putkeen menemisen/tulemisen ja torumisen. Voi mun herkkä koirani. Sitten vaan harjoiteltiin rataa siten, että jätettiin se putki pois laskuista, ja treenattiin muilla. Pitää kattoo sit seuraavan kerran, josko Pyry olis unohtanut tuon tapahtuman ja pitää treenata kotona myös putkea.
Aluksi myös treenattiin lähettämistä eteen kolmelle esteelle, ja ne Pyry meni todella hienosti tiputtelematta rimoja ja muutenkin innokkaasti ja nopeasti. Ja koko radassa juuri noi esteet ja kaikki paitsi toi yks putki, meni hienosti. Itsekin muistin hyvin näin yksinkertaisen radan.
Pyry sai tällä kertaa tavata vähän kaikkia leidikoiria mitä paikalla oli, ja että oli ihanaa.
Treenattiin myös avun kanssa itsenäisesti keinua, ja kohta voitaisiin myös kokeilla ilman taka-apua, koska Pyry pysähtyy aika hyvin keinulla. Sitten treenattiin erikseen aika paljon keppejä, ja ne meni aika hyvin, kun itse malttaa rauhallisesti ilman hätiköimättä treenata. Ohjaajakin sanoi, että nehän meni hyvin. Ja myös harjoiteltiin rengasta, mikä teki ihan hyvää Pyrylle, kun se meinaa maxi-korkeudessa mennä sen ali. Treenattiin myös vähän eri kulmista, ja lopulta silleen että en ollut osoittamassa rengasta lähellä, vaan olin paljon kauempana renkaan ohi, kun kutsuin sen läpi. Ne meni todella hyvin.
Pyry oli muutenkin vähän vaisu tänään, ja jo aikaisemmin tänään vähän herkkä treenaamiselle, toivotaan että tästä ei ala taas seuraava herkkyyskausi. Pyry ei meinannut aamullakaan mun noustessa nousta ylös, joten vähän väsynyt se oli. Eilenhän oli jälkitreenit, mutta eipä se yleensä ole niin paljoa niistä väsynyt. Paitsi nyt mentiin paljon pidempi jälki kuin aikaisemmin. Agilityssäkin Pyry oli vähän hajamielinen eikä oikein keskittynyt samalla tavalla kuin yleensä. Pyry ei myöskään juonut ollenkaan treeneissä. Toivotaan että se olis ollut normaalia väsymystä. Sitten kyllä illalla kotona siinä taas oli virtaa vaikka kuinka paljon jakaa.
Tästä opittiin, että ehkä ei kannata harrastaa mitään muuta agilitypäivänä kuin ehkä sitä agilityä, ja taidan jättää kaikki tokoilut yms pois samana päivänä. Ja ehkä edellisenä päivänä pitää ottaa myös rauhallisemmin (paitsi ens keskiviikkona on taas jälkeä). Lisäksi pitää ottaa huomioon, että Pyryä ei voi torua agilityssä kyllä ollenkaan, pelkkä yksi kielto enintään (poikkeuksena tietty jos tekee jotain oikein pahaa). Katotaan josko seuraavan kerran menis paremmin, vaikka nytkin meni ihan hyvin ja paljon opittiin.
torstai 30. elokuuta 2012
Tokoa aamusta ja eilen jälkeä
Aamulla treenattiin ihan paikallaan sivulle tuloa ja maahan menoa. Ilman käsimerkkiä Pyry menee istumaan ja maahan vinoon. Mitä ihmettä?! No tätä sitten pitää alkaa harjoittelemaan varmaan viis kertaa käsimerkillä onnistuneesti, ja sitten vikalla kerralla ilman käsimerkkiä tai sitten häivytetyllä käsimerkillä. Ja pitää alkaa kiinnittää huomiota miten pidän kättä ilman käsimerkkiä.
Pyry vähän paineistui, kun se meni väärin istumaan tai makaamaan, ja pyysin uudelleen. Kohta ei halunnut ollenkaan tehdä, ja oli epävarma että mitä halusin. Pidin taukoa ja söin, ja sitten uudelleen tehtiin todella helppoja ja selkeitä istumisia ja makaamisia selkein käsimerkein.
Mutta siis pitää alkaa tekemään merkkauksella noita, eli naksuttimella merkkaan kun tekee oikein, sillä on aikaisemmin ainakin tullut varmemmaksi noissa liikkeissä. Paha vaan että juuri löytämäni naksutin on vähän rikki. Ehkä pitää hankkia uusi.
Näitä juttuja olen alkanut hiomaan erikseen vielä, jotta mahdolliseen TOKO-kokeeseen, liikkeet tulee suoraan ja selkeästi, enkä enää palkitse hieman vinoon menneistä. Parhaimmillaan Pyry osaa mahtavasti, mutta pitää saada varmuutta liikkeisiin. Tota palkitsemattomuutta virheistä joutuu käyttämään vain harkitusti, koska montaa kertaa Pyryllä ei voi jättää palkitsematta, muuten jättää kokonaan tekemättä. Eli jos tekee väärin/vinosti, niin sitten tavoitteena on yhden kerran palkitsemattomuus ja toisella kerralla pitää tehdä siten, että Pyry varmasti onnistuu. Näin se oppii parhaiten.
Eilen oltiin jäljellä Kulloossa, siitä jälkipäiväkirjassa lisää. Ihan kivaa oli, ja oli kiva ryhmä. Yks labbisnarttu karkasi autosta, kun otin Pyryn mun autosta ulos, mutta aika lunkisti Pyry moikkasi sitä, ja sitten keskittyi muihin haisteluihin odottaessa. :)

tiistai 28. elokuuta 2012
Tokoilua
Eilen pidin toko-treenit kotona Pyryn kanssa. Esittelin myös pelkästään tokossa käytettävän saalislelun, kanin karvasta tehdyn vetolelun, joka oli hirmu ihana lelu Pyryn mielestä. Pyry meni vaan mun mielestä liian levottomaksi tuosta lelusta, ja meni niin kierroksille, että ei pystynyt oikeastaan keskittymään. Eli tätä pitäisi käyttää vain silloin kun motivaatio on nollissa, tai ehkä ennen toko-koetta, kun on muutakin häiriötä.
No harjoiteltiin sisällä aluksi aamulla ja töiden jälkeen kääntymistä oikeaan ja vasempaan. Ensin paikallaan kääntymistä ja sitten muutaman askeleen kääntymistä. Olen kokeillut eri tapoja, ja nyt luulen että tuo oikea jalka aina edellä kääntyminen olis se meidän juttu. Lisäksi tein kokeen omaisesti liikkeet kertaalleen Pyryn kanssa (katse eteen ja vauhdilla), paitsi kävelystä juoksuun ja takaisin unohtui. Luoksetuloa tehtiin useamman kerran, ja muutaman kerran meni ihan hyvin. Lisäksi harjoiteltiin hyppyä jonkin verran.
Muutamia huomioita meidän harjoittelussa ja missä pitäisi petrata.. Nämä liikkeet olen tehnyt ilman käsimerkkejä.
SIVU, SEURAA, KÄÄNNÖKSET
Loviisan koirissa olisi kisaryhmä, mutta tuntuu että siihen osallistumiseen pitäisi olla paremmin hallussa noi liikkeet. Katotaan mitä tässä muutaman kuukauden aikana saadaan aikaan ja pääseekö vielä mukaan.
Katsotaan saanko treenattua vielä jossain muualla kuin omalla pihalla tällä viikolla noita kokeenomaisia liikkeitä.

- Sivulletulo: Pyry on alkanut istumaan vinoon (nyt kun en anna käsimerkkiä), olen korjannut sen astumalla sivuun, ja Pyry on tullut uudelleen sivulle. Mutta pitää alkaa käyttää kättä vähän kauempana itseäni, jotta Pyry ei istu vinoon minua kohti. Jos vaikka auttaisi.
- Seuraaminen: Seuraaminen menee ihan hyvin, paitsi innostuessaan Pyry alkaa tökkimään mun kättä (vaikka siellä ei ole aikoihin ollut namia ja palkkaan oikeasta kädestä), pitää yrittää pitää kättä vähän etäällä tai sitten selän takana ja pikkuhiljaa palauttaa kättä sivulle. Kokeilin selän takana, ja aika hyvin meni siten. Olen saanut seuraamiseen hyvän rytmin, kun itse kävelen tarmokkaasti. Lisäksi pitäisi saada parempi katsekontakti seuraamiseen. Tämän teen siten, että tulee sivulle, sanon "katso", ja otan askeleen eteen, koira seuraa ja palkkaan.
- Käännökset: Käännöksiä harjoitellaan nyt oikein teholla, ja saatiin käännökset aika hyvin haltuun eilen. Täyskäännöstä pitäisi harjoitella vielä enemmän, ja oikeaan sekä vasempaan käännöksiä pitää harjoitella juuri oikealla jalalla ensin astumalla, ja vähän konemaisesti. Lisäksi harjoitellaan noita paikallaan kääntymisiä sekä tarkoitus olis alkaa harjoittelemaan myös pujottelemaan seuratessa. Eli sisälläkin eri huoneisiin seurauttamista ja koiran pitäisi seurata vierellä.
JÄÄVÄT
- Seisominen liikkeestä: menee täydellisesti, Pyry pysähtyy heti ja pysyy jopa paikallaan, kun menen ohitse taakse ja takaisin sivulle. Pyry on tosin alkanut ennakoimaan istumista, joten sitä pitää harjoitella, että menee istumaan vasta pyydettäessä.
- Maatemeno liikkeestä: Pyry menee heti maahan, mutta meinaa mennä vinoon. Eli pitää ottaa hetkeksi taas käsimerkki käyttöön, jotta saan sen menemään järjestään suoraan. Lisäksi kohdalle tullessani Pyry jälleen ennakoi ja menee sivulle istumaan, joten sitä pitää harjoitella käskyllä. Tämä on oma vika, kun olen opettanut, että aina sivulla istutaan....
LUOKSETULO JA ESTEHYPPY
- Luoksetulo: Tulee jos tulee.. eli välillä saan tulemaan vauhdilla, mutta usein istuu liian kauas minusta ja joskus jolkottelee vierelle. Enemmän intoa pitäisi saada joka kerta luoksetuloon. Aikaisemmin onnistui hyvin, mutta nyt ilmeisesti treeninpuutteesta vähän ollaan menty metsään
- Estehyppy: Tarvitsee vielä käsimerkin hyppyyn, käytän sanaa "hop". Muutaman kerran tuli ihan jees kääntyminen esteen toisella puolella, ehtii vaan tulemaan jonkin matkaa takaisin päin esteeltä, ennen kuin ehdin pysäyttämään. Treeniä treeniä.
PAIKALLAOLO, KAUKO, LUOKSEPÄÄSTÄVYYS
- Paikallaolo: Pyryn bravuuri, ja pysyy aika hyvin häiriössäkin vaikka kuinka kauan. Paitsi eilen pistin maahan, ja lähdin Nekun perään ulkona ja juttelin Nekulle, niin olihan se Pyry noussut ylös, mutta kaukokäskyllä meni takaisin maahan.. toi oli ehkä liikaa häiriötä..
- Kaukokäskyt: No kaukokäskyjä ei tietty tässä vaiheessa tarviskaan osata, mutta treenattiin niitäkin. Ne nimittäin menee aika hyvin ilman käsimerkkejä (paitsi seisoessa tulee pari askelta eteenpäin), mutta pitää harjoitella käsimerkkien kanssa
- Luoksepäästävyys: Tätä pitäis harjoitella, yleensä ollut ihan hyvä. Ei olla paljoa kyllä tehty.
Loviisan koirissa olisi kisaryhmä, mutta tuntuu että siihen osallistumiseen pitäisi olla paremmin hallussa noi liikkeet. Katotaan mitä tässä muutaman kuukauden aikana saadaan aikaan ja pääseekö vielä mukaan.
Katsotaan saanko treenattua vielä jossain muualla kuin omalla pihalla tällä viikolla noita kokeenomaisia liikkeitä.
maanantai 27. elokuuta 2012
Agilityä ja näytelmöintiä
Torstaina olinkin kipeä, mutta oli pakko päästä agilitytreeneihin silti. Mulla oli lisäksi hovikuvaaja paikalla, että saatiin vähän liikekuviakin Pyrystä. Ihan kivaa oli. Tässä on (mun oma piirtämä) rata, jota käytiin torstaina:
Eli alusta lähettiin renkaan läpi puomille, josta pituusesteelle ja siitä eteen hyppyeste, seuraavan hyppyesteen takaa (ja tässä vaiheessa ohjaajan piti tehdä valssaus) ja sitten poikittaiselle esteelle ja siitä taas hyppyesteelle suoraan. Koska oli märkä sää, niin piti saada vähän enemmän vauhtia A-esteelle, eli piti saada koira kaartamaan vähän kauempaa sinne. Sitten A-esteeltä hyppyeste ja puomin alla olevalle putkelle ja putkelta hyppyeste ja toinen putki ja vauhdilla sitten kaksi hyppyestettä.
Alussa tehtiin silleen että tein jaksoissa. Eli aluksi rengas - puomi - pituus. Sitten pituuden jälkeen neljä hyppyestettä ja A-este. A-esteeltä sitten loppumatka. Eniten ongelmia mulla oli, että sain valssauksen tehtyä 5-6 esteen välillä ja sitten olisi pitänyt ehtiä ennen 7 estettä esteen oikealle puolelle vastaanottamaan koira. Valssauksia harjoiteltiin vähän enemmänkin, että osasin kääntyä oikein päin Pyryn tullessa takaa esteeltä, ja siihen 7 esteelle en ehtinyt koskaan oikein. Mutta kyllä Pyry onneks meni 7 esteelle vaikka ohjasinkin väärältä puolelta, hitaammin vaan. Pyryllä taas oli vaikeuksia mennä ensimmäiselle putkelle vasemmasta päästä, vaan yritti aina mennä oikealta puolelta. Kuitenkin alusta ekalle hyppyesteelle meni hyvin ja sitten ekalta putkelta loppuun meni hyvin.
Itselle huomioksi, että pitää osata itse hidastaa Pyryä tietyissä kohdissa, että ehdin mukaan. Pyry kun menee vauhdilla jos siihen saa luvan. Itse rupean aina vaan hätiköimään kun en pysy mukana. Hidastin kontakteilla, koska niillä muutenkin on hyvä että Pyry hidastaa vauhtiaan, ettei hyppää niiden yli vauhtihurmassaan. Eli puomilla hidastus (sanoin hidaaaastaaa, ja näytin kädellä läheltä puomin kontakti-kohtaa), tää onnistuu hyvin. Ja sama A-esteellä, hidastan Pyryä ja pysäytän kontaktille. Oliskohan ollut lappalaiskoiraleirin jatkoagilityssä, kun en pysäyttänyt Pyryä joka kerta A:lle, vaan hidastin vaan sitä. Lopulta mentiin kaksi kertaa vielä koko rata, ja ainoa missä oli vähän problematiikkaa oli se eka putki ja mistä päästä mentiin. Jopa vikalla kerralla sain Pyryn menemään putkesta oikeasta päästä, mutta siinäkin saatiin neuvotella.
Ihan jees, tästä on hyvä jatkaa. Itse pitäisi harjoitella ilman koiraa noita valssauksia ja hidastamista oikeissa kohtaa sekä sitten vauhdin ottamista kun on enemmän hyppyesteitä edessä. Sekä kotona harjoitellaan keppejä keskenämme.
Tässä vähän kuvasaastetta päivästä:
Lisäksi saatiin muutama hyvä kuva muutenkin Pyrystä ja minusta
Ja Pyrystä muutama rakenne- ja pääkuva:
Lisäksi oltiin eilen sunnuntaina 26.8.2012 näyttelyssä Luumäellä, ja tällainen arvostelu tuli (tuomarina Jaana Hartus):
" Keskikokoa kookkaampi, erittäin hyvän tyyppinen nuorukainen, jolla erittäin hyvä rungon muoto. Varsin lupaava pää, hyvä suora ylälinja. Tasapainoiset kulmaukset, joita voisi olla enemmänkin. Kevyet liikkeet, voimaa voisi olla enemmän", JUN-EH1

keskiviikko 22. elokuuta 2012
Silmä- ja polvitarkkiaika varmistunut
No sain varattua silmien ja polvien joukkotarkastukseen paikan Kotkassa 1.10.2012. Se järjestetään eläintarvikeliike Tottakaissa. Ihan kiva, että saadaan nekin tarkastettua.
Samalla Pyry antaa verinäytteen Hannes Lohen geenitutkimukselle.

tiistai 21. elokuuta 2012
Porvoossa treffailemassa Jästiä
Käytiin maanantaina treffaamassa Jästiä Porvoossa Gammelbackan koirapuistossa. Tässä on vähän kuvasaastetta:
sunnuntai 19. elokuuta 2012
Jälkeä
Perjantaina käytiin tekemässä ihmisjälki Porvoossa. Ihmisen hajun annoin Pyryn haistaa pussissa olevasta hajunlähteestä. Jälki meni ensin polkua pitkin ylös metsään ja sitten poikkesi polulta umpimetsään oikealle n. 70 metrin päästä ja jonkin matkaa oikealle. Eli yksi kulma. Ei ollut tuulinen päivä, ja oli aika aurinkoinen ja lämmintä. Jäljen alussa annoin haistaa hajulähdettä, ja sitten Pyry yleensä on heti haistanut jäljen ja lähtenyt kuin juna radalla. Mutta nyt piti ihmetellä eka lokinpoikasta, ja sitten siihen lähelle tuli perhe picnicille, ja niitä piti ihmetellä, ja sit Pyry alkoi kellimään nurmikolla ja vähän piti syödä puunoksaa. Sitten se katteli, että ei noi ihmiset tee mitään, ja sit se yhtäkkiä lähtikin jäljelle, ja sittenhän se meni koko jäljen vauhdilla, välillä pysähteli odottamaan että tuunko perässä, kun hidastan sen vauhtia (ei nyt voi alkaa juoksemaankaan perässä). Aika hyvin meni, ja oli kyllä hyvä jälki.
Eilen käytiin Myrskylässä ja sai Vertin kanssa leikkiä ja juosta iltalenkin sijaan.
Tänään mä sitten olin auttamassa Loviisassa toko-kokeessa ja otin pisteitä taululle ja autoin alku- ja loppujärjestelyissä. Kyllä oli kiva saada parempi käsitys tuosta kokeen kulusta, ja mitä muuttujia siellä on. Alkoi tuntua että ei se niin vaikea koe ole, ja tosiaankin ei ole mahdotonta osallistua siihen viimeistään ensi keväänä. Pitäisi vaan ottaa joku aikaisempi päämäärä, jotta saisi vähän tavoitetta ja motivaatiota treenaamiseen. Toki mennään ensin möllitokokisoihin, mutta katsotaan ehditäänkö mennä vielä tänä vuonna. Voisi ainakin käydä kokeilemassa. Tuolla tokokeessakin oli vaikka mitä häiriötä, oli (raviradalla) tallikissaa, hevosia, hevosen lantaa alueella ja sadekuuroja. Aika hyvin näistä huolimatta meni lähes kaikilla.
Ensi viikolla meillä on sitten ohjelmassa maanantaina Jästin kanssa treffaaminen Porvoossa, keskiviikkona on viikkoharjoitukset Heinlahdessa (istuminen, seuraaminen), torstaina on agitreenit, joihin pitää kyllä tosissaan treenata myös. Lauantaina on mun synttärikahvit ja sunnuntaina lähdetään ryhmikseen Luumäelle. Siellä oli tuomarivaihdos, ja uusi tuomari on Jaana Hartus, joka ilmeisesti tykkää ehkä vankemmista koirista. Joten saa nähdä miten menee!
Pitää ottaa nyt treenitavoitteeksi tokossa vähintään 1 kerta viikossa koko alo-kokeen liikkeet kerralla kotipihassa ja 1 kerran viikossa jossain muualla häiriössä. Lisäksi tietty normaalit muut treenit pikkujaksoissa.

torstai 16. elokuuta 2012
Agilityä
Tässä viime viikon aikana ei oikeastaan olla mitään hirveästi tehty. Tokoliikkeitä tietty joka päivä vähän, mutta eipä pahemmin. Pyry pääsi sunnuntaina kyläilemään muutamaksi tunniksi Vertin luo, ja siellä oli kivaa. Tein Vertin kanssa myös hieman tokoliikkeitä; ollaan harjoiteltu sivulletuloa takaa kiertämällä ja vähän seuraamista sekä seisomista.
Ollaan käyty viileämpiä päivinä pyörälenkeillä ja sitten muutaman kerran ollaan käyty Loviisassa taas kävelemässä. Kyllä se kannattaa. Pari päivää sitten käytiin tuossa lähellä kävelemässä "kartanon lenkin" ja tuli naapurin Nemi-labbis vastaan ja mentiin hienosti ohi. Pyry hienosti käveli vierellä! Tänään myös yksi vaalea labbisuros ohitettiin ihan läheltä aika hienosti. Oon kyllä ylpeä, Pyry kuuntelee tosi hienosti mua eikä enää keskity niihin toisiin koiriin. Eli luottamus meidän välillä on vahvistunut tosi kiitettävästi.
Tänään oltiin agilityssä, ja mentiin sellainen 20 esteen rata. Koska siinä oli keinu ja kepit, niin mentiin rata muutamassa osassa. Kouluttaja sanoi että Pyry on tosi nopea ja yhteistyö toimii meidän välillä hyvin, eli Pyryllä on hyvä kontakti ja seuraa hyvin mun ohjeita. Nopeudessa on se huono puoli että mä en kerkeä mukaan aina. Vähän oli ongelmia myös renkaassa, kun Pyry meni sen alitse (vähän erilainen metallikehikkoinen rengas kuin meillä kotona), kun ei ihan hahmottanut sitä. Muutaman kerran meni kyllä hienosti läpikin. Kysyin erikseen siihen ohjetta, niin kouluttaja mainitsi että kannattaa ainakin pitää kättä oikealla korkeudella (ei liian alhaalla) ja harjoitellaan erikseen rengasta. A-este meni hienosti ja putket meni hienosti. Yllätyin, että Pyry meni hienosti lähettämällä esteille eteenpäin. Eli pystyin näyttämään eteenpäin estettä ja se meni sille, mikä auttoi paljon kun jäin jälkeen muutaman esteen rykelmän jälkeen.
Sain hyvin vinkkejä keppien pujotteluun, pitää harjoitella tekniikkaa kotona, ja kotona meni aika hienostikin nyt kun agilityn jälkeen kokeiltiin. Ja keinua harjoiteltiin useamman kerran, jotta Pyry osaisi itse käyttää painoaan sen laskemisessa. Pyysin vielä erikseen että kouluttaja jarruttaisi takaa pitäen keinua. Mielestäni se ei niin hyvin ainakaan luule, että ihminen pitää sitä keinua aina kiinni, kun se ihminen on takana. Muutamalle muulle laitettiin hihnaan koira ja kouluttaja piti edestä keinua kiinni, mutta onneks suostui minun tapaan meidän kohdalla. Mutta kaikenkaikkiaan meni hyvin, olisi mennyt paremmin jos olisin ollut itse nopeampi ja selkeämpi. Vaikka Pyry menikin väärin välillä, niin oli kyllä tärkeää pitää hyvää mieltä yllä ja kehua aina mahdollisimman paljon. Sillä olen huomannut, että Pyryllä pysyy hyvä vire yllä, kun pidetään kaikki hauskana leikkinä. Jos yhtään ärähtäisin (niin kuin jotkut tekevät) niin Pyryllä varmaan menis heti maku treenaamiseen ja vauhti hidastuisi.
No pitää yrittää harjoitella vähän enemmän ennen ens viikon agilityä kotonakin, jos saatais noita keppejä harjoiteltua vähän pidemmälle. Aika mahtava fiilis jää kyllä aina tosta agilitystä ja koira kun nauttii siitä ihan täysillä!

torstai 9. elokuuta 2012
Syksyn agilitytreenit aloitettu
Eilen käytiin Kotkassa mätsärissä kokeilemassa miten se keskittyminen onnistuu pelkästään mun kanssa (ilman koirakavereita), niin aika hienosti meni. Pyry ei ahdistunut tai stressaantunut ollenkaan. Vähän hiljakseenhan sinne alueelle pitää mennä että ymmärtää kulkea mukana, mutta kaikenkaikkiaan meni hyvin, vaikka ihan vieressä lopulta huskylauma metelöi ja ulisi paljonkin. Saatiin sininen eikä sijoituttu. Päätä en meinannut saada ylös ollenkaan ravatessa, ja muutenkin seisoi vähän hassusti (harjoitellessa kehän ulkopuolella meni erinomaisesti). Hampaat näytti hienosti ja antoi koplatakin (varsinkin kun muistan rapsutella takapuolen päältä juuri hampaita katsoessa). Sinisten kehässä Pyry menikin jo aika hienosti, seisoi nätisti ja ravasikin ihan mun mukana "oikeaoppisesti" eli pää ei ollut maassa kokoajan. Pitäis jotenkin osata huomaamattomasti kieltää sitä haistelemasta kun tehdään töitä. Ehkä opetan jonkun sanan, joka tarkoittaa että koska tehdään töitä ja vain töitä.
Tänään aloitettiin sitten jatkoagility, ja se meni aika hyvin. Tällä kertaa tehtiin rataa, jossa on pelkkää valssaamista ja pari putkea. Alussa vähän ohjaaja (eli minä itse) ei osannut hallita kroppaansa, ja unohti missä kulmassa piti millekin esteelle mennä ja miten esteen jälkeen asetuttiin, mutta sitten alko mennä paremmin. Pyry olis kyllä osannut, jos olisin ollut selkeämpi. Ja vaikka ohjasin välillä ihan päin mäntyä, niin onneksi on fiksu koira, joka osaa joka tapauksessa mennä oikein esteelle/putkeen vaikka ohjaaja näyttää jotain muuta.
Aika paljon mulla oli myöhässä käskyt ja asetuin esteille ohjaamaan myöhässä, eli nopeuteen ja kropan asentoon pitää kiinnittää huomiota. Viimeiseksi tehtiin rataa, jossa on noita valssauksia, mutta myös mentiin tiukassa kulmassa putkeen ja sitten oli esteeltä toiselle esteelle takakautta, ja sitten näiden esteiden välistä A-esteelle, josta pituuteen ja kulmassa pari estettä eteen. Ne meni aika mukavasti, ja nyt kun ollaan paljon A-estettä harjoiteltu, niin Pyry meni aika hienosti sen, ja hidasti automaattisesti alastullessa, joten ei tarvinnut pysähtyä ollenkaan A-esteen alastulokontaktilla. Pituus meni hyvin, paitsi ohjaus sen jälkeisillä esteille ei ihan mennyt kuin piti, mutta joka kerta Pyry kyllä meni esteet joka tapauksessa (fiksu koira kun on). Muistin jopa viimeisillä radoilla kehuakin koiraa ja antaa palkkiota sille suorittamisesta. Ajattelin että voisin laittaa palkkion radan viimeisen esteen jälkeen, niin ainakin tulisi annettua oikea-aikaisesti palkkio.
Tästä se alkaa :) Vähän tuli tehtyä myös odottaessa tokoliikkeitä.
Viikonloppuna Pyry pääsee sunnuntaina hoitoon Vertin luokse, kun mennään Orimattilaan ihmisten kesken elomarkkinoille. Sitten seuraavana viikonloppuna taidan mennä vapaaehtoiseksi talkooväeksi toko-kokeeseen sunnuntaina Loviisan koiriin.
Ps. Pyry pääsi tutustumaan bostonterrieri narttuunkin tänään, ja olis se ollu niiiiin ihana..

sunnuntai 5. elokuuta 2012
Perustreenausta
Tänään otettiin sellainen lyhyt sessio perustreenausta, aluksi agilitya ja toiseksi sitten tokoa. Agilityssä harjoiteltiin lähettämistä eri esteille ja sitten muutama onnistunut keppiharjoitus. Päätin jättää onnistumiseen, joten harjoiteltiin vain muutaman kerran.
Lisäksi harjoiteltiin tokoliikkeitä. Lähinnä painoitus oli seuraamisessa kääntyminen oikeaan tai vasempaan, ja maahanmeno liikkeestä. Seisominen liikkeestä ja normaali seuraaminen menee ihan jees. Vähän harjoiteltiin myös seuraamisessa juoksua. Lisäksi esteen hyppäämistä harjoiteltiin. Ja päätettiin onnistuneeseen ylihyppäämiseen ja oikealle puolelle estettä jäämiseen. Enemmän pitäisi nyt harjoitella juuri noita kääntymisiä ja pidempiä seuraamisia. Lisäksi maahanmenoa liikkeestä enemmän. Esteen hyppääminen on myös harjoitusvaiheessa. Pitää vaan pitää Pyry mahdollisimman motivoituneena. Luin tuossa erästä tokokirjaa ja siitä sain vähän vinkkejä miten palkitsen Pyryä. Rauhallisella koiralla pitäisi käyttää ruokamotivaationa jotain mahdollisimman herkkua, ja palkitaan niin harvoin kun on mahdollista. Pitäisi etsiä se aika, minkä koira jaksaa tavoitella herkkua, ja toimia sen ajan puitteissa aluksi.
Käytiin Pyryn kanssa lauantaina myös Padasjoella sukuloimassa ja käytiin Sahti-SM kisoissa hengailemassa. Pyry käyttäytyi aivan hienosti ja vähän arka tyttö pääsi silittelemäänkin Pyryä.
Keskiviikkona mennään Kotkaan mätsäriin ihan kahdestaan Pyryn kanssa, joten katsotaan miten siellä menee. Torstaina alkaa meidän jatkoagility, jota odotan innolla. Olen lukenut myös yhtä agilitykirjaa kovasti, ja yrittänyt vähän harjoitella eri asioita noilla mun muutamalla esteellä joita tuolla pihalla on.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)