perjantai 31. elokuuta 2018

Pyryn kastraatio

Pyry kastroitiin sitten viime tiistaina aamupäivästä. Sille laitettiin pikkukoiran annos nukutusainetta, koska se herää niin huonosti. Tämä oli hyvä juttu, koska Pyry oli enemmän hereillä kuin koskaan aiemmin herättyään.

Kotiin tuominen olikin aikamoinen show, kun Halti tietty kotona oli kerännyt energiaa, ja jouduin eka antaa sen juosta ulkona suurimpia höyryjä pois ennen kuin otin Pyryn pois autosta. Ja silti joutui paljon kieltämään riehumista, kun se on tottunut aina erossa olon jälkeen moikkaamaan Pyryn kanssa hirveän innokkaasti ja nyt piti yrittää olla rauhallisesti, ja olipa vaikeaa pienelle Haltille. Ja sitten vielä kiellettiin kokoajan nuolemasta Pyryn jalkoväliä, mikä oli vaikea Haltin ymmärtää ihan täysin.

No heti kotiutumisen jälkeen oli vähän paska olo..

Ekat pari päivää Pyryllä oli side, ja Pyry olikin yllättävän pirteä. Siteen oton jälkeen Pyry oli vähän apaattisempi, kun tuntui vähän pahalta. Vähän oli haavassa punaista vielä eilen illalla, mutta tänään oli jo punoitus oikeastaan hävinnyt. Vielä siis viikko täytyy odotella haavakontrollia varten ja periaatteessa pitää Pyryllä kauluria päässä. Pyryllä on ollut suojakauluri päässä vain öisin ja silloin kun ei pysty katsomaan sen perään, koska se on ollut aika kiltisti. 

Ongelmallisempi on Halti, joka haluaisi olla kokoajan hoivaamassa, ja puhdistamassa Pyryn jalkoväliä. Tässä on tuntunut että täytyisi varmaan Haltilla olla se suojakauluri, jotta ei pääse hoivaamaan. Pyryllä on tulehduskipulääkitys vielä sunnuntaihin asti. 

Tämä viikko mulla on ollut lomaa, joten olen pystynyt olemaan kotona, mutta toivotaan että tulee olemaan kaikki päivät ensi viikolla etäpäiviä, koska en voi näitä jättää tänne keskenään Haltin takia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti